Alkoholin markkinointikielto(laki)

Vuosi 2015 tulee syöksemään maailman ahdinkoon ja kadotukseen. Vapauttani pitää, kommentoida ja ottaa vastaan minulle suunnattua markkinointia kuningas alkoholista rajoitetaan. Hallitus on vankka ja kätyrlauma sankka kertoi, että TURHAA lainsäädäntöä tullaan poistamaan. Samaan aikaan, kun vasen käsi antaa, niin oikea käsi ottaa. Koska mielestäni vapaus kuolee, jos sitä ei käytetä, aion nyt puhua tästä ja ratsastaa keppihevoseni kera kohti tuulimyllyjä.

Sinne kaivanut oon, Pykälä viidakkoon..

Siis mitä oikeasti on tapahtumassa? EHYT, THL ja STM tämä suomalaisen kukkahattuilun pyhäkolminaisuus, joka muodostaa jollakin laskentatavalla paholaisen numeron ja se numero on 1.1.2015. Tämä kolmikko on ilmeisesti pelästynyt järkevistä, kohtuullisista lauseista mitä eduskunnassa on puuhailtu mm. pienpanimoiden ulosmyynnin helpottamiseksi. Nämä paholaisen vankkurit ja valkyriat ovat syöksyneet pelottelemaan ja maalailemaan piruja sinun edustajasi seinälle. Lapset ja nuoret tuhoutuvat ja sulavat, kuin lumi juhannushelteellä, jos näkevät vaikkapa Sinebrychoffin sympaattiset hevoskärryt, Laitilan Kukko kuumailmapallon, MINUN arvioni ravintolan facebook seinällä, jossa kommentoin mitä tahansa muuta juomaa, kuin Coca-Colan makua. Oletan nyt näkeväni ainakin camel bootsit ja alkoholittomat oluet mainoksissa.. "Ai kato, karhun lippis, taitaa olla I-laatua."

Yhtä aikaa tämä haavoittuvainen ja paheille altis nuoriso..Juo vähemmän viinaa kuin isänsä ennen heitä. Pitäisikö näistä sivistyneemmistä juomatavoista päästä raittiustalebanien ja sosiaal-Isiksen mukaisesti takaisin Kieltolakiin. Ettekö te lue siellä Ehyt Ry:ssä yhtään historiaa? Vai koostuuko teidän historia käsityksenne samoista valituista paloista, kuten Yhdysvaltain keskilännen uskonnon opetuskin? Kyllä, minun Jeesukseni ratsasti velociraptorilla roomalaisia karkuun, eikun.. Kieltolain jälki aallosta syntyivät kotimaan historian kosteimmat sukupolvet. Näin, nyt se on sanottu. Muuttuiko maapallo nyt litteästä pyöreäksi? Vai vieläkö se aurinko kiertää maata ja oppineet vaiennetaan?
Eli voitteko te traumatisoituneet suurten ikäluokkien rakkaat pölhöläiset nyt ymmärtää, että nuoret juovat fiksummin, vaikka mainonta on jo nyt tarkkaan säädeltyä.

Koska täällä Ryysyrannassa on totuttu luomaan kieltoja, niin tekö järjestätte ylikuormitetulle Valviralle tarvittavat virkamiehet hengaamaan Facebookissa? Olisi edes työllisyyttä tukeva vaikutus, koska nyt haluatte ampua pienyrittäjiä jalkaan, jotka ovat jo kiinni teidän pallossanne.
Vai millä luulette sen 24/7 työskentelevän pienpanimoyrittäjän elävän, saati mainostavan mainioita tuotteitaan? Olette jo luonneet sellaisen pykäläviidakon, ettei pienellä ole varaa ostaa niin suurta machetea, että mainostaisi missään muualla, kuin sosiaalisessa mediassa.

Ensi vuonna blogataan limusta niin maan penteleesti?

Hauskintahan tässä: ”mainostajan pitää estää sosiaalisessa mediassa jakaminen ja tykkääminen käytettävissä olevilla keinoilla”. On se, että koko helkkarin media koostuu juuri tästä: Tykkäämisestä ja jakamisesta. Te varmasti saatte vaikkapa Facebookin poistamaan “Jaa” ja “Tykkää” napit koko kirjasta.. Onnea yritykseen purjehtia Burj Khalifan huipulle kaarnalaivallanne.
Samaan aikaan tuleva kieltolaki ei koske ulkolaisia toimijoita. Se siitä EU:sta, tasapuolisuudesta ja muista ihmisoikeuksista. Epäilen Viron rahaa liikkuvan näiden näennäisten raittiusintoilijoiden taskuun, sillä tämähän on vain kannuste tehdä "Sorit" ja alkaa yrittäjäksi Viroon. Sinne vaan, sieltä saa sitä kieltotavaraakin halvalla, eikä näy edes tilastoidussa kulutuksessa, nääs. Eli lähdetäänpäs joukolla jäätä särkemään tilastojen tieltä. Samaan aikaan voivotellaan kun Suomessa ei osata markkinoida paikallisia palveluita.. Ei tule seuraavaa BrewDogia Suomesta, ei.

Teretulemast Soomi yritykset Eestiin

Se mitä tulette tarjoamaan tavalliselle kuluttajalle on ainakin repiviä otsikoita ja kyynelsilmäisiä yrittäjiä, jotka ovat joutuneet poistamaan terassinsa “liian räikeät” aurinkovarjot, koska paikallinen mielensäpahoittaja ja paholaisen kätyri on sitä mieltä. Siinä ei paljoa työpaikat paina, kun kakarakortti pelataan. Kyllä minullekin tuli teininä mieleen, että kun näen sen Karjalan tekstin aurinkovarjossa, että onpas pakko vetästä kauheat lärvit samantien.. Saati ne kerrat kun olen neljä vuotiaana juonut Aurinko Jaffaa karsinan terassilla ja kiroillut miksi sen kaljan kittaamisessa menee vanhemmilla aina niin kauan. Eipä tullut mieleen, että: "Hemmetti, pitäis varmaan itsekin tilata Lahen A:ta".

Sopivasti olette kieltämässä myös olutjohdannaisten, mikä sana, tuotteiden markkinoinnin. Leipomot kiittävät varmasti, kun ei mainiota mäskistä tehtyä limppua saa mainostaa missään ihmisten ilmoilla. Pitäisikö tämä muuten eläinrehuksi menevä tavara saada myös varoitustekstin lehmiä varten, etteivät ratkea ryyppäämään tätä syödessään?
Sopivan kaksinaamaisesti olette tehneet ennenkin vähintään kyseenalaisia ja enintään naurettavia päätöksiä, vai toisinpäin. Tuoreimpana Fifty-Sixty lonkeroa ei saa kaupata, mutta Kotiteollisuus, Iron Maiden, Motörhead ja muut bändioluet eivät kehoita nuorisoa dokaamaan? Mietin hetken kumman teinit tuntevat paremmin, muinaisen mäkihyppääjän hokeman vai pari MAAILMALLA suosittua yhtyettä.. Ai, mutta lapsethan kuuntelivat kiltisti vain hevisaurusta ja haloo helsinkiä. Just joo, ja vissiin myös Mattia. On tää melkoinen yllätysten yö, samurait heiluvat silmille.
Flying Dogin Gonzoakaan ei saanut kaupata, etteivät perheen pienimmät innostu tupakoimaan.. Kyllähän lapsiasiakkaat viihtyvät Alkossa usein.
Voi Valvira ja muut virastot, kyllä minä säälin teitä ja tulevaa ryöpytystä. Pääsyyllinen on silti MINUSSA ja SINUSSA. Me houkat olemme päästäneet sosiaali ja terveysministeriöön sellaisen harhaanjohdetun lauman rakentamaan kultaisia vasikoita, että vaalien koittaessa sitä tulevaa Moosesta tarvitaan. Kapina sosiaalisessa mediassa jatkukoon, se on meidän vapautemme. Silti.. tulevissa vaaleissa on myös sinun, äänekäs #viskiystäväni aika katsoa millaista hattua äänestät päättämään SINUN asioistasi. Ja nyt: Elämä jatkukoon entisellään ja olut virratkoon mediassa, kuin lohet Tenojoessa papan kertomuksissa ainakin.

Ajankohtainen, taas

ps. Tätä tekstiä tehdessä yhtään murmelia ei pahoinpidelty, vaikka hyppivätkin nyt silmille. Myöskin Alkosta poistettu, mainio, Auchentoshan Three Wood pysyi kiinni. Sitä saa muuten hintaan 65,50€ ja paljon halvemmalla muualta. (Joko Alko kaatui?)

Ryöstöretki Isolla Kirkolla

Heinäkuu. Helteinen ilmamassa valui hitaasti ympäri. Se taivalsi tavalla, jonka piti olla jo pala kadonnutta Suomea. Se vaelsi, kuin maankiertäjät, Helismaat ja Rautavaarat, reissumiehet ja kissat. Vaellellen pitkin maata ja valellen tulikuumaa tekstiään jokaiselle. Helle aiheutti janoa ja tuskaa kaikille täällä normaalisti viileässä pohjolassa. Taivaalla ei ollut hattarapilveäkään tuomassa varjoa, ei sadetta tuomassa hetkellistä helpotusta.

 Siispä sitä oli lähdettävä etsimään. Pakkasin hellekypärän, kartan ja kompassin reppuuni. Otin suunnan kohti länttä, sillä juuri idemmäs en päässyt. Edes itänaapurin vodkaan menevä tullimies ei lämmennyt, kun pyysin maahantuomaan vilvoittavaa siperialaista pilveä. Lopulta bussikuljettaja heitti minut ulos laukkuineni keskeltä jylhää graniittiviidakkoa. Luulin hetken olevani Kouvolassa, mutta ihmispaljous kertoi, että ei oltu aivan kotipuolessa, jossa eteläisen naapurin Meripäivät olivat tyhjentäneet kadut ja kuppilat.

 Otin jostakin suuresta kirkosta suunnan ajatuksenani rosvota ja ryöstää pyhien miesten viinivarannot janooni. Astellessani tuon mammutin varjoon ajatukseni lakkasi kulkemasta. ”Herramunjee, jättiläisiä” Suoritin pakoittavasti pikamarssin eteenpäin. Olin kuullut lännen ihmeistä, mutta mistä nämä olivat saaneet neljä vihreää jättiläistä vartioimaan suurta kirkkoa ja vielä aseistaneet nämä megalomaanisilla järkäleillä. En halunnut kokea Indiana Jones ilmiötä ja juosta ratikan alle jättimäisen kiveksen vyöryessä perässäni.

Lähellä näin kuitenkin aidatun alueen täynnä ihmisiä. Mietin hetken oliko tämä paikallinen ”työ vapauttaa” leiri, mutta laiskanpulskeista ja ilmeisen tyytyväisistä ilmeistä päättelin tämän olevan etsimäni paikka. Selvästi paikallisten salakuljettajien, rosvoroopejen ja muiden kuivan maan piraattien pesä. Täällä voisin rauhassa punoa juoniani viinivaraston tyhjentämiseksi ja kenties vien muutaman vereän nunnan mukanani?

Ovella seisoi jo huomattavasti pienempiä jättiläisiä. Oudoittavasti rihkamahelyjä, rommipulloja ja savannivarusteita täynnä olevaa laukkuani ei haluttu penkoa, mutta jätin sen silti tarkkailun alle. Kaappasin pöydältä tyhjän lasin, sillä halusin sekoittua massaan. Kaikilla muillakin näytti olevan samanlainen esine kädessään, joten sen oli oltava jonkinlainen kerhotunnus. Otin umpimähkäisesti suunnan ensimmäisen teltan alle, kun tukossa olleet hajureseptorini aukesivat, kuin taivaan portit Einolle, Penalle, sekä Johnille. Olutta, paljon olutta. Kuinka saatoin missata tällaisen havainnon. Ilmeisesti kirkon viinivarannon, kultahelyjen ja nunnien sokaisema mieleni oli ruosteessa, tai sitten se oli edelleen jättiläisistä järkyttynyt.

Teltassa havaitsin tutun kasvon lukuisista ”Wanted” ilmoituksista. ”Sehän on internetin pohjattomista vesistä tuttu rosvoprinssi Jaska”. Herra oli laskeutunut omalla tavallaan keskelle aluetta. Tiskin takaa alkoi näkyä tuttuja kasvoja ja pian lasini olikin täynnä hyvän Maku:ista olutta, suoraan salakuljettaja Revon yksityisestä varastosta, jotakin humalahakuiseen juomiseen soveltuvaa. Harhaisissa muistikuvissani kävin myöhemminkin täyttämässä lasiani tästä varannosta. Sain kutsun rosvoprinssin yksityispöytään, jonka otin mieluusti vastaan. En tiennyt kuinka kohtalokasta olisi kieltäytyä, mutta loppuillasta ajattelin myös suostumisen käyneen kohtalokkaaksi ainakin selviämisen kannalta.

 Pöydästä löytyi useampi pahemman ja pahimman luokan Bucaneeri, Bukowski ja Boheemi. Ammattilaisia tyhjentämään pulloja, juonimaan ja partiopoikain lailla aina valmiina auttamaan kohtalotoveriaan pulasta. Myöhemmin naapuripöytäkin kansoittui muilla heimopäälliköillä, paikalla kävi jopa Itä-Siperian kauppakomppanian edustaja, harmittavasti pilvikauppani meni puihin, sillä tätä harvinaista tuotetta ei ollut ruumasta saatavilla.

Lasit täyttyivät ja tyhjentyivät. Tarinat rönsyilivät humalista, jumaliin ja takaisin sadonkorjuuseen, vaatimuksiin ja myötätuntoon. Kuhina kävi, aurinko paistoi kuumasti ja virvokkeita kului. Joku ehdotti, että Keskisuomesta löytyisi Pohjoisen Jättiläinen, joka vetäisi vertoja jopa näille Ison Kirkon jättiläisille. Muistelin kohdanneeni tämän jätin jo tuulisessa kaupungissa. Epäilin hetken liian pitkään, sillä betoniviidakon jättiläiset voivat olla jääräpäitä ja vaikeita tapauksia, jopa Pohjoisen edustajalle. Lisäksi havaitsin usean muunkin havittelevan tätä puolelleen. Myös Porilaisen hulluuden edustajilla kävi kohina. Jotakin maalaismaista vapaaherraa oli tarjolla, mutta raparperista ei olisi asetta jättien isoille kuulille. Toisekseen herraskaisen tapoihin kuului kuunnella punajuurien soittamaa Matteus-passiota, joten kertakokeilu riitti. 

Kävin tiedustelemassa vapaakomppanian palkkausta osuutenaan osa ryöstösaaliista. Lopulta aloin muodostamaan tätä erikoista likaista tusinaani. Sourniemestä löytyi yksi, joku taisi olla vahtimestarikin ammatiltaan. Länsirannikolta löytyi yksi DIPA, outo nimi, mutta omasta mielestään pätevin kaikista. Tuumasin, että paikallista taitoa ainakin tarvitaan. Palkkasin hetken huumassa myös kaksoset Motuekan ja Simcoen, vain huomatakseni katkerasti että veljessarjan Amarillo olisi ollut vahvempi ehdokas. Virheitä sattui, joten paikkasin tätä Mustalla Cascaadilla, kuulemma lähes Barbaari tavoiltaan, vaikkei aivan kaikille lavoille nousekkaan.

 Aarteiden etsintään löysin kullankaivajan varsin helposti, mutta jokin tässä Viikkiläisessä veijarissa kuitenkin epäilytti. Hän vaikutti enemmänkin onnenonkijalta, kuin Viikingiltä, jota odotin. 

Hellekypäräni kesti säteilyn, mutta jano yltyi kuumassa ja oli pakko löytää keidas muikkuineen ja omenaporeineen. Vettä ei kuivassa keitaassa ollut kuin sattumanvaraisesti. Tämä viimeinen ehtoollinen, ei piiskannut, mutta hyväili mieltä. Olin jo hetkeä aiemmin ehtinyt hourailemaan. Huusin nimittäin Suomenlinnasta tukea ja turvaa, mutta sieltä vastasi vain Kaiku.

 Päädyin palkkaamaan lopuksi vielä Amerikan Serkkuni mukaan, oli kuulemma opiskellut oranssipäisten saksien valmistusta sitten viime näkemän. Mukaan olisi halunnut myös Metsän Henki, mutta urbaanissa ympäristössä pelkäsin hänen olevan vain tiellämme ja epäilin jo oman habitukseni lähentelevän astraalisia sfäärejä siinä määrin, ettei henkimaailman hommia tarvinnut yhtään enempää. 

Viimein komppaniaamme tarjoutui kuusikymmentäkuusi vapaaehtoista. Tämä oli erinomainen vahvistus, sillä kaikilla oli valmiiksi oman kylän saappaat ja puhelimet.

Lopulta kävimme toimeen, koska aika oli kortilla ja aurinko laskusuunnassa. Hyökkäyksemme sujui hyvin, kunnes jouduimme ansaan. DIPA oli myynyt sielumme kolmestakymmenestä hopearahasta ja Ison Kirkon vartijat pääsivät piirittämään meidät täysin. Hylkäsin värikkään seurueeni ensimmäisestä mahdollisuudesta ja jouduin jättämään kaiken kiiltävän rihkamani kirkon säilöön. Lopulta löysin itseni ympyräisestä kaupungista siltojen alta. En tiedä vieläkään, miten selvisin, sillä en ole vielä selvinnyt. Lokaaleista lehtileikkeistä päätellen kansa halusi mieluummin vapauttaa muualta tulleen ryövärin, kuin jonkun Kalliolaisen maailmanparantajan. Vapaakomppaniastani ei ole tietoakaan, paitsi että minut kiellettiin mokoman Viikkiläisen onnenonkijan toimesta kolmesti.

Parempi onni seuratkoon meitä seuraavalla kerralla, jolloin toistamiseen rooma poltetaan ja Iso Kirkko ryöstetään.

 The End.

Till Fra To Freedom

Vapaus...

On elämän suurin päihde, tuo narkoottinen tila jota halajan alati. Porttihuume, joka koukuttaa kerralla. Se on voimakkaampi, kuin tiedon puun omena, Eevasta nyt puhumattakaan. Kerran sitä maistanut haluaa lisää, uudestaan, kokoajan.

Tuuli laulaa kutsuaan. Samalla kadehdit taivaan lintujen vapautta lentää minne vaan ja jättää taakseen paikan, kuin paikan. Olen kuullut, että kuollessaan ihminen katuu, ettei ole nähnyt sitä ja tätä. Olemme täällä vain kerran ja minä en halua katua kyseistä asiaa. Vaikka saattaisinkin katua montaa muuta asiaa elämässäni, en ole kuitenkaan kirjoittamassa synninpäästöäni, padre mia.

Olen narkomaani ja pahasti. Haluan lisää vapautta. Pois tästä oravanpyörästä, kauas pois "etsimään itseäni, syvältä itsestäni”.

Jättää kaikki taakse, pakata rinkka, menolippu. Jeesys, miten hyvä ajatus. Ei vastuuta, ei siteitä, vain minä ja tie.

Minne tie vie? Suuria kysymyksiä. Epäilen kaiken takana olevan yksinkertaisesti humaani halu olla osa jotakin suurempaa, mutta en tiedä mitä. Sen tiedän etten nykyisellään sitä löydä. Aina voi elää omassa kuplassaan, jossa on..no ”Ihan kivaa”. Työ, perhe, farmariauto, koira, omakotitalo, velat, lisää perhettä, lisää velkaa, enemmän siteitä, verkko, eläke, hauta. Ei, ei. Nauttikaa elämän kuplasta, perisuomalaisista kiskoista ja mielikuvista tavallisesta elämästä. Se vaan ei ole minua varten. Kadun vain sitä, että löydän itseni ja tämän näin myöhään, niin monta vuotta olen tuhlannut ylläpitääkseni regular lifen kulissia. Nyt on aasilta selkä katki, se ei pysty pitelemään tätä yllä, vaan on oikeasti tehtävä jotakin.

Raha? Sitä ei ole, mutta en välitä. Suomalainen pärjää aina, olkoon maailmanvalloittajan typerin mottoni.. Tai sitten ei.

Ehkä harhailen, kuvittelen ja fantasioin paikasta, jossa nurmi on kauniin vihreää ja salo sinertää ja kaikki on niin rauhaisaa? Jolloin elän vapauden kuplassa. Haluanko sen puhkaistavan, haluanko kohdata elämän julmia realiteetteja? En, sillä en syyllistä niitä, jotka ovat onnellisia omassa maailmassaan, mutta tämä majoriteetin edustama täydellinen maailma ei ole minun täydellinen maailmani. Tiedän lähtökohtaisesti loukkaavani syvästi monia ihmisiä, pahoittelen. En halua teille mitään pahaa, mutta: Antaa kaikkien kukkien kukkia, myös omani haluaa ulos nupustaan.

• VaroIttavat esimerkit kunniaan. Eilen pohdimme mystiikkaa, vai oliko se vain massaa:
   Miksi elää spartalaista lisäaine elämää, jossa miettiä jokaisen suupalan ravintotieteellistä koostumusta iljettävien protskupirtelöiden, salisukkahousujen ja instagram "kato ku mä treenaan nyt" kera? Etenkin jos voi vaihtoehtoisesti naattia tästä ajoittaisen hookoon blöön, muutaman terveellisen maltaisen/viini/viskilasin ja ajoittaisen paheellisen sipsipussi/kouvolalakritsan kera. Kyllä, minä suoritan joka kerta näitä paheita harjoittaessani muutaman ave marian, ennenkuin piiskaan itseäni pimeässä nurkassa ajatellen että en saa missään nimessä olla tyytyväinen itseeni ja komeaan habitukseeni. Onneksi maailmasta löytyy muitakin tapaisia esimerkkejä: Menestyneitä, multikultturelleja nauttijoita, jotka pärjäävät halutessaan missä vain ja vähemmän halutessaan miten vain. Havaintojeni perusteella useimmiten molemminpäin, eli väärinpäin. Tämä taas johtaa käsitykseen vetovoimaisista ihmisistä. Aikani pohdin kaavaa tähän, mutta näin se menee:
   v_{e}={\sqrt {2GM \over r}} .
  Tässä yhtälössä siis g on gravitaatiovakio M on sen kappaleen massa, josta ollaan etääntymässä ja r on kappaleiden painopisteiden välinen etäisyys. Tämä aiheuttaa avaruusfyysisen dilemman, henkilöistä joita ei pääse pakoon, eli etääntyminen on mahdotonta, heidän vain vetäessä puoleensa.
   Tämän etäisyys, eli ympyrämuodossa "säde" saadaan kaavasta sijoittamalla nopeuden paikalle valon nopeus c ja ratkaisemalla kaavasta r.
  
  Koska yhtälö osoittautui elämää kiinnostavammaksi rankaisin itseäni jälleen, useasti. Otin ensin lasin viskiä ja päätin punnertaa minuutin verran, otin toisen lasin viskiä ja totesin punnertamisen olevan typerää, koska lyhyellä toistolla kappaleeni massa ei muutu, mutta painopisteen välinen etäisyys vaihtelee. Viski suljahti nopeasti alas, eli gravitaatio oli vakio. Se on toki aina vakio, moukat.. Nyt en tiedä jatkanko vai siirrynkö vatsalihaksiin, mikä muuten tällä suvun kimkardashianmalesize (eli überupea, muttei homolla tavalla) perseellä sattuu lattialla, mutta koska kipua piti tuottaa spartan takia olen mahdottoman dilemma edessä. Massa ei voi kasvaa, joten painopisteideni välinen etäisyys pysyy samana. Gravitaatiovakio viimeistään muodostaa yhtälöstä kummallisen, olen itsekin ajautumassa tilaan, josta ei voi etääntyä. Säteeni ei ole vielä niin suuri, kuin muilla, mutta lopputuloksena, minuakaan ei voi vastustaa. Nyt jään pohtimaan tätä äärettömän kiintoisaa yhtälöä. Ja jos epäilit, niin tätä kirjoittaessa juotiin vain tasan yksi bischoshoffen, Ihmemaa Sotchin kisojen ja neljän olympiarenkaan, että yhden lumihiutaleen kunniaksi.

Mastodontti helvetistä

Pitkä päivä oli viimein takana ja torstai ilta kääntyi kohti sitä kulminaatiopistettä, jota olin odottanut tavalla, jonka vain janoinen voi tuntea. Se hetki kun Kari Grandy tuo viimein eteeni lasillisen kylmää juomista, ilman pilliä, on jälleen pelastus keskellä sisustuideoiden autiomaata. Päivä oli ollut monitahoinen, kuin hassusti juoksevaa mustavalkoista komediaa, johon luuli vain parivaljakon Laurel&Hardy pystyvän. Olin jo iltapäivästä tuskaillut postista kotiin jättimäisen kattokruunun kanssa. Voisi kuullostaa helpolta, lamppu paksiin ja kotiin, vaan ei.
Kehitysmaatyyliin köytin tämän mastodontin jälkeläisen tarakalle kiinni muiden alkuasukkaiden virnistellessä vieressä. Polkaisin Boardmanin käyntiin ja surrasin epätoivolla kotiin. Jos olisin tuolloin tiennyt tämän esityksen jäävän vasta alkunäytökseksi olisin "vahingossa" pudottanut tämän helvetistä peräisin olevan sisustusihmeen ojaan. Myöhemmin tuli, jälleen, huomattua, ettei käytännöllisyys ja asennettavuus ole todellakaan näiden innodesignikeikea ihmisten vahvuuksia.   Kotona odotti näytös kaksi.

Aluksi tämä hirviö piti kaivaa pahviluolistaan esiin, jotta pääsin tulkitsemaan tätä mustavalkoista kasausohjetta. Suomalaiseen tapaan vilkaisin lappua ja päätin, että: "sinä päivänä kun minä tarvitsen apua lampun asennuksessa, saa meikäläisen kuskata vanhainkotiin". Ennakoivasti kuuluisia viimeisiä sanoja.. No valaisimen kruunun haarat joutui tietysti käsipelillä vääntämään paikalleen, helppoa kyllä, vielä. Noh ensimmäinen este tuli eteen, kun havaitsin lampun turjakkeen omaavan niin pitkän piuhan, että ainakin matto tulisi valaistua hyvin. Toki tämän johdon ympärille oli kieputettu jotain pahuksen koriste kettinkiä. Tässä kohtaa vihelsin pillillä pelin poikki. Pistin hameväen töihin ja hiivin itse takavasemmalle, pitihän sitä ruokaakin laittaa ja sipulin kuoriminen on todella vaativa urakka muun misauksen lisäksi. Onnekseni kuulin lukuisia kirosanoja olohuoneesta ja hädin tuskin pystyin peittämään hymyäni kysyessäni enkelinsuloisella äänellä: "Onko kaikki ok?". Onneksi itsepäiset ihmiset eivät apua kaipaa.

Ketju oli lopulta oikean kokoinen, mutta lampun suunnitellut pölhö ei ollut tietenkään ajatellut mihin ylimenevän kaapelin piilottaa. Kyllähän sellainen parinkymmenen sentin lenkki näyttää korealta katossa juu. Ei auttanut muu, kuin ruveta tunkemaan kattokupuun kaikki mitä sinne mahtui, luonnollisesti nykäisin tämän metrillä teippiä kiinni ja hieman nippusiteitä vaadittiin myös alaosaan. Tarjosin myös mahdollisuutta käyttää vaikkapa kaunista Maui Brewingin tyhjää tölkkiä lampun jatkeena, johon piuhan saisin piiloon. No lopputuloksen arvaa, eihän tyylikäs havaijilaistaide kelpaa.
Lopulta oli asennuksen aika. Ja sain tietysti sähköiskun repiessäni sokeripaloja irti.
Taas oli pidettävä taukoa ja otettava ruuan päälle tukeva annos vitutusviskiä. Se helpotti kolmannen annoksen kohdalla, meinaan ei käsikään tärissyt enään. Olihan kyseessä pitkä ja kirurgin tarkkuutta vaativa työ.
 Nyt tajusin repiä sulakkeen irti seinästä ja kas.. Sähköt katosivat vähän muualtakin, mutta kun tosimies asentaa ei haittaa vaikka joutuukin työskentelemään taskulamppu suussa.
Nyt tunteja myöhemmin uusi valaistus valaisee taistelukenttää. Ympärillä on pahvisia juoksuhautoja, hylsyjä ja ruuvareita. Pieniä sähköjohdon palasia ja ketjun pätkiä kertomassa karua tarinaa epäinhimillisistä olosuhteista, kidutuksesta ja tuskasta. Kaiken tämän keskellä istun hiljaa, tyytyväisenä. En siksi, että pitkän kamppailun jälkeen oli taas muutama metri maata voitettuna, en siksi, että surisin taistelussa kadonneita osia. Vaikka olin polvensyvyisessä laatikkomeressä, ympärilläni pelkkää kuollutta muovia ja sinistä savua koin tämän hetken äärimmäisen helpottuneena.
 Kaikella on hintansa. Jokaisella hikisellä askeleella miljoonan voltin iskiessä selkäpiitä pitkin kohti lopullista voittoa. Uhrauksia ja janoa.
Nyt se oli ohitse, janoisena tartun kylmään pulloon. Fake Lager, aivan sama mitä pullossa lukee, mutta tämä. Tämä on aivan saa..nan hyvää. Raikasta, hedelmää, ruohoa ja kylmää. Jano katoaa, mieli on raukea. Seuraavan maljan voisin juoda kaatuneille ja katuneille. Kolmannen juon toivolle, sille ajatukselle, että jonain päivänä vanhan ajan yksinkertaiset hissilamput palaavat "muotiin".
"Hyväntahtoinen valaisin katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut asentajille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan. Aika velikultia."