Maaliskuu epätoivon kuu. En tiedä
miksi juuri maaliskuu laittaa sydämeni laulamaan, tai pikemminkin se
pakottaa ja hiillostaa, kuin halvan pallogrillin hiillos mieltäni.
Se tunne, se näky.. Lumet sulaa, sepeli puhkoo renkaat, useasti.
Valoa, vähän lämpöä. Toivon kipinä kasvaa sisällä. Kyllä
talvi alkaa taittumaan. Tuskainen vuosi takana, lasillinen viskiä
lämmittää istuessani avoimen ikkunan äärellä polttelemassa
vesipiippua, koska sydän sanoi niin.
Olen viimeisen vuoden aikana kasvanut
ihmisenä, muuttunut ja kulkenut kriisini lävitse. Pitkään tuntui
että elämä junnaa samoilla kiskoilla, samassa mustalaisleirissä.
Ajoittain iloista, silti mollivoittoista, kaihoisaa aikaa. Jotkut
puhuvat kolmenkympin kriisistä. Voin kevyesti alleviivata, en
tussilla, mutta lyijykynällä. Viimeinkin tein muutoksia, ne eivät
ole helppoja, mutta joskus tuuli vain kuljettaa ja on tehtävä
kipeitäkin päätöksiä. Yksi pitkä vaihe elämästäni päättyi
onneksi sovussa. Olen pahoillani kaikesta väärästä jota tein,
sekä siitä että junnasin liian pitkään umpikujassa.
Luen lopputalven yössä
vuosihoroskooppia. En usko niihin, mutta.. onhan näitä hauska
lukea. Oivaltava, totuudenmukainen ajatus: ”Sinun on opittava ensin
elämään yksin”. Oikein. Silti luonteeni on tähän haastava,
kuten sanoin olen oppinut itsestäni paljon. Olen varmempi, parempi
ja vahvempi nyt. Voisi jopa sanoa sinut itseni kanssa. Minä olen
introvertti. Tai vähän ambivertti. Välillä on vaikea kiinnostua
muista, silti koen tuskaa päivittäin. Olen tunteelinen, en ajattele
mitään järjellä. Intuitioni on vahvin luonteenpiirteeni ja
ohjaajani. Se on mukavaa, minusta, ei niistä joita rationaalinen
järki ohjaa. Teen asioita hetken mielijohteesta, kokeilen testaan.
Haluan nähdä reaktioita ihmisissä ja oppia. Silti minussa elää
hyvin vahva käsitys vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja
tasa-arvosta. Ken rikkoo minun korkeaa moraaliani, saa minut
suuttumaan. Siksi koen tuskaa ihmiskunnan, ympäristön, maapallon
tilanteesta.
Raha, tai valta ei minua kiinnosta, silti haluaisin
tehdä jotakin hyödyllistä, olla avuksi, olla merkityksellinen.
Olen pohjaton idealisti, oikeastaan ollut aina. Herkkä innostumaan
taistelemaan hyvän asian puolesta. Ihminen voi valita aina hyvän ja
pahan väliltä. Miksi niin monet valitsevat oman edun tavoittelun ja
saavat muut kärsimään ja kuolemaan? Jokainen sota, ristiriita ja
väkivaltainen tilanne saavat minut pois tolaltani. Aivan turhaa,
väkivalta ei ole koskaan ratkaisu, se synnyttää vain lisää
väkivaltaa ja kaikki kärsivät. Sopu, harmonia, yhdessä ponnistelu
parempaan ovat minua. Se lähtee ymmärtämisestä ja auttamisesta.
Meillä on vain yksi koti, maapallo. Se on meidän kaikkien, eikä
vain ihmisten. Tuleva vuosisata tulee olemaan ihmiskunnan kannalta
ratkaiseva, maapallo selviää ilman meitäkin, mutta kuinka paljon
haluamme kotiamme raiskata, kuinka paljon pitää viattomien kärsiä,
kuinka paljon olemme valmiit uhraamaan omaa etuamme niiden edestä
jotka tulevat jälkeemme? Millaisen kodin tarjoamme, millaisen
maailman jätämme taaksemme, kuinka paljon pitää muuta ympäristöä
tuhota? Silti.. ”tavallisen” ihmisen halut ovat hyvin
samanlaiset, lapset ovat kaikkialla samanlaisia, turvan ja rauhan
kaipuu on universaali. Mitä sinä voisit tehdä sen edestä?
...Huomaan taas innostuneeni.
Elämäni on saanut hieman lisää
suuntaa muutosten myötä. Olen viimein päättänyt jättää tämän
kaupungin kadut, jotka eivät koskaan toivottaneet minua
tervetulleeksi. Eipä siinä, vika on itsessäni. En antanut suurta
mahdollisuutta ympyröille. Uusi elämä, toivottavasti se viimeinen
sellainen on edessäni. Paljon työtä, paljon Laura Voutilaista
laulamassa ”Kerran”. Olen kuulemma sielultani joutsen. Se sopii.
Pidän linnusta paljon, kuten linnuista ylipäätään. Ne ovat aina
viehättäneet, paitsi taidollaan lentää vapaana minne haluavat,
mutta myös sympaattisella luonteellaan. ”Lentää siivin puhtain
valkein kuten joutsen” Rautavaaran Suomi saa minut aina kyyneliin.
Aika ei ollut helppoa, mutta jotain maalaisromanttista on ajatuksessa
repussa ja reissumiehessä, ikuisessa kesässä ja onnellisessa
laulujoutsenessa lentämässä pesälammelleen. Sitäkin minä olen,
romantikko. Joskus rakkaus sattuu, mutta elämä on ihanaa, kun sen
oikein oivaltaa.
Kyllä. Tässä alkaa huomaamaan
itsessään hyvin keskiluokkaisia piirteitä. Haluja joita ei ole
koskaan ollut. Siksikin joutsen sopii. Kai tässä alkaa tajuamaan
oman elämänsä rajallisuuden, rillumarei vuodet alkavat olla taakse
jäävää aikaa, koska ns. pitäisi alkaa tietämään mitä haluaa
olla isona. Minä haluan parantaa maailman kaikesta pahasta. Se on
unelma ja vain unelmilla on siiv..siis niiden ei mielestäni tarvitse
olla realistisia, kunhan niitä on. Koska maailma on kaunis ja hyvä
elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Kauniita sanoja,
joiden mukaan tässä realismissa on välillä vaikea elää. Silti
pitäisi muistaa että tässä maailmassa on myös paljon hyvää.
Hyvyys on pieniä tekoja, pieniä päätöksiä. Älköön kenköön
ajatelko: ”Jos eivät muutkaan, niin en minäkään” Vaan Jos
minä, niin muutkin.
Muutosten vuosi on siis viimeinkin
ohitse. Liidettyäni oudosti ajassa huomaan ettei se ollut unta,
mutta mäntyjen tuoksu ja juhannusyö.. Sitä ei pyyhitty pois. Ja
sammaliin laitettu sirkukseni pyörii, pahvinen leijani on
korkeammalla kuin koskaan. Lumilinnat ovat kuitenkin kaadettu, ne
ovat siirtyneet pilvilinnoihin, joita rakennetaan teräsbetonista,
ilman J. Aholaa, sori. Kesä tulee ja aion elää sen kovaa, enkä hyytyä syksylläkään.
