Kevät yönä satoi räntää. Kuten
niin usein ennenkin, se täytti maan likaisella valkoisuudellaan ja
kostealla otteellaan. Kuin merkiten reviiriään ja pitäen yllä
otettaan juuri ennen kirottuja vaaleja.
Vaaleja, joissa vanha valkoinen valta
haluaisi pitää yllä reviiriään ja mielellään merkitä sitä
entistä laajemmaksi silmissä vilkkuen hedelmäpelin tuplauskierros,
jossa joko voittaa tai häviää kaiken. Samoissa vaaleissa jokainen
uusi hyveellinen, neitseellinen kasvo hehkuttaa muutostaan vain
vajotakseen merkityksettömään apatiaan tai päätyen johonkin
omakohtaiseen vedätykseen samat hedelmäpelit vilkkuen. Joskus joku
voittaa, useimmiten ei. Voi voittajia. He ovat uusia Juhia, Timoja,
Petejä, Jusseja, Sauleja, Paavoja ja muita. Istun neljän seinän
sisällä katsellen loputonta lupausten tulvaa ja generoin
vaalilauseita päässäni: Valitse näistä yksi: Yhdessä, Me,
Yhteiskunta, Yhteisöllisempää, Suomi, Kunnalispolitikka, Parempaa,
Työtä, jne. Lisää edelliseen: Tarvitsee, kaipaa, teemme, lisää,
elinvoimaisempi, jne. Ja päälle: Sinulle, meille, nuorille,
jokaiselle, Suomeen, jne. Näin jokaisen vaalilause on arvottu, tack.
Mietin vain pääsenkö vanhoilla henkkareillani kokeilemaan
systeemin toimivuutta?
Sama vanha maailma juoksee kuitenkin
loputonta oravanpyöräänsä. Luen uutisia. Uutisia, jotka voisivat
olla edellisen lamasuomen keskeltä. ”Gladiaattorit tekevät
paluun”. Ystäväni Puolassa sovitteli jo kypärää päähänsä
ja verkkoa käsiinsä, kunnes kerroin asioiden oikean laidan. Heikki
Paasonen on uusi Turboviikinki, mutta kuvaisiko Axl Smith kaiken? Ja
missä v..ssa Bull Mentula olisi?
Mietin saisiko lähikaupasta tämän
jälkeen Aurinko Jaffaa naminamin kaverina?
Kuuleman (Taloussanomat) mukaan sukupolveni tulee
putoamaan tästä kärrystä. Luulin sen pudonneen jo vuosia sitten.
Osa tulee aina menestymään ja osa putoamaan, mutta epäsuhta on
ollut pahemmin ylösalaisin, kuin erään huvipuiston talo vuodesta
1986. Silti näiltä hukatuilta sukupolvilta on peräisin paras
kirjallisuus, tai ainakin samastuttavin. Kenties tässä syy?
Mieleen palaa eräs keskustelu eräältä
samanmoiselta räntäsateiselta kevätyöltä. ”Pelkään, että
yhtenä päivänä kyllästyt, pakkaat repun ja katoat”.
Niin..
Viime aikoina uneni ovat keskittyneet
matkustamiseen ja siihen päihdyttävään vapauden tunteeseen.
En tiedä miksi. Miksi en halua ottaa
vastuuta, integroitua yhteiskuntaan johon en luota ja josta en pidä,
koska sekään ei välitä. Uusvanhat frendini pitivät minua
maanpetturina, joka pitäisi vähintään viedä saunan taakse, koska
en haaveilut kartanoista, suurperheestä, isänmaasta, viidenkymmenen
kiväärin aseholvista, bunkkereista, en luota poliisiin, enkä
puolustusvoimiin.
Miksi? Koenko asian vain niin, että en
luota sellaisiin tahoihin joiden taustalla on jotakin hämärää,
ihmisiä joihin en luota? Päädyn ikuiseen kysymykseen Roomasta:
Quis Qustodes Ipsos Qustodes? ”Kuka vahtii vartioita?”
Jos asia ei ole avointa ja julkisesti
arvioitavaa en luota. Eli siis niinkuin oikeastaan mihinkään.
Miksi? Kaikki korporaatiot koostuvat
ihmisistä ja mitä korkeamalle kaukaisimman rannan norsunluutornia
kiipeää sitä enemmän narsismia, elitismiä, korruptiota,
ahneutta, häikäilemättömyyttä, perseen nuolentaa ja selkään
taputuksia näen. Vallitsevasta realismista etääntyneitä
ihmismielen raunioita, tai ihmisruumiin upeimpia monumentteja
näkökulmasta riippuen.
Meanwhile luen Kerouacini, Huxleyni,
Thompsonit ja Hemingwayt, sun muut Fitzgeraldit ja kumppanit
mielelläni. Koska.. Yhteiskunta, integraatio, paikattomuus, itsensä
etsiminen, kritiikki, maailman tarkastelu, moderni-irtolaisuus
tanssii klassikoissa vahvana.
Samalla media, pelon valtakunnan
luominen, ylhäältä käsketyt vivahteet uutisissa tuoksuvat
nenässäni mädiltä jo ennen puusta putoamistaan. Eilen joku
törmäsi muutamaan Stokiksessa. Jestas, kyllä nyt pitää
Kiihtelysvaarassa pelätä. Lyödäänkö uusi tietojenkalastelulaki
tämän varjolla läpi? Lisää rautaa rajalle? Koska pitää pelätä?
Pitääkö viedä koirat väestönsuojaan, koska Sudanissakin
soditaan? Hyökkääkö koko islamilainen maailmankaikkeus
suurmoskeijasta ylleni juuri nyt? Jag tycker inte om media och hyckleri.
Tiedän, vain että lintuja katsoessani
koen haikeutta. He joilla on tarpeeksi kaikkea ja näennäinen
mahdollisuus mennä mihin tuuli kuljettaa vailla huolen häivää.
