tiistai 14. lokakuuta 2014

Alkoholin markkinointikielto(laki)

Vuosi 2015 tulee syöksemään maailman ahdinkoon ja kadotukseen. Vapauttani pitää, kommentoida ja ottaa vastaan minulle suunnattua markkinointia kuningas alkoholista rajoitetaan. Hallitus on vankka ja kätyrlauma sankka kertoi, että TURHAA lainsäädäntöä tullaan poistamaan. Samaan aikaan, kun vasen käsi antaa, niin oikea käsi ottaa. Koska mielestäni vapaus kuolee, jos sitä ei käytetä, aion nyt puhua tästä ja ratsastaa keppihevoseni kera kohti tuulimyllyjä.

Sinne kaivanut oon, Pykälä viidakkoon..
Siis mitä oikeasti on tapahtumassa? EHYT, THL ja STM tämä suomalaisen kukkahattuilun pyhäkolminaisuus, joka muodostaa jollakin laskentatavalla paholaisen numeron ja se numero on 1.1.2015. Tämä kolmikko on ilmeisesti pelästynyt järkevistä, kohtuullisista lauseista mitä eduskunnassa on puuhailtu mm. pienpanimoiden ulosmyynnin helpottamiseksi. Nämä paholaisen vankkurit ja valkyriat ovat syöksyneet pelottelemaan ja maalailemaan piruja sinun edustajasi seinälle. Lapset ja nuoret tuhoutuvat ja sulavat, kuin lumi juhannushelteellä, jos näkevät vaikkapa Sinebrychoffin sympaattiset hevoskärryt, Laitilan Kukko kuumailmapallon, MINUN arvioni ravintolan facebook seinällä, jossa kommentoin mitä tahansa muuta juomaa, kuin Coca-Colan makua. Oletan nyt näkeväni ainakin camel bootsit ja alkoholittomat oluet mainoksissa.. "Ai kato, karhun lippis, taitaa olla I-laatua."

Yhtä aikaa tämä haavoittuvainen ja paheille altis nuoriso..Juo vähemmän viinaa kuin isänsä ennen heitä. Pitäisikö näistä sivistyneemmistä juomatavoista päästä raittiustalebanien ja sosiaal-Isiksen mukaisesti takaisin Kieltolakiin. Ettekö te lue siellä Ehyt Ry:ssä yhtään historiaa? Vai koostuuko teidän historia käsityksenne samoista valituista paloista, kuten Yhdysvaltain keskilännen uskonnon opetuskin? Kyllä, minun Jeesukseni ratsasti velociraptorilla roomalaisia karkuun, eikun.. Kieltolain jälki aallosta syntyivät kotimaan historian kosteimmat sukupolvet. Näin, nyt se on sanottu. Muuttuiko maapallo nyt litteästä pyöreäksi? Vai vieläkö se aurinko kiertää maata ja oppineet vaiennetaan?
Eli voitteko te traumatisoituneet suurten ikäluokkien rakkaat pölhöläiset nyt ymmärtää, että nuoret juovat fiksummin, vaikka mainonta on jo nyt tarkkaan säädeltyä.

Koska täällä Ryysyrannassa on totuttu luomaan kieltoja, niin tekö järjestätte ylikuormitetulle Valviralle tarvittavat virkamiehet hengaamaan Facebookissa? Olisi edes työllisyyttä tukeva vaikutus, koska nyt haluatte ampua pienyrittäjiä jalkaan, jotka ovat jo kiinni teidän pallossanne.
Vai millä luulette sen 24/7 työskentelevän pienpanimoyrittäjän elävän, saati mainostavan mainioita tuotteitaan? Olette jo luonneet sellaisen pykäläviidakon, ettei pienellä ole varaa ostaa niin suurta machetea, että mainostaisi missään muualla, kuin sosiaalisessa mediassa.
Ensi vuonna blogataan limusta niin maan penteleesti?
Hauskintahan tässä: ”mainostajan pitää estää sosiaalisessa mediassa jakaminen ja tykkääminen käytettävissä olevilla keinoilla”. On se, että koko helkkarin media koostuu juuri tästä: Tykkäämisestä ja jakamisesta. Te varmasti saatte vaikkapa Facebookin poistamaan “Jaa” ja “Tykkää” napit koko kirjasta.. Onnea yritykseen purjehtia Burj Khalifan huipulle kaarnalaivallanne.
Samaan aikaan tuleva kieltolaki ei koske ulkolaisia toimijoita. Se siitä EU:sta, tasapuolisuudesta ja muista ihmisoikeuksista. Epäilen Viron rahaa liikkuvan näiden näennäisten raittiusintoilijoiden taskuun, sillä tämähän on vain kannuste tehdä "Sorit" ja alkaa yrittäjäksi Viroon. Sinne vaan, sieltä saa sitä kieltotavaraakin halvalla, eikä näy edes tilastoidussa kulutuksessa, nääs. Eli lähdetäänpäs joukolla jäätä särkemään tilastojen tieltä. Samaan aikaan voivotellaan kun Suomessa ei osata markkinoida paikallisia palveluita.. Ei tule seuraavaa BrewDogia Suomesta, ei.

Teretulemast Soomi yritykset Eestiin
Se mitä tulette tarjoamaan tavalliselle kuluttajalle on ainakin repiviä otsikoita ja kyynelsilmäisiä yrittäjiä, jotka ovat joutuneet poistamaan terassinsa “liian räikeät” aurinkovarjot, koska paikallinen mielensäpahoittaja ja paholaisen kätyri on sitä mieltä. Siinä ei paljoa työpaikat paina, kun kakarakortti pelataan. Kyllä minullekin tuli teininä mieleen, että kun näen sen Karjalan tekstin aurinkovarjossa, että onpas pakko vetästä kauheat lärvit samantien.. Saati ne kerrat kun olen neljä vuotiaana juonut Aurinko Jaffaa karsinan terassilla ja kiroillut miksi sen kaljan kittaamisessa menee vanhemmilla aina niin kauan. Eipä tullut mieleen, että: "Hemmetti, pitäis varmaan itsekin tilata Lahen A:ta".

Sopivasti olette kieltämässä myös olutjohdannaisten, mikä sana, tuotteiden markkinoinnin. Leipomot kiittävät varmasti, kun ei mainiota mäskistä tehtyä limppua saa mainostaa missään ihmisten ilmoilla. Pitäisikö tämä muuten eläinrehuksi menevä tavara saada myös varoitustekstin lehmiä varten, etteivät ratkea ryyppäämään tätä syödessään?
Sopivan kaksinaamaisesti olette tehneet ennenkin vähintään kyseenalaisia ja enintään naurettavia päätöksiä, vai toisinpäin. Tuoreimpana Fifty-Sixty lonkeroa ei saa kaupata, mutta Kotiteollisuus, Iron Maiden, Motörhead ja muut bändioluet eivät kehoita nuorisoa dokaamaan? Mietin hetken kumman teinit tuntevat paremmin, muinaisen mäkihyppääjän hokeman vai pari MAAILMALLA suosittua yhtyettä.. Ai, mutta lapsethan kuuntelivat kiltisti vain hevisaurusta ja haloo helsinkiä. Just joo, ja vissiin myös Mattia. On tää melkoinen yllätysten yö, samurait heiluvat silmille.
Flying Dogin Gonzoakaan ei saanut kaupata, etteivät perheen pienimmät innostu tupakoimaan.. Kyllähän lapsiasiakkaat viihtyvät Alkossa usein.
Voi Valvira ja muut virastot, kyllä minä säälin teitä ja tulevaa ryöpytystä. Pääsyyllinen on silti MINUSSA ja SINUSSA. Me houkat olemme päästäneet sosiaali ja terveysministeriöön sellaisen harhaanjohdetun lauman rakentamaan kultaisia vasikoita, että vaalien koittaessa sitä tulevaa Moosesta tarvitaan. Kapina sosiaalisessa mediassa jatkukoon, se on meidän vapautemme. Silti.. tulevissa vaaleissa on myös sinun, äänekäs #viskiystäväni aika katsoa millaista hattua äänestät päättämään SINUN asioistasi. Ja nyt: Elämä jatkukoon entisellään ja olut virratkoon mediassa, kuin lohet Tenojoessa papan kertomuksissa ainakin.



Ajankohtainen, taas




ps. Tätä tekstiä tehdessä yhtään murmelia ei pahoinpidelty, vaikka hyppivätkin nyt silmille. Myöskin Alkosta poistettu, mainio, Auchentoshan Three Wood pysyi kiinni. Sitä saa muuten hintaan 65,50€ ja paljon halvemmalla muualta. (Joko Alko kaatui?)