Helvetin portit eivät ole enää vain raollaan – ne on potkaistu totalitaarisen auki, ja paksu musta savu nousee kuin Moskovan oligarkkikappelista, kun Vodka-Keisari Putin vääntelee viimeisiä sotanappuloitaan kuin klapikuorman alle jäänyt rotta.
Ukraina palaa, Eurooppa pureskelee öljyttyjä kynsiään, ja Kremlistä kantautuu yhä sekavampia signaaleja.
Kyllä, Putin on mies, joka istuu ydinaseiden päällä kuin juopunut ruhtinas, mutta yhä enemmän hänen otteensa alkaa näyttää siltä, että vodkan kulutus ylittää strategisen ajattelun. On nähty omituista nykimistä, virkamiehiä ikkunoissa, ja pelottavaa yksinäisyyttä ikkunoista – kuin gangsteripomon viimeiset päivät ennen kuin omat lähettävät lyijyä selkään. Mutta mitä tekee Trump, tuo Amerikan oma neonkimalteinen hullu?
Ah, Donald. Tämä mies on kuin halvan burleskibaarin omistaja, joka luulee olevansa keisari. Tämän viikon performanssi on ollut erityisen groteski: samalla kun Ukraina yrittää pysyä kasassa ja maailmanpolitiikka huojuu kuin LSD-tripillä oleva norsu, Trump on häärännyt kuin Napoleon mäkkärin alennusmyynneissä. Oikeudenkäyntien välissä hän on käynyt levittelemässä dystooppista liturgiaansa, joka on enemmän jumalanpilkkaa kuin politiikkaa – ja mikä pelottavinta, hänen kannattajansa nielevät sen kuin ilmaisen setin Walter Whiten parhaita.
Trump on jopa väittänyt Ukrainan olevan syypää koko sotaan, aivan kuin Venäjän panssarivaunut olisivat vahingossa eksyneet naapurimaahan hakemaan auringonkukansiemeniä. Hän toistelee Kremlistä suoraan tulevaa propagandaa ja jättää tarkoituksella huomioimatta Venäjän invaasion todellisuuden. Vielä absurdimpaa on se, miten Zelenskyi jätettiin ulkopuolelle niin sanotuista "rauhanneuvotteluista", joissa ainoat läsnäolijat olivat ne, jotka haluavat myydä Ukrainan pois halvalla. Tällainen politiikan teatteri tekee selvemmäksi kuin koskaan, kuinka syvällä Yhdysvaltain oikeisto alkaa olla Moskovan retoriikan toistajana.
Venäjän ja Ukrainan sota ei ole Trumpille ongelma – se on käsikirjoitettu televisioshow, jossa hän haluaa esiintyä viimeisenä sankarina. Hän larppaa rauhantekijää, mutta käsi on ojossa kohti Kremliä. Jos historia on opettanut meille mitään, se on se, että kun sirkuspelle ja diktaattori istuvat samaan pöytään, tuloksena on kaaos, ei rauha.
Ja mitä helvettiä tekee Eurooppa? Ranskalaiset nipistävät viiksiään ja mutisevat ”mon dieu”, saksalaiset mutisevat jotain kaasusta, ja suomalaiset tuijottavat itärajaa kuin odottaen, että karhu paskantaisi.
NATO venyttelee lihaksiaan, mutta jokaisen kulman takana on pelko: kuinka pitkälle Putin on valmis menemään, ja mitä tapahtuu, jos Trump pääsee vielä kerran painamaan Amerikan kaasupoljinta?
Me elämme sodan jälkeisessä maailmassa, joka ei ole vielä jättänyt sotaa taakseen. Tämä ei ole enää kysymys aatteista tai diplomatiasta, vaan selviytymisestä. Kysymys kuuluu: kuka vetää viimeisen kerran liipasimesta – ja kenen puolesta?
Jumala meitä auttakoon, jos vastaus on Trump tai Putin. Venäläinen ruletti tulee kaikille kalliiksi, mutta oi miksei kukaan pelaa peliä tavalla, joka kuristaisi kerrankin Putinin merikaapelia. Miksi Ukraina on ainoa, joka vastaa kysymykseen: rajat vai kolmipyörä?
