Herkistelyä ensilumen keskellä

Olen istunut tässä sohvalla jo tovin ihmettelemässä omaa elämääni.

Jotenkin tuo pihamaalle satanut ensilumi ja taustalla soinut herkkä jazz kappale sai melkoisen throwbackin aikaan. Hitaita talvisia aamuja, jolloin lumikolamies pörräsi pihassa aivan liian pitkään. Ulkona oli kylmää ja aivan liian kirkasta kaltaiselleni lähes lumisokealle muinaismuistolle, hetket pitkiä ja lämpimiä. 

Jotenkin nyt lumen tultua on.. Yllättävän rauhallinen ja lämmin olo. Kenties pimeys, viima, räntä ja muu epämiellyttävä on takana? Voidaanko kuitenkin sopia että ne yli -15c pakkaset ja lumimyräkät jäisivät pois, jookos talviseni?

Elätellessäni haaveita keväästä ja siitä hetkestä, kun näen taas ruohon kasvavan ja tunnen lämpimän tuulen kasvoillani aion ainakin koittaa nauttia tästä talvesta.

Palaan kuitenkin tähän hetkeen ja unelmointiin. Klassinen eksistentiaalinen tuskailu; kuka minä olen? Badding laulaa taustalla rätisevästä radiosta, tai vain jostakin tietokoneen uumenista: ”Kauas pilvet karkaavat, niin minäkin.” Vetää vähän herkäksi. Alan hiljalleen näkemään niitä asioita joita elämältäni oikeasti haluan, ainakin nyt. Se tuntuu hyvältä ja varmalta. Ei tietenkään riskittömältä, riskejä on aina ja tavallaan pitääkin olla, pysyy varpaillaan ja nöyränä. Löisin muuten ylpeän nenäni liian usein realiteetteihin, jos näin ei olisi.

Mietin hetken alkaisiko pari vuotta kestänyt kriiseily helpottamaan? Ehkä.. Jollain tasolla vapauden kaipuuni lyö kättä piilevien porvarillisten halujen kanssa. Alanko tulla vanhaksi siis? Kun alan salaa haaveilemaan maailman valloituksen lisäksi myös omasta pienestä torpasta? Luonnon lähellä, rauhallisella ja nätillä paikalla. Huolisin mielelläni vesielementin mukaan, koska siinä on jotakin missä minun sieluni lepää. Puutarhaakin pitäisi olla, jota tonkia. Sen verran maajussia on minussakin, sillä pidän käsilläni tekemisestä ja luomisesta.

Silti kaipaan myös kaupungin palveluja lähelle. Olen kuitenkin liian sosiaalinen erakoksi, mutta kaipaan enemmän rauhaa jossa voi ladata akkuja ja puuhastella omiaan.

Nyt jään fiilistelemään sitä hetkeä, kun voin vanhana istua puutarhassa ja katsoa auringon laskevan kesäiltana kauas järven, lammen, tai meren taa. Hymyillen kääntää päätäni ja tuntea katseen vastaavan tyytyväisenä. Tuntea ylpeyttä ja lämpöä kaikesta ympärilläni ja nähdä, että pienilläkin teoilla, myös sattumilla on merkityksensä. Elämä on täynnä merkitystä, jokaisena kulkumme päivänä, joten.. Nauttikkaa ystävät kaikesta mitä se antaa ja joskus ottaa. Antakaa ilonne, hymynne ja nähkää, että joskus..joskus maailma vastaa tähän.

Oonpas mie hyvällä tuulella ja lähen ny kokeilemaan miten lenkkarit luistelee lumessa.