perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kautta helvettien tiedän kulkevan sen joka eilistä jäi etsimään


Maaliskuu epätoivon kuu. En tiedä miksi juuri maaliskuu laittaa sydämeni laulamaan, tai pikemminkin se pakottaa ja hiillostaa, kuin halvan pallogrillin hiillos mieltäni. Se tunne, se näky.. Lumet sulaa, sepeli puhkoo renkaat, useasti. Valoa, vähän lämpöä. Toivon kipinä kasvaa sisällä. Kyllä talvi alkaa taittumaan. Tuskainen vuosi takana, lasillinen viskiä lämmittää istuessani avoimen ikkunan äärellä polttelemassa vesipiippua, koska sydän sanoi niin.
Olen viimeisen vuoden aikana kasvanut ihmisenä, muuttunut ja kulkenut kriisini lävitse. Pitkään tuntui että elämä junnaa samoilla kiskoilla, samassa mustalaisleirissä. Ajoittain iloista, silti mollivoittoista, kaihoisaa aikaa. Jotkut puhuvat kolmenkympin kriisistä. Voin kevyesti alleviivata, en tussilla, mutta lyijykynällä. Viimeinkin tein muutoksia, ne eivät ole helppoja, mutta joskus tuuli vain kuljettaa ja on tehtävä kipeitäkin päätöksiä. Yksi pitkä vaihe elämästäni päättyi onneksi sovussa. Olen pahoillani kaikesta väärästä jota tein, sekä siitä että junnasin liian pitkään umpikujassa.

Luen lopputalven yössä vuosihoroskooppia. En usko niihin, mutta.. onhan näitä hauska lukea. Oivaltava, totuudenmukainen ajatus: ”Sinun on opittava ensin elämään yksin”. Oikein. Silti luonteeni on tähän haastava, kuten sanoin olen oppinut itsestäni paljon. Olen varmempi, parempi ja vahvempi nyt. Voisi jopa sanoa sinut itseni kanssa. Minä olen introvertti. Tai vähän ambivertti. Välillä on vaikea kiinnostua muista, silti koen tuskaa päivittäin. Olen tunteelinen, en ajattele mitään järjellä. Intuitioni on vahvin luonteenpiirteeni ja ohjaajani. Se on mukavaa, minusta, ei niistä joita rationaalinen järki ohjaa. Teen asioita hetken mielijohteesta, kokeilen testaan. Haluan nähdä reaktioita ihmisissä ja oppia. Silti minussa elää hyvin vahva käsitys vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Ken rikkoo minun korkeaa moraaliani, saa minut suuttumaan. Siksi koen tuskaa ihmiskunnan, ympäristön, maapallon tilanteesta. 
Raha, tai valta ei minua kiinnosta, silti haluaisin tehdä jotakin hyödyllistä, olla avuksi, olla merkityksellinen. Olen pohjaton idealisti, oikeastaan ollut aina. Herkkä innostumaan taistelemaan hyvän asian puolesta. Ihminen voi valita aina hyvän ja pahan väliltä. Miksi niin monet valitsevat oman edun tavoittelun ja saavat muut kärsimään ja kuolemaan? Jokainen sota, ristiriita ja väkivaltainen tilanne saavat minut pois tolaltani. Aivan turhaa, väkivalta ei ole koskaan ratkaisu, se synnyttää vain lisää väkivaltaa ja kaikki kärsivät. Sopu, harmonia, yhdessä ponnistelu parempaan ovat minua. Se lähtee ymmärtämisestä ja auttamisesta.
 Meillä on vain yksi koti, maapallo. Se on meidän kaikkien, eikä vain ihmisten. Tuleva vuosisata tulee olemaan ihmiskunnan kannalta ratkaiseva, maapallo selviää ilman meitäkin, mutta kuinka paljon haluamme kotiamme raiskata, kuinka paljon pitää viattomien kärsiä, kuinka paljon olemme valmiit uhraamaan omaa etuamme niiden edestä jotka tulevat jälkeemme? Millaisen kodin tarjoamme, millaisen maailman jätämme taaksemme, kuinka paljon pitää muuta ympäristöä tuhota? Silti.. ”tavallisen” ihmisen halut ovat hyvin samanlaiset, lapset ovat kaikkialla samanlaisia, turvan ja rauhan kaipuu on universaali. Mitä sinä voisit tehdä sen edestä?

...Huomaan taas innostuneeni.
Elämäni on saanut hieman lisää suuntaa muutosten myötä. Olen viimein päättänyt jättää tämän kaupungin kadut, jotka eivät koskaan toivottaneet minua tervetulleeksi. Eipä siinä, vika on itsessäni. En antanut suurta mahdollisuutta ympyröille. Uusi elämä, toivottavasti se viimeinen sellainen on edessäni. Paljon työtä, paljon Laura Voutilaista laulamassa ”Kerran”. Olen kuulemma sielultani joutsen. Se sopii. Pidän linnusta paljon, kuten linnuista ylipäätään. Ne ovat aina viehättäneet, paitsi taidollaan lentää vapaana minne haluavat, mutta myös sympaattisella luonteellaan. ”Lentää siivin puhtain valkein kuten joutsen” Rautavaaran Suomi saa minut aina kyyneliin. Aika ei ollut helppoa, mutta jotain maalaisromanttista on ajatuksessa repussa ja reissumiehessä, ikuisessa kesässä ja onnellisessa laulujoutsenessa lentämässä pesälammelleen. Sitäkin minä olen, romantikko. Joskus rakkaus sattuu, mutta elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
Kyllä. Tässä alkaa huomaamaan itsessään hyvin keskiluokkaisia piirteitä. Haluja joita ei ole koskaan ollut. Siksikin joutsen sopii. Kai tässä alkaa tajuamaan oman elämänsä rajallisuuden, rillumarei vuodet alkavat olla taakse jäävää aikaa, koska ns. pitäisi alkaa tietämään mitä haluaa olla isona. Minä haluan parantaa maailman kaikesta pahasta. Se on unelma ja vain unelmilla on siiv..siis niiden ei mielestäni tarvitse olla realistisia, kunhan niitä on. Koska maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Kauniita sanoja, joiden mukaan tässä realismissa on välillä vaikea elää. Silti pitäisi muistaa että tässä maailmassa on myös paljon hyvää. Hyvyys on pieniä tekoja, pieniä päätöksiä. Älköön kenköön ajatelko: ”Jos eivät muutkaan, niin en minäkään” Vaan Jos minä, niin muutkin.

Muutosten vuosi on siis viimeinkin ohitse. Liidettyäni oudosti ajassa huomaan ettei se ollut unta, mutta mäntyjen tuoksu ja juhannusyö.. Sitä ei pyyhitty pois. Ja sammaliin laitettu sirkukseni pyörii, pahvinen leijani on korkeammalla kuin koskaan. Lumilinnat ovat kuitenkin kaadettu, ne ovat siirtyneet pilvilinnoihin, joita rakennetaan teräsbetonista, ilman J. Aholaa, sori. Kesä tulee ja aion elää sen kovaa, enkä hyytyä syksylläkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti