Neljä tuntia kelailua takana tässä yössä. Keskustelu sai minut uppoamaan syvälle, pohtimaan asioita. Joskus tilanteet ovat kiperiä, joskus taas kaikki on selvää, mutta katalyytti puuttuu. Sen löytyessä uppoaa.
Raha, Työ, Tarkoitus. Laskuja, Muki Keisarin morsianta, ahaa elämyksiä. Note to self: Pitää aamulla varmistaa vielä kirjanpitäjältä, että paljonko minulle jäikään hilloa käteen?
Kelasin itse pitkään mihin paalu katoaa. Meinasin antaa kirjanpitäjälle vähintään monoa takalistoon. Kunnes... Tajusin, että se menee matkustamiseen. Olin tyytyväinen, mutta tsekkaan vielä tilikirjat itse ennen bookerin hirttämistä.
Kelasin asioita. Mitä ihminen katuu viimeisellä pysäkillä? Mitä arvostaa? Mitä haluaa? Muistot, kokemukset, sattumat, ihmiset, paikkojen näkeminen, oleminen.. Muttei omistaminen, paitsi jos on faarao ja minä en ole edes Kleopatra.
Tajusin myös etten ole koskaan nauttinut töistä, kertaakaan ei ole ollut kiva lähteä töihin. Älkää ymmärtäkö väärin töissä ollessa on joskus ihan hauskaa, muttei se liity työntekoon, vaan muuhun perseilyyn työpaikalla. Mietin onko vika vain minussa, duuneissa, vai missä? Ja nyt kun tämän tajusin alkoi masentaa ja elän hetkeä jolloin "Life is a lemon and I want my money back".
Tähän minun lääkkeeni on ollut tavallisesti nostaa kytkintä, vaihtaa maisemaa, pakata mustalaisleiri seuraavalle matkalle kohti tuntematonta. Eskapismia. Nyt olen selvästi taas tämän kynnyksellä, haistelemassa tuulta, tuijottamassa tyhjyyteen vain havahtuakseni ajoittain todellisuuteen jossa en haluaisi olla. Huonokin päätös vaikuttaa paremmalta kuin päättämättömyys ja paikallaan junnaaminen.
Samalla huomaa itsessään väsymystä tähän leikkiin. En haluaisi enään pettyä, aloittaa alusta ja rakentaa pesääni alati. Helpoin päätös kutittaa taas korvaani. Pakkaa, myy, lähde, unohda, jätä.Joskus palatessa voi sitten aloittaa alusta, mutta kun en jaksa kulkea lähtöruutuun aina uudestaan. Laskin huvikseni muuttaneeni elämäni aikana jo 12 kertaa.
Vanha ja keskiluokkaisuutta kaipaavako minusta on tulossa? Tuskin, haluaisin vain olla onnellinen, en vain tyytyväinen.Tee loppuu, minua kaivataan, mutta minä en kaipaa nyt ketään. Työ vapauttaa, vaan ei täällä. Velvollisuudentunto potkii minua ylös, sieluni ahteria särkee. Ristiriita sisällä hämmentää ja ärsyttää, kriisipalaverin paikka, kompassini kaipaa suuntaa, purjeeni uutta tuulta ja elämäksi kutsumani laivan kapteenilta on rommi lopussa, peräsin korjaamatta ja pulloposti lähettämättä. Siinä lukee: "Vie minut turvaan, anna minulle suunta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti