keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Sadepäivän ihmisistä suvituulen puhallukseen


Elämä kulkee omia raiteitaan hitaasti.. No näin sitä lapsena fiilisteli. Ikuinen kesä vaihtui skoleen ja muuhun systeemiin. Aika jyrää armotonta me-nooo-aan eteenpäin. Ehkä se johtuu vaan siitä, että kulunut vuosi on ollut sitä suurten muutosten ja kasvun aikaa. Jokainen kuukausi, viikko ja päivä tuntuu uudelta seikkailulta. Täynnä värejä, tunnetta ja outoja tapahtumia, joista voi vain kompuroida, nousta uudelleen suurempana. Tänään olen hymyillyt. Ei minulle mikään tavallisin olotila. En osaa hymyillä teennäisesti, tai muuten vain. Kun minä hymyilen, koko maailma hymyilee, aurinko paistaa juuri minulle kirkkaampana kuin kenellekään, mieli laulaa ja minun..minun on hyvä olla, kuin ekstaasissa ratin takana keskellä yötä sukeltamassa kohti äärirajoja ja niiden yli. Jos näet minun hymyilevän tiedät katsovasi onnellista ihmistä, jos virnistän..juokse =D Sillä rakastan kanssaihmisten hämmentämistä, testailua, psykologisia kokeita ja vittuilua.
Tunnen sen hetken vieläkin. Kävelin kaupasta kotiin. Kevät päätti avata märät holvinsa ja sataa koko vaalit kärsineen maan päälle.
Miksi kärsineen? No, ehkä minussa asuu sen verran pessimistiä, että en kaipaisi uutta porvarihallitusta. Koska minä kannatan hyvinvointivaltiota, jossa ihmisestä välitetään ja autetaan. Kannatan vapautta ja tasa-arvoa rotuun, uskontoon, taustaan ja kulttuuriin katsomatta. En halua kiistellä, vaan luoda hyvinvointia kaikille, mutta luonto ja ympäristö huomioiden. Loppuu tämän planeetan, meidän kaikenkarvaisten ja höyhenpukuisten kodin raiskaaminen. One people, one planet, one chance. 

Asiaan.. Idealisti sai yliotteen asiasta, vaan ei vielä Aasiasta.
 Minä astelin märkänä kotiin. Vesi litisi vaellustossujen alla innokkaasti ja sade rummutti pisaroillaan varjoani. Silti.. Hymyilin, lauloin ja singing in the rain jäi tällä matkalla kakkoseksi. Sillä juuri minun uitettuun risukasaani paistoi se ainoa lämmittävä ja kesäinen auringon säde. Se ei ollut pahoillaan, vaan hymyili kanssani. Pikkulinnut lentelivät puissa, talitintti pariskunta sirkutti iloisena toisilleen ja radiostakin kuului vain hyväntuulista musiikkia: ”Vie mut minne vaan, taivaanrannan taa”. Päätin samalta seisomalta jatkaa taivaanrannanmaalailua, joka onkin yksi lempipuuhistani.
Korkkasin oluen sohvalla kesken tuulimyllynlämmittämisen. Kotipolttoinen tuote, joka pesee, pieksee ja pyyhkii pöytää ah..niin monella muulla vastaavalla kaupallisella. Jälleen se tunne, joka huutaa: ”Antakaa mahdollisuus, niin voin näyttää kuinka syvälle minun kaninkoloni vie”. Tiedän olevani hyvä tässä. Tarkka makuaisti, ymmärrys raaka-aineista, prosessista ja tarpeeksi luovaa hulluutta, joka on tietysti vahvin osa-alueeni.. Kenties jonakin päivänä..
Koen olevani eräänlaisessa ja hyvin kiintoisassa risteyskohdassa. Mieltäni kutkuttaa niin moni mahdollisuus joihin voisin tarttua. Tosin tiedän, tai epäilen tarttuvani siihen joka tuntuu parhaimmalta ja oikeimmalta juuri nyt. Haluan törmätä elämään kuin seinään ja niellä sitä rakkautta. Hymyillä myös huomennakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti