Voikukan keltainen toukokuu

Toukokuu tikittää kovaa vauhtia kohti kesäkuuta.

Välillä tuntuu että elän limbossa, jossa päivät seuraavat päättömästi toisiaan samanlaisina kohti lopullista ratkaisua. 

Välillä aika matelee hitaasti, vaikka maailma ei antaisikaan sitä kaikkein parastaan. Yön hitaat ja hiljaiset tunnit, hiljaisen musiikin katkaisee vain uskollisen kirjoituskoneeni naputus alkavan kesän yössä. Pihamaan pikkulinnut ovat vaienneet, muksut eivät potki palloaan terassilleni ja minä koitan jälleen epätoivon vimmalla pitää itseäni hereillä Suden hetki. Näin tänään kevään ensimmäisen voikukan, mihin tämä aika katoaa. Kohta on jo juhannus.

Outo kevät. Opettavainen talvi.

 Maailma on ollut jo pitkään matkalla kohti helvettiä, mutta hei..mehän olemme jo perillä. Maalle on valittu perskeko hallitus, joka tulee lukemaan talouden madonlukuja tavoilla jotka eivät lupaa pienen ihmisen hyvinvoinnille mitään hyvää, toistaen muiden jo koeteltuja keinoja, vailla toimivia ratkaisuja. Raha on kadonnut maailmasta. Ekonomit kiistelevät kenen taskuun, ei minun ainakaan ja kohta he saapuvat viemään loputkin. Eräs ihminen totesi vasta hetkinen sitten, talvella, että vain ahneet, kusipäät ja itsekkäät pärjäävät täällä. He joille mikään ei riitä.

Poltan ketjussa vesipiippua, otan viskihuikan. Se lämmittää alkavassa vesisateessa. No kevätsade puhdistaa.. En usko ihmiskunnan selviävän tällä tahdilla ja pelkään meidän vain kiihdyttävän omaa tuhoamme. Jeesys, toivottavasti minun ei tarvitse olla näkemässä viimeistä romahdusta. Silti olin jo päättänyt elää ikuisesti, tai kuolla yrittäessä.

Oma elämäni matelee oudosti. Hyppäsin kohti tuntematonta, taas. Tajusin, että ei ole mitään järkeä jarrutella turhaan. Sielu, sydän, järki, tunteet, jne. Ristiriitoja, mutta tunneihmisenä en pysty holdaamaan mitään kauaa. FR David lauloi aiheesta joskus, vissiin moni muukin.

Näen haasteita, jotka onneksi tunnistan itsessäni. Antakaa minulle voimia ja älykkyyttä usvaiseen päähäni, että osaisin joskus pitää osan tyhmistä nokkeluuksistani itselläni. Antakaa minulle voimaa luottaa muuhunkin kuin itseeni. Tämä polku on tarpeeksi raskas yksin kulkea, mutta taakkaa on vaikea jakaa. On aina ollut. Antakaa voimia, etten pelkää enään. Pelkoa, että välitän liian kovaa, pelkoa että kaikki kaatuu ja minuun sattuu taas, pelkoa että käy kuten..viimeksikin. Pelkoa, että pelkään näin käyvän, enkä uskalla..Rakastaa täysillä? Siilin dilemma kummittelee mielessä, sitä en halua. Ristiriitoja taas, mutta onneksi kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa?

Silti.. Paljon työtä, paljon tahtoa, paljon antamista ja hyväksymistä. Tähän haasteeseen haluan tarttua ja unohtaa elämän julmat realiteetit, synkän maailman ja muut vittumaiset pikkukivet polullani. Haluan tanssia sateenkaaressa, kesätuulen puhaltaessa hiuksiini elämäni aallokossa toisen samanlaisen kaarnalaivan kanssa. Vaihtaa mieleni harmaasta..keltaiseen. Ystävät. Sanon sen taas. Tästä tulee hyvin mielenkiintoinen kesä. Näen edessäni polun, joka on jotenkin niin tuttu, silti aivan uusi. Polku, jonka jotenkin tunnen, mutta epäilen, että en tiedä mistään mitään. Silti haluan tutkia, löytää ja tuntea siitä kaiken. "Nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
Ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan"