Lähtisitkö kanssani matkalle elämään?

Pää on tyhjä...sydän liian täynnä.
Juhannus lähestyy kovaa vauhtia klassisella tavallaan. Sateista, viileää, mutta silti Suomi juhlii, tanssii, soi ja hukkuu. Itse jään töihin korjaamaan potin kotiin. Pitäähän jonkun valvoa maailman rauhaakin samalla, kun sinä ryyppäät illan kolmatta jaloviinapulloa, ajat perheen hankeen ja hukut pikitielle paluuliikenteen keskelle?
Itse odottelen viimeistä käskyä, vapautusta nykyisestä tuskasta. En vielä tiedä millaisena se saapuu, mutta näen sen olevan tulossa.
En tarkoita kaulakiikkua, anteeksi, vaan pääsylippua pois tästä ympyröiden maailmasta. Olen jonottanut sitä jo kauan. Seissyt tällä bussipysäkillä katsomassa auton peräpeiliä, onnellisia kasvoja matkalla tuntemattomaan.
 Vaan onko tämä polku se onnellinen Disney elokuvien loppu? Saako prinsessa prinssinsä puhuvien pikkulintujen sirkuttaessa taustalla? Kuka tietää, onnelliset eivät ole ainakaan palanneet takaisin tänne murheellisten laulujen maahan.
Lainaan vähän Hesarin Nyt.fi:tä tähän ja sen haastattelua onnellisuusfilosofi Frank Martelan kanssa: "Mitä jos kaikki meneekin pieleen?"Sitten menee. On parempi kokeilla ja epäonnistua kuin olla koskaan kokeilematta."
Onko tosiaan? Onko olemassa tieteellistä tutkimusta, että se on parempi?"Hahhah! Se on kontekstisidonnaista. Ei välttämättä kannata kokeilla benji-hyppyä ilman köyttä. Mutta jos kokee olevansa onneton väärän työn takia, niin kyllä realismin rajoissa olevia unelmia kannattaa tavoitella, riskeistä huolimatta."
"
Nyt olemme asian ytimessä. Hyppy tuntemattomaan on aina parempi kuin loputon empiminen. Alan hiljakseen näkemään oman polkuni, ne asiat jotka oikeasti haluan. Tällä matkalla on luonnollisesti useita pysäkkejä, kuten kaikilla matkoilla, mutta tärkeintä on lähteminen. Matkasuunnitelmakin saattaa muuttua, voi olla että hyppään bussista paria pysäkkiä suunniteltua aiemmin ja jään fiilistelemään uutta, outoa ja spontaania. Voi olla, että jokin pysähdys osoittautuu toista pidemmäksi, koska se tarjoaa minulle elämyksiä, nautintoa, kauneutta. Jokaisen muiston kannan silti loppuun asti, jokaista tavallaan vaalien. Joillekin pysäkeille voi palata takaisin, joiltakin pysäkeiltä voi matkalle ottaa mukaan jonkun tärkeän.. Matka on kuitenkin tärkeämpi, kuin päämäärä.
"
Kukaan ei ole oman onnensa seppä. Ihminen on enemmänkin oman onnensa keskushyökkääjä: jos tiimi ympärillä ei tue, on vaikea tehdä yksin maalia.""

Hahmotan hiljakseen matkan ääriviivoja.  Taivaanrannanmaalari ei koskaan näe, eikä halua nähdä, taivaalleen rajoja, mutta ehkä värien sävy on muuttunut vuosien varrella. And the roaaaad iiis loonngg..