Syystuulen kalventamia totuuksia

Vapaus.. Se on täällä tänään. En vaan tiedä millaisilla kasvoilla ja naamarilla se katsoo minua tänään?

Elämäni on jälleen pisteessä, jossa koen olevani enempi vähempi hukassa. Tyhjä olo, kompassi, jonka neula pyörii jokaiseen suuntaan ja joista jokainen tuntuu toinen toistaan huonommilta. Haluaisin vain odottaa parempia aikoja ja jatkaa elämästä nauttimista ja surffailua auringossa. Vaan.. En tiedä mikä minua vaivaa. Se raastaa sielua. Ehkä.. Ehkä.. Minä koen ensimmäistä kertaa elämässäni oman elämäni rajallisuuden? Kutsukaa tätä kriisiksi, minä kutsun teitä taviksia hulluiksi. Hullu olen minäkin, mutta kaikkihan riippuu siitä kuka kertoo totuuden hullulle. Jos kaikki on vain sirkusta ympärilläni ja olen vain vanki pääni sisällä tietämättäni siitä, kuka haluaa rikkoa kuplan? Haluaisin välillä juosta ajatuksiani karkuun ja löytää sen elämän tarkoituksen. 

Pelkään asioita. Pelkään omaa haavoittuvuuttani, sitä että taas sattuu. Toisaalta jokaisella kerralla kun minä otan siipeeni, minun siipeni vain vahvistuvat, feeniks nousee tuhkasta vahvempana. En kiellä etteikö sattuisi välissä aivan s...sti. Rikki sisältä, mutta naamari ympärillänne hymyilee hymyään.

Kerron tarinan, jota en usko itsekkään. Hiton hyvä pohjustus tiedän.. Olipa kerran pieni mies, joka ajatteli ettei häntä koske kukaan eikä mikään. Maailma oli mustavalkoinen kuutio. Aikaa kului, hän näki että maailma olikin täynnä harmaan sävyjä, muttei oikeita värejä ja kuutiosta tulikin jo särmikkäämpi. Hän ajatteli edelleen, ettei kukaan kosketa häntä syvältä. Hän on erilainen, inhoten keskiluokkaisia asioita hän eli elämäänsä. Kunnes kerran kävikin niin, että kuvioihin astui rakkaus. Lujempaa ja kovempaa, kuin.. koskaan aiemmilla kerroilla. Hän alkoikin löytämään itsestään outoja tunnetasoja, keskiluokkaisia haluja, ehkä sitä onnellisuuttakin. Hän ei ymmärtänyt tätä itsekkään.. Mutta vastoin Disney tarinoita.. lopulta he eivät eläneet elämäänsä onnellisina loppuun asti. Onni on kuitenkin vain ultimaattinen tavoite ja lopulta toinen ei kyennyt olemaan suhteessa haluten vain yksinäisyyttään. Näin jäi tuo tarinamme hypoteettinen sankari jälleen yksin.Vailla riitoja, suuria erimielisyyksiä, tai kipuilevia ongelmia. Hyvin hämmentyneenä ja toivottomana siitä mitä juuri tapahtui. Ja tämä tapahtui kohta samalla tavalla uudestaan, toistaen vanhaa lauluaan.

Jäämme siis taas vapauteen. Onko se sitä että ei ole juuria, vai sitä että on tuttu paikka johon palata seikkailuiltaan? Vapaus valita siis? Vai tarvitseeko vapaus riippumattomuutta kaikesta? Mikä on toki fyysinen mahdottomuus, mutta näin kuvainnollisesti siis?

Kuka minä olen? Miksi olen tässä? Mihin olen matkalla? Miksi? Kenen kanssa? Kuinka monta kertaa pitää matkalla vielä sattua? Kuinka s..nan vahvat siivet pitää olla, että ne voi levittää koko maailman ylle? Vai jatketaanko vain surffailua, päämäärätöntä nautiskelua, opportunismia ja vastuuttomuutta? Vuoristoratoja ja jarrumiehiä? Ajaako äkkijarrutus kiskoilta? Pitääkö siilin kasvattaa uudet piikit? Kysymyksiä, vailla vastauksia. Elämä..milloin siitä tuli niin.. Nyt tiedän vain sen, että pelkään rakastaa uudestaan. Uudet siipeni ovat vielä kovin heikot ja vaativat aikaa, että voin palaa taas tuhkaksi uudestaan. En jaksaisi, etenkin kun sisälläni elää edelleen kipinä muualta.