Odottava kesäkuu

Odotusta.
Olen raskaana.
Söin liikaa jäätelöä.
Vaikka epäilen ettei jätskiä vaan yksinkertaisesti voi syödä liikaa. Ei ainakaan, jos se on "oikeaa" jäätelöä, Gelatoa. Tiivistä, venyvää, rikkaan makuista. Ja lämpö hyväilee ihoa tavalla, jolla se ei hyväillyt aiempana kesänä.  Tuulikin on lämmin ja puhaltaa hellästi kesäiltaan, palmut huojuvat ja maailma nauraa. Hetkeksi, pieneksi sellaiseksi voi ihminen kokea mieletöntä euforiaa astuessaan onnellisuuden kuplaan ja koittaessaan unohtaa kaiken muun. Kaiken.. Maailman vaanivan pahuuden, suhmuroinnit, epäkohdat vapaudessa, veljeydessä ja tasa-arvossa. Viva.

Palaan takaisin Suomeen. Odotan edelleen. Keskikesän juhla on ovella, mutta koska olen tästä pyhästä hölmöilystä ja irtiotosta kirjoittanut aiemmin ei tarvinne sitä laulua laulaa ja levyä soittaa gramofonista tässä uudestaan. Savikiekko on silti olemassa ja vinyylitkään eivät koskaan poistu muodista isoine kansineen.
Odotan muutakin.
Korkeakouluhakujeni tuloksia ja yhden projektin etenemistä. Koen pientä poltetta ja intoa näissä kuvioissa.. Josko viimeinkin tähdet olisivat kohdallaan ja planeetat konjunktiossa (opin muuten termin Turtlessista vuonna 1991). Josko viimein.. Voisin tän leikin lopettaa. Lopettaa ja astua ulos, levittää siipiäni kauemmas ja tarttua mahdollisuuteen.
"Kaupunki on täynnä muistoja,

(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja mä tiedän, tää on typerää.
(mun pakko päästä pois)
Mä en jää.
Mä en jää."

Silti odotan. Työkuvioiden lisäksi odotan yhtä toistakin asiaa. Sellaista joka ehkä avaa lisää asioita, ovia odotettavaksi. Kaikella on aina aikansa ja jokainen ovi elämässä on mahdollisuus. Mahdollisuus tarttua kahvaan ja kulkea kynnyksen yli, katsoa, kokea, elää. Tietäen, että usein yhdestä kuljettuaan sulkee toisen takana. Tämä nimenomainen asia on klassinen "Entä jos" lause, jonka pohtiminen on inhimillistä, mutta aivan turhaa. Toisaalta jos elämässä pitäisi elää dolce vitaa ja viimeistä päivää tässä ja nyt murehtimatta huomista ja haikailematta mennyttä, niin eikö se ole aivan perhanan vaarallista?
Ajattelu, harkinta, ennakointi? Vs Spontaanius, heittäytyvyys ja tässäjanyt? Vai onko vastakkain asettelu tässäkin turhaa?

Asiallisesti sanoen uskon kaikella olevan paikkansa ja hetkensä. Minä odotan myös sellaista hetkeä, jolloin voin toistaa erään illan sanani. Sinä iltana oli pimeää, etelän yöt ovat pimeitä, parvekkeella oli lämmintä, hymyä, musiikkia, suklaata ja juomista.
Sanoja.. Sanoja joista jätin viimeisen lauseen mainitsematta kertoen senkin hetken kenties joskus tulevan, mutta sitä ennen on odotettava. Maltettava tutustua, hioa särmiä, katsoa miten todellinen arki toimii. 

Vaikka elämä on monien kauniiden asioiden odottamista täynnä on ihmisen elettävä, eikä vain jäätävä junnaamaan "Huomenna hän tulee" tunnelmaan. Kukaan ei pelasta sinua, kukaan ei hae sinua siitä atk-laitteen ääreltä. Elä ja unelmoi siekin, niin miekin teen. Ja tiiätteks.. Se on upeaa, vaikka välillä vähän haastavaa. Ainakin silloin, kun on napa täys jätskiä.