Fifty-Sixty

Juon viimeistä Tonicia ennen lomaa. Maistan sen suloisen karvauden, raikkaan pistävyyden ja katkerahkon jälkipotkun. Siirtomaherra sisälläni hymyilee. Ainakin malarialääkitys on kohdallaan ennen reissua.
Reissua niin.. 
Rinkka pakattuna, lähtökuopissa ilman merirosvolippua.
Kuinka paljon olenkaan odottanut tätä hetkeä, tätä matkaa. Samalla olen käynnyt yhdessä asiassa sisäistä kamppailuani jo tovin tietämättä kohta mikä on oikein ja mikä ei. Se voi olla väärin, se voi olla väärin, mutta sen pitäisi olla oikein. Kaivetaanko kuitenkin vain kuoppaa ?
 Tämäkin saattaa lähteä hanskasta ja silloin sydämet syttyvät. Näin huutaa Resistance taustalla. Lyriikat suoraan ajatuksistani. 
Jäät poksuvat lasissani muistuttaen nestetasapainon ylläpidosta. 
Viikko edessä Balkanin taivasta, slaavilaista kulttuuria, kaupunkeja, kirkkoja, museoita, rantoja, saaria, metsiä, puistoja ja hetkiä kahden.
Bussimatkailua, outoja ruokia, jokunen maltainen, eväitä, välimerta, lämpöä, rakkautta ja sulaa hullutta.
Hulluus hieman jännittää. On hetkiä ihmisen elämässä, jolloin olisi helppoa olla kaikkea muuta kuin tunteva, spontaani ja intuitioonsa luottava. Niinku sellainen järkevä, maanläheinen ja analyyttinen. Malttava, jäykkä.. Tai no jäykkähän mie jo olen, ainakin selästä. 
Googlailen aihepiiriä löytämättä järkevää näkökantaa kysymykseeni. Vastaukset muistuttavat entisen kenttäpäälikön lausetta: "Vedetään tilanteen mukaan". Ei oikeita vastauksia, vain vääriä. Jokaisella on oma mielipide, eikä synergiaa löydy.
Näitä ongelmia ratkoessa kulttuuritekijät asiassa saivat minut käymään metsässä etsimässä sopivaa raaka-ainetta, vaan ei, ei, ei. Harmi. Mietin otanko tämän enteenä? Ettei kannata edes yrittää? Ettei hetki ole oikea? Itikoitakin on ja korvaa kutittaa väärästä kohtaa. 
Eletään mielenkiintoisia aikoja siis. Nykäsen Masalla oli kanssa joku elämän viisaus näihin asioihin: "Se on ihan fifty-sixty miten käy."
GT loppuu lasissani. Asia kiusaa vieläkin. Luulen sen kiusaavan mieltäni vielä pitkään. Onko soveliasta, onko liian hätiköityä, joidenkin mielestä on aina? Silti tiedän tismalleen mitä haluan, mihin tämä kaikki on johtamassa ja se on vähän hassua se. Pitäisi jännittää? En osaa, se on turhaa, kun en tiedä lopputulosta. Se on aina arvoitus. Kuten elämäkin. Tää on sattumaa, tää on kohtaloo, tää on kaikki tässä ja nyt. Muuttuuko asiat vetkuttelulla? Joskus. Joskus eivät? Vaikea ammentaa ainakaan menneestä kokemuspohjasta tällä kertaa.
No.. Ilman paineita, kohti tuntematonta.
----------------
Niin mitäkö?
No helkkari mietin mitenhän kesäoluen käy yksin kotona käymässä ja koko erää muutenkin. Outoja raaka-aineita, silti tuttuja, haaveita täydellisyydestä ja sillee.
Eiks je.
Mitä lie aattelitte?