Siis piti lyyrisesti runoilla Suomen putoamisesta puusta, eli Danonen activiamallista, sekä sen tulevista jatko-osista, että prequel trilogiasta. Toisaalta pikkaisen olisin halunnut myös sivaltaa lifestyleblogien ällöhyvinvoivien voimalauseiden viidakkoa.
Silti tässä istun, liian kaukana ikkunasta. Haluaisin vain fiilistellä ja tuijotella pimeydessä siintävää tietä, katsella mastokaupungin valoja hiljaisuudessa. Vain minä ja viskilasi. Suorittaen pyhää tehtäväämme; tyynen virran aalloilla kellumista keinutuolissa kiikaroiden. Ihmiselämän havainnointia. Se ei ole kaunista, se ei ole rumaa, siinä ei ole toivoa, siinä on lempeyttä, muttei ilman vihaa. Miettien sen tarkoitusta. Oikeastaan tänään se tuntuu olevan vain sattumakortin nostaminen.
Mietin miten ohuella langalla tasapainoilua tämä on. Miten pienet väreet, muutokset, valinnat ja sattumat ovat muokanneet minustakin sen ihmisen joka olen tänään.
Vaan kuka olen huomenna?
Meneekö se niin, että viimekädessä kaikki on kyse omasta opportunistisesta melankoliastani? Sattumista ja niihin tarttumisesta? Maailman tuulien puhaltaessa kaarnalaivani purjeisiin, minä menen, tai yritän luovia? Ehkäpä elämän tarkoitus on etsiä sille tarkoitusta. Tällä tiellä, jolla toiset meistä astelevat kevyesti, kuin Chopinin soitanta ja toiset taas hakevat edelleen sitä horsmaa ojan pohjalta.
"Ei kutsumuksen mukaan satu jokaiselle työ"
Tämä lienee niitä elämän suuria arvoituksia; yhdessä sen kera, miten osa meistä pystyy tyytymään, tai ehkä pikemminkin pärjäämään, nauttimaan ja etenemään urallaan sellaisissa töissä joita eivät pidä oikeasti omanaan?
Vai olenko minäkin vain yksi asenneongelmainen, jolle mikään ei kelpaa? Koen kasvavaa hankaluutta sopeutua nykyisiin opintoihini, sillä yksinkertaisesti sanoen.. Vaikka pidänkin aihepiiristä siinä on liikaa elementtejä, joista en pysty kiinnostumaan sillä tasolla, mitä pitäisi? Toisaalta mietin ruoskinko itseäni suotta tästä? Taustalla häämöttää silti pelko kaiken tämän turhuudesta; että valmistuisi työvoimatoimiston asiakkaaksi valmiina aktivoimaan itseäni.
Jossain määrin minun ongelmani on vain siinä, että ihan kiva ei riitä. Ei riitä, että on joku duuni. Haluan tehdä oikeasti jotain mistä pidän ja nauttia sen tuomista hedelmistä, koska ihan sama = suhtautuminen = ihan sama. Tarvitsen vapautta, tilaa, aikaa, omia käsiä, omaa päätäni etten tylsisty, turru ja koe tilannetta jälleen yhdeksi "Miksi välittäisin?" työksi, opiskeluksi, elämäksi.
Joskus mietin, että onko minulla kunnianhimoa? Nykyään tajuan, että on, jos saan sellaisen mahdollisuuden, että haluan oikeasti lyödä ässää tiskiin ja tehdä töitä sen eteen.
Toisaalta taas voin miettiä miksi murehtia näitä? Tällä nuoralla on langat punottu ennenkin uudestaan. Ja nyt onkin parasta lopettaa ja aktivoida itsensä vuoteeseen. Lähtee muuten jotain lifestyle juttua kulunein voimalausein. Seuraavaksi kerron, miten mun vatsa toimii (ei toimi), annan jumppaohjeita (hikoile, kiroile) ja parit ihqut vegeheragluteenitonlettuvittuhillo-reseptit(laita siihen pekonia) unohtamatta paria asukuvaa (verkkarit ja t-paita) ja ripsarivertailua (miul on jo kestoväri) => Ultimate score: Kaikki on ihanaa, sä oot ihana ja elämä, elämä vasta onkin ihanaa, tai olis jos osais laskea. Toisaalta ei osaa hallituskaan, joten who cares, on se aika ihquu, hei.
"
On vapautta istua iltaa yksinänsä Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä On vapautta vaistota viesti suuremmasta Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti