Ensikosketuksessa Pori

Heinäkuun viidestoista.

Muistan, kuinka joskus lapsuudessa tämä oli pitkään se päivä, kun oli lähtö edessä, tai vähintään matkalla johonkin. Unkari, Hollanti, Saksa, Belgia, Slovakia, Ruotsi... Vähintään ainakin risteilyllä, tai mökillä. Tänään on myös kulunut kuukausi Poria.

”Ai sää oot lahrest, no kyl sää sit tääl Poris pärjäät”

En oikeastaan vieläkään tajua missä asun. Siis niinku länsirannikolla. Paikassa, jossa keskimäärin tuulee kokoajan, paitsi helteellä, kuten tänään. Kylässä, joka on täynnä mitä nurinkurisempia paikannimiä: Preiviikki, Kuukkari, Tuorsniemi, Kaanaa, Söörmarkku.. Paikassa, jossa alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt väkivallanteon ovat ryysyrannan kärkitasoa.

Tänne muuttaminen itsessään oli melkoinen suoritus kaikkine muuttujineen, mutta lopulta kun kaikki kamat saatiin purettua ja muutamia hankintoja tehtyjä alkoi tämäkin paikka näyttää kodilta.

Arjen vilistäessä ohitse, kuin pihasiili etsiessään vesikulhoa pensaan alta, on hyvä pysähtyä ja edes koittaa jotenkin summata näitä fiiliksiä.

”Tää menee ihan hyvin”

Jos unohdetaan se pirullisen ikävä fakta, että Pori on kaukana kaikesta. Siis siitä itäisestä sivistyksestä, johon me molemmat olemme enempi vähempi tottuneet ja sen, ettemme oikeastaan tunne täältä ketään, niin vaakakuppi on silti positiivisella puolella.

Rivariasuminen on vain niiiiiin rentoa. Meidän taloyhtiössämme ei ole kymmentäkään asuntoa, hyvä jos viittäkään. Terassilla riippumatossa makoilu, vesipiiputtelu ja pallogrillaus ovat vain sellaisia asioita, joita olin kaivannut enemmän, mitä tajusinkaan. Ollakseni rehellinen.. Makaan hammockissani, tuossa ihanassa kodissani, poltan vesipiipussa viimeisiä nakhlan jämiä, juon Kaikua ja laitan kohta grillin tulille. Ultra Bra laulaa taustalla ja naapurit.. No en tunne.

Ja tiedätteks miten iiihanaataa namia ja herkkua on ilmaviilennyspumppu? Minä nukun kerrankin helteellä sikeästi, kun laitan sen yöksi puhaltamaan vilpoista 18c ilmaa varpailleni, eikä edes vieressä nukkuva avopuolisoni tunnu niin kuumalta pakkaukselta, kuin muuten hereillä ollessaan.

Duunin painaminen tuntuu hyvältä, opettavaiselta ja vaihtelevalta. Välillä päivät venyvät, mutta melko vapaasti sovittavat työajat, vastuu ja tunne siitä, että omallakin työllä on merkityksensä meidän muurahaiskeossamme tuntuu hyvältä. 

Parisuhteen kannalta taas minusta on tuntunut pitkään siltä, että se soljuu nykyään jotenkin entistä paremmin. Se, että otimme yhdessä riskin muuttamalla elämäämme tuntuu maksavan itseään takaisin hiljakseen. Vaikea oikeastaan sanoa miksi, tai miten tämä näkyy. Se vain tuntuu paremmalta, varmemmalta, välittävämmältä. Ihanan höpönpunaisen rakastumisen sijaan joltakin pitkäaikaisemmalta, kestävämmältä. Sellaiselta, että olet vierelläni vielä huomennakin, eikä minun tarvitse murehtia sitä, vakuutella siitä itseäni, sinua, tai muita. Aikuisemmalta, kypsemmältä, mutta se kipinä vallitsee edelleen välillämme, jännite ja lataus. 

  Herkät katseet, hymy, nauru, hölmöilyt.. Sellaista yhteen kasvamista ja rakastamista. Jännä, en ole tällaista kokenut aiemmin.

Pori on siis kohdellut meitä hyvin. Aurinko paistaa, grilli lämpiää ja karvakorvat kaipaavat rapsutuksia. Lasin ei ole tyhjentynyt, vaan pysyy onnelisen täytenä. Porista kaupunkina ei pysty kuitenkaan sanomaan mitään. Katsotaan muutaman vuoden kuluttua, soiko Röyhkän ”Paska kaupunki” vai jotain ihan muuta?