Kaamos ja minä

Marraskuu... Ei kasvanut mandoliinipuuta torille, vaik markkinapäivä olikin.

Tänään oli pakkasta ja iltapäivällä koulusta ulos päästyäni katsoin, kuinka maasto oli yhtäkkiä täynnä kokkelia. Sniffasin ja havaitsin ainoastaan nenäni paleltuvan, joten ethän sinä kokeile sitä, ethän?
Ei vaan.. Loppusyksy on taas koittanut. Vuoden masentavin vuodenaika, jolloin räntää sataa ja Kouvola voisi olla kauneimmillaan, jollei Pohjois-Karjalaa olisi keksitty.

Tässä kuussa teemoina ja päälimmäisinä asioina ovat:

1. Kaukokaipuu ja matkakuume. Joka vuosi.. Syksy ja kevät, muutosten vuodenajat saavat vanhan suolan ja vapaudenkaipuun nostamaan suloisen janoittavaa päätään rännästä. Tekisi mieli nauttia vapaudesta ja lähteä lämpimään nauttimaan valosta, auringosta ja karkuun Suomen masentavasta poliittisesta ilmastosta, jossa pääasia on vain SSS:n, illuminatin ja molempien verotiedoissa julkaistun isorikkaan lompakko. Meanwhile irtisanotaan kaikki->ei varaa kuluttaa->ei rahaa verokassaan ja yritysten maailmanpankkiin->oravanpyörä keeps spinning. Ikuisuusaihe ansaitsisi joskus oman postauksensa?
2. Väsymys. Olen ollut toista viikkoa kenties väsyneempi, kuin vuosiin. Tiiä mistä tämä sitten johtuu? Pari viime syksyä on mennyt kenties varpaillaan, tai muissa murheissa, joten ei ole ehtinyt ns. keskittyä myös itseeni? #Kaamos
3. Edelliseen liittyvät epäilyt koulutusalan suhteen. Väsymys ja jatkuva ”Oot paska matikassa-> jatkuvaa laskemista ja jatkuvasti aivan pihalla”. En tajua miten päädyn aina inssipuolelle ja koen saman fiiliksen, mutta minkäs teet.. Ikuista itsensä ja työn etsimistä? Vai onko työ aina shittiä kuitenkin, joten paras saada siitä mahdollisimman paljon irti?
4. Samalla koen ajoittaista tympääntymistä tämän maan olutskeneen, jota haluaisin yhtä aikaa kiusata ja toisaalta verkostoitua. Tätä kaupallisuus vs idealismi, tai pienet piirit vs miellyttämishalu?  
5. Silti pimeyden keskellä kauniit kasvot ja terävä pää auttavat jaksamaan tässä kaamoksen räntäisessä sylissä. On meinaan oikeesti jännää elää parisuhteessa tällä tavalla. Se tuntuu lämpimältä ja saa alati itseni hymyilemään.
   
   
   No... kohta on onneksi kevät. Jälleen.

Mitäs me lahelaiset

00:07 Triple O' seven perjantai-iltana. Silmiä alkaa uhkaavasti luppaamaan, vaikka on viikonlopun alku. Se hetki kun pitäisi parantaa maailmaa kantakuppilassa vähillä opiskelijalanteillaan, mutta mie en jaksa tänään.
Toista viikkoa on elämäni jatkunut menoaan lahelaisena eli lahtivattilaisena, eli lahtelaisena.
"Mites sulla siel Tsikakos menee?"
Mietin jo kuinka monta kertaa olen tämän kuullut? Toisaalta täähän tarkoittaa vaan sitä, että ihmiset ympärilläni joko oikeesti välittävät, tai ovat kiinnostuneita, tai vaan pohjattoman uteliaita. Anyway.. Olen kiitollinen olemassaolostanne.
Oikeastaan tätä on ihan helkkarin vaikea summata, koska en ole vieläkään sisäistänyt tätä. Ainoastaan syönyt viiliä ja ollut ihan viiliksissä (yeah, shitty bun intended).
Tässä päällimmäiset hajatelmat:

1. Tasapaino ja uutuuden viehätys. On oikeasti jännää jopa tälleen vanhuksena muuttaa elämäänsä lähes kokonaan. Se kutkuttaa joka päivä, se tuo uutta sisältöä laitostuneeseen ruumiiseen ja nautin siitä. Tykkään vielä siitä, että päivilleni on syntynyt uutta sisältöä ja aikataulutusta. Se luo rytmiä ja pitää skarppina.

2. Koulu. Edelliseen vahvasti liittyvä tekijä. En tiedä valmistunko mie oikeesti koskaan, mutta on oikeesti tosi avartava kokemus oppia vaikkapa laskemaan taas. Meinaan se unohtuu. En muista ala-asteella olleeni näin pähkinöinä tunteesta, kun saa murtolukulaskun oikein, tai muistaa kemiassa jonkun yhdisteen veden ja hiilidioksidin lisäksi. Se, että oppii ympäristöasioista uutta, se että tutustuu uusiin ihmisiin erilaisista lähtökohdista. Se, että voi kokeilla miten hyvä on vielä missäkin. Toki miulla olisi paljon kritiikkiä liittyen mm. sähköisiin järjestelmiin ja mauttomaan ruokaan näin foodiena ja muuhun pikkuviilaukseen.

3. Parisuhde. Tästä olen satusetänä kertonut paljonkin. Silti arki on... seesteistä, ehkä me eletään molemmat vieläkin viilispöllyssä sekaisin kaikesta uudesta? Pieniä uusia asioita sitä kuitenkin oppii joka päivä. Oppii arvostamaan sitä, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse, arvostaa sitä että joku oikeasti tukee sua ja auttaa. Arvostan erityisesti taitoa manageroida taloutta ja niitä pieniä asioita. Aikaansaamista, vaikka kokohelapäiväduunissa. Siitä ropisee minun silmissäni niin paljon pisteitä ja papukaijamerkkejä, ettei edes opiskelijabileissä löydy kenenkään haalareista yhtä paljoa pätemispisteitä(ei en omista).

4. Lahti City. Jokainen lahtiblogia lukeva tietää tämän. Kaikki tuntee Lahden ja vaikka täällä on ikänsä pyörinyt se hohtaa vielä uutuuttaan. Se yllättää välillä monessakin mielessä, mutta tuulisuutta en ole rannikon jälkeen löytänyt. Nautin laiskana salaa siitä, että kauppaan on vain kivenheitto. Siitä, että lyhyen kävelymatkan päässä on kaikki. Veskun sorsat, rantakuppilat, puistot, Aleksin kiire, Rautsikan "pikku Kallio" hieromoineen ja leikkikalukauppoineen, ulkoilumaastot ja metsät vieressä. Tavallaan kaikki mitä ihminen kaipaa sielunsa hoitoon, tai sieluttomuuden hoitoon.

5. Sisäinen rauha ja haasteet. Vaikka tuntuu välillä siltä, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken ja välillä siltä, että oispa vaan duunissa se oli niin helppoa. Silti.. Tuntuu hyvältä haastaa itsensä. Huomata vielä oppivansa ja sen miten erilaista se on nykyään. Kokea se tunne ja ilo kun saa käyttää aivojaan oikeasti.
Samalla.. En ole vuosiin ollut yhtä tyytyväinen, iloinen ja... uskallanko sanoa onnellinen(?) elämässäni. Se on kaikkien näiden asioiden summa, mutta romantikkona annan parisuhteelle ja entiselle tyttöystävälleni, eli nykyiselle avopuolisolleni (what a word) paljon kiitosta ja paljon kunniaa. On kenties itsekästä sanoa, että on helpompaa katsella, tutkia ja ihmetellä maailmaa toisen kanssa, jolla on elämästä, maailmasta ja ihmissuhteista samanlaisia haluja, kuin itsellänikin. Se tekee tästä muutoksesta helpompaa niin helkkarin monella tasolla. Silti ennen muuta se luo suunnan yhteiselle elämälle jota tässä askel askeleelta elämme. Ja tiiätteks.. Se tuntuu meistä molemmista ihan hemmetin hyvältä, oikealta ja paikoin todella helpolta.

Koska kirjailija ei pysy hereillä on mentävä hiljakseen yöpuulle pohtien kaikkia viime vuosien muutoksia ja sattumia. Sitä miten kaikki on johtanut tähän pisteeseen ja miten tämä tästä jatkuu? Vain, Lahden, tähdet kertovat ilman kaasua.