Ajoin öistä valtatietä pitkin. Valokiilat leikkasivat pakkasen puremaa lumista maisemaa vauhdilla. Radiosta pöllö lauloi vanhaa klassikkoaan ajattomalla soundillaan: "Hyvää yötä maailma". Silti oloni oli rauhaton, levoton, eikä yön syli tuntunut turvalliselta. Koko yhteiskunnasta tuntui olevan tolkku kadoksissa sitä mukaa mitä syvemmälle hanki kasvoi suomi neidon aivoissa. Ja minä luulin jo nähneeni keväällä jäävuoren huipun, enteillyt kristalipallostani kauheuksia ja haamuja ilman ennustajaeukkoja.
Pelko oli levinnyt maailmaan kuin syöpä vuoden 1947 sukupolveen. Painoin kaasua, halusin pakoon, pois tästä kaikesta. Pelosta, elämästä, nykyisyydestä, ihmisistä. Kun menee tietyn rajan yli ei näe paluuta entiseen, tarpeeksi kaasua ja maisema katoaa ääriviivoiksi olevaisuudesta. Kirosin mielessäni koko aikakautta. Miksi juuri minun piti nähdä kaiken kauniin romahdus juuri sinä hetkenä, kun olimme menossa viimein ihmiskuntana eteenpäin kohti rauhaa. Syklinen aallonpohja yllätti, sivilisaatio heitti häränpersettä ja nyt pahat voimat ovat hiipineet kukin milläkin huputetulla ratsullaan, naamari päällään tarjoten omia mustavalkoisia aatteitaan suoraan menneisyydestä aatettaan ammentaen. Ja taas ovat hyväuskoiset lampaat, epävarmat, syrjityt ja muut joiden sielut piti pelastaa, eikä sysätä vielä syvemmälle turmioon marssimassa sinivalkoisin silmin kohti xenofoobista maailmaa. Sitä maailmaa pakenen. Haluan sen rajan ylitse, jossa en näe tätä mv-lehden ja muun vaihtoehtomedian syöttämää totuutta, jossa syödään rautaa ja paskannetaan kettinkiä. Rajat kiinni! Pelastetaan naiset, lapset, vanhukset polttopulloilla ja muinais-skandinaavisella mytologialla, hitler jugendilla, koppalakeilla, kaavuilla ja muulla ääriroskalla. Ihmettelen miten kukaan ei koe Deja vu ilmiötä sadan vuoden takaa, jossa kansalaiset alkavat vahtimaan järjestystä, ottavat poliisin roolia, nostavat itseään jalustalle ja perustelevat kaiken pelolla ja yleistämällä. Edes äärivanhoillisessa ja kaiken pelastavassa Suomen Puolustusvoimissa ei uskota enään siihen mantraan, jossa yhden mokatessa laitetaan kaikki samanlaiset kurkkusalaatit kärsimään.
Haluaisin nähdä tilanteen, jossa kansa luottaisi valtiovaltaan ja yhteiskuntaan. Samalla kuitenkin tiedostaen millaiset omaa etuaan ajavat sedät sinne on päästetty sikailemaan meidän rahoillamme en tavallaan ihmettele, että heikoimmat, väkivaltaisimmat ja muut sisäistä fallossymboliaan etsivät ovat alkaneet meuhkaamaan. En v..u jaksa edes aloittaa siitä millaista sairasta poliittista peliä on ihmisen perusterveydenhuollolla pelattu. Millaisia hallintarekisterejä haettu valehtelemalla päin kansan kasvoja. Polttaisin ketjussa jos olisin niitä miehiä miettien: Milloin tällaisista perseilyistä tuolla tasolla tuli sellainen maantapa, ettei kansa, media, virkamieskunta, tai edes muu edustajisto ruoski sanansäilällä ja sulje näitä jäseniä pois yhteisöstä? Vaan ei.. Pari somepäivitystä, linkkiä ja pari rohkeaa kolumnistia, jotka varmaan on pian vaiennettu, tai olisi jos asuisimme jossakin ailahtelevammassa valtiossa. Jos ajatellaan että tällaisen töpeksinnän ja selkeän kusetuksen jälkeen saa jatkaa tehtävissään ja päätä silitetään, niin ei ole ihme ettei kansa luota valtioon.
Silti.. Jos väkivalta olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin olisi kuokat taottu rynnäkkökivääreiksi ja takaisin kuokiksi jo tuhat vuotta takaperin. Silloinhan meillä ei olisi ongelmia. Silti ihminen on heikko, ahne, omaa etuaan alati ajava, maihinnousukenkiensä teräskärkiä vertaileva ja kaikki muut maahan polkeva laumasielu. Silti meillä on valinta hyvän ja pahan väliltä.
Tätä totaaliseen kaaokseen hitaasti ajautuvaa maailmaa pakenen. Vaikka pimeys, suurpainenatikat ja tähdet muuttuvat viivoiksi sivuikkunassa en pääse pakoon ajatuksiani. Moraalista ja henkistä pahoinvointiani. En tiedä vielä missä sen raja kulkee. Sellainen raja että ihminen voisi paeta itseään ja mennä rajan taakse tuntematta mitään, näkemättä mitään ja vain hymyilisi. Ne jotka ovat menneet.. Asuvat nyt pehmustetuissa huoneissaan jatkuvan tarkkailun alla. Vapautettu sielu on vaarallinen. Vapaa mies on myös vaarallinen ja vapaasti ajatteleva sellainen on kaikista vaarallisin.
Eskapismin runnoma sieluni huutaa viimeistä vapauttaan, mutta ulkona satava lumisade muistuttaa, että joskus kaiken roskan päällekin voi sataa uutta ja puhdasta. Pysähdyn. Katson itseäni peilistä ja näen väsyneen ilmeeni takaa tutun toiveikkaan katseen. Astun ulos pakkaseen tien pientareelle. Seison hetken lumessa keskellä hiljaisuutta, jonka vain hiljainen lämmityslaitteen humina peittää. Hengitän kirpeää pakkasilmaa ja annan sen puhdistaa aivojani. Kenties meillä on toivoa ihmiskuntana, niin pitkään kun puhtaita ajatuksia ja puhtaasti ajattelevia riittää. Lopulta.. Haluan uskoa ihmisen kykyyn tehdä hyvää ja levittää tätä uutta, puhdasta lunta kaiken pahan päälle. Puhtaalta pöydältäkin on hyvä ponnistaa, ehkä puhtaalle sielulle on hyvä rakentaa parempaa maailmaa.. Kaikille.
Havahdun ja tömistän lumet päältäni. Katson hetken tähtiin ja astun takaisin lämpimään. Suljen lopulta oven perässäni ja kaasutan tieheni. Taakseni jäävä lumienkeli vilkuttaa perääni toiveikkaana. Sekin tiedostaa mahdollisuuden paremmasta meissä kaikissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti