Hei oon ollu täällä ennenkin, oon täällä taas ja oon kuivilla

Ja elämä jatkuu. Olin kulkenut tovin vapaalla ja tunsin taas kummaa poltetta, sitä tunnetta että helkkariako minä jään tuleen makaamaan ja surkuttelemaan kohtaloani. Tunsin vapautusta ja vapauden kaihoa sisälläni. Jälleen kerran olin nopea, mutta en tiiä.. Jostain syystä pääsen nykyään eroistani melko nopeasti ylitse, kun ei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä. Juttelin tästä erään ikisinkun frendini kanssa, joka totes, että jokainen ero on sille ollu aina edellistä helpompi. En tiedä haluanko kyynistyä samalle tasolle, koska pelkään että silloin suhteessa oleminenkaan ei tuntuisi miltään, jos erokin on vain olankohautus.

Tammikuu alkoi kuitenkin kirjaimellisesti kuten edellinenkin. Hei kuulostaako tutulta:

Sama ikä, sama hiusten väri, sama ala, sama kaupunki, sama kaupunginosa, sama viikko, yhtä kylmä ja sama lemmikki. Kyllä, tasan vuosi takaperin päivälleen sama tilanne tältä osin. Onneksi sentään kaikki muu ei mennyt samalla tavalla, se olis ollu liikaa jopa miun huumorille.

Naureskelen silti tälle tapaukselle, koska ohan tää ny outoa. Jouduin utelemaan ettei vaan asu exäni kämppiksenä, joten terkut E. jos luet tätä :D Koska olishan tuo ny ollu upea tilanne..Not.. Tiiätteks: ”Kävelisi talvisessa illassa kohti erästä taloa erään mäen huipulla.

- Joo asun täällä. - Täh.. mut tää.. näyttää...tutulta.. Tota ei tarvi kertoa aamulla mistä kahvi löytyy, ellei kämppikses ole sekoittanu järjestystä, mut ainaki oranssipaholainen on viel tallella keittiön pöydällä, tarviiko varoa ettei Kaisa hyppää ovea avatessa esiin..” Ja katsoa ilmettä :DD.

Oikeastaan tässä kohtaa voisi sanoa, että tällä kertaa olin paremmin valmistautunut henkisellä tasolla eroon, kuin aiemmin syksyllä. Tiesin sen olevan tulossa alitajuisesti jo kauan sitten. Sääli, mutta jos minun kanssani ei osata olla, niin minä en voi kuin taistella tovin ja sen jälkeen alkaa kovettamaan sydäntäni. Olen koittanut kysyä itseltäni mikä meni pieleen, miksi se ei toiminnut, mutta en tiedä. Luulen että aika ei ollut oikea, en kokenut että exäni oli kokonaan päässyt entisistä eroon, vaan kaipasi näitä, ihastui välillä muihin ja tappoi minua hitaasti. Silti pidin siitä ihmisestä ja pidän varmaan vieläkin, mutta se tapa jolla minua kohdeltiin suhteen loppuvaiheessa oli anteeksiantamatonta kitkuttelua. En kiellä ettenkö olisi halunnut sen toimivan, mutta eilisessä ei voi elää. Se jää vaan kauniina kasvattavana muistona menneisyyteen. Muistan valitettavan hyvin sen mykän seinän edessäni. Palo oli kuollut, vaikka muistin miten kirkkaana se oli keväällä loistanut toisen silmissä, silloin kyyninen minänikin uskoi siihen.

Kiitos siis S. kaikesta, arvaan että saatat lukea tämän? Se oli kivaa niin kauan kuin se kesti ja aina ei mene nallekarkit, tai Halvan salmiakit tasan ja se kesä.. oli varmaan yksi parhaimmista koskaan. Olisin halunnut muutakin, mutta sinä et pystynyt siihen, joten luovutusvoitto. En pohjimmiltani osaa ajatella sinustakaan mitään pahaa, päinvastoin. Silti..En kaipaa muuta kuin tiettyjä hetkiä, kuten kaikista muistakin ihmissuhteissani. Koska muistan myös mitä se lopulta oli.
  Minä en ollut kuitenkaan se joka kipuili lopussa ja ei osannut olla. 

Etsin vikaa itsestäni, kuten teen aina. Lopulta minun oli oltava armelias. Toki on asioita joita voisin tehdä toisin, mutta olisiko se väärin toista kohtaan? Minä olen minä, minä en ole kukaan muu, enkä osaa näytellä muuta roolia kuin itseäni. Kun tämän tajusin, sain rauhan ja tästä tosiaan kirjoittelin myös viimeksi, joten klikkaapas lukija sieltä, jos jäi välistä.
Asiahan on lopulta hyvin yksinkertainen kaikessa tammikuisessa kylmyydessään. Jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin minähän en voi muuta kuin etsiä toisen jolle kelpaan omana itsenäni ja joka ylittää minun kriteerini ja josta minä pidän omana itsenään, en mielikuvana, koska se on väärin.
 Ystäväni tietävät että olen pohjimmiltani valitettavan nirso naisväen suhteen. En aio avata näitä tässä, en kaipaa yhtään ylimääräistä tapausta tähän. Ainakaan nyt.

Alkoi pelaus, haku, säätö. En pelaa tinderiä, sun muita mobiilispelejä. Inhoan säätämistä, inhoan baarisäätöjä, en ymmärrä somesta seuraa etsivien läpinäkyvää ”tykkään susta 100x että tajuat” leikkejä. Kaipaan..Eläviä ihmisiä, jotain kouriintuntuvampaa, joten olen kirjaimellisesti joutunut poistumaan mukavuusalueeltani ja tarttumaan tilaisuuksiin ihan toisella tavalla. Kuten muuten lupailin edellisessä tekstissäni:) Oikeastaan olen tehnyt kerrankin elämäni aikana sellaisen ihmeellisen tempun, jota en ole koskaan tehnyt.. Olen kylmästi siirtänyt naisia friendzonelle, muitakin kuin exiäni, tai vanhoja työ/luokkakavereitani. Yleensä en kiinnostu heistä kuin joko seurustelumielessä tai en ollenkaan. Tilanne on uusi ja jännittävä jollakin oudolla tavalla. Ehkä opin ymmärtämään naisväen aivoituksia paremmin, tai saan ainakin vähemmän alkoholisoituvaa seuraa? Koska sori vaan, voisin välillä tehä muutakin kuin kipata, kuunnella, katsella ja pelata. Tästä voisi jo joku päätellä minun olleen varsin nopea.. Totta.

Koen olevani taas elossa, hyväntuulisena ja hassuttelevana. Saatoin kuten yltä joku ehkä päätteli kokea jo.. sellaista kutitusta jota en olekaan liki vuoteen kokenut.. Hennon kipinän, johon haluan puhaltaa taas. En tiedä tuleeko siitä mitään, petynkö uudestaan, mutta.. Kokemus se on sekin ja kasvattava sellainen. Joten 2016.. Bring it on. Tänä vuonna aion..elää kuten ennenkin. Ja jos tämä menee pieleen, minä nousen uudestaan ja uudestaan. Koska minä tiedän mitä haluan ja mikään muu ei kelpaa. Päämäärätietoisempi kuin koskaan, vahvempi ja parempi kuin koskaan. Elossa ja edelleen niin tuntevana tunneihmisenä fiilistelemässä ja etsimässä sitä mistä suunnasta tuuli puhaltaa parhaiten.

Ehkä pitäis seuraavaks koittaa naputtaa jotain oikealla tyylillä, mutta jostain syystä nää oman elämän käännekohdat ei sovi muodoltaan sellaisiksi teksteiksi. No samapa tuo, jämätekstien kaatopaikka ja henkinen purkaamohan tää on.

Fiiliksen mukainen kipale viel loppuun: