Tahtoisko niin?

"Ilman rakkautta olemme puolitiessä helvettiin"

Tänä iltana minulla on haaste. Haasteeni on käsitellä pääni sisäisiä keloja, viboja ajautumatta aivan järkyttävän rönsyihin. Rönsyihin, joissa ihmetellään miksi rakkaus on ihmisen perusominaisuus, tai miksi hyvyys kukistuu niin usein kateuden, ylpeyden ja pahuuden alle. Miksi se on niin vaikeaa? Tällaisina aikoina en voi kuin peräänkuuluttaa tätä universaaleinta ja humaaneinta sanomaa: Rakastakaa toisia, kuten rakastatte itseänne.

Miksi tämä aihe? Aihe jota en tavallaan pysty käsittelemään objektiivisella tasolla, koska näen edessäni sellaisen vuoren, josta on kirjoitettu "muutama" tätä tekstiä pidempi kirja, "muutama" tätä aihetta käsittelevä laulu, runo, haiku, kirje, viesti, puhelu, kosketus, tunnustus.
Niin miksi? Koska se tuntui omimmalta ajatukselta juuri nyt. Uuden alun porteilla, kun päähäni haluttaisiin jälleen sovitella niitä vaaleanpunaisia laseja katson taakseni, tähän hetkeen ja tulevaan.
Menneisyys, on mennyttä. Sieltä on ammennettava sen tarjoamat opit huomioiden, ettei yleistäminen ole oikea tapa edetä, että jotkin ns. virheet ovat olleet hyödyllisiä ja jotkut näistä pieleen menneistä asioista voivat onnistua uusien ihmisten kera. Muistettava kuka oikeasti itse olet ja sen tajuaminen ja hyväksyminen, tai lähes valaistuminen? on oikeastaan helkkarin vapauttava kokemus. Ihminen ei ole valmis, vaan muuttuu kasvaessaan.
Nykyisyys on tärkeintä. Meillä on ikävä tapa kaihota mennyttä, pelätä tulevaa osaamatta elää hetkessä.
Kun katson nykyistä tilannettani ulkoapäin koen suunnatonta tyytyväisyyttä. Tuo ihminen on taas pelannut aikansa ihmissuhdebingoa, kokeillut, nähnyt, tehnyt, ollut. Ja viimein löytänyt vertaisensa. En uskalla kertoa mitä tämä sana tarkoittaa tässä yhteydessä. En usko että on olemassa "sitä oikeaa", vaan mahdollisia oikeita ja potentiaalisia kumppaneita on paljon. Olisi paljon enemmänkin, jos en olisi itse kohtalaisen nirso siinä kenen kanssa pystyn sitoutumaan. En myöskää haluaisi vertailla ihmisiä, mutta teen sitä silti. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Minussakin. Nyt olen tilanteessa, jossa ainakin nyt näen kombinaation niitä ominaisuuksia joista pidän ja joita arvostan. Edelleen näitä erittelemättä. Tämä pelkästään ei tietenkään riitä. Siinä on oltava sitä kuuluisaa "jotakin", sitä oikeenlaista kemiaa, vetovoimaa ja sitoutumiskykyä. Ruksitin ässäarpaani kolmen suoran tämän kohdalla, joten.. Se on menoa.
 Silti.. Tällä kertaa tunne ei ole niin juovuttava, niin..hmmm.. "Hei, hypätään nyt samantien pimeyteen". Vaan olen oppinut hillintää, järkeä ja tarkkaavaisuutta menneestä. En tietenkään voi tietää miten kaikki taas päättyy. Voin vain nauttia kyydistä täysillä yrittäen täysillä rakentaa jotakin kestävää ja parempaa, itseäni suurempaa. Eli kurotella tulevaisuutta kohden hitaasti ja hymyillä. Eli ehkä mun ei tarvi hakea ensitreffit alttarilla ohjelmaan (kiitos linkkaajat..) vaik sainkin sen lomakkeen täytettyä :D
Mut huomaatteko.. Jotain järkeä tässä viel on. Meinaan, vaikka polttelisikin vapauttaa sisäinen vuoristoradan jarruni kokonaan ja antaa tunteideni räiskyä tässä tekstissä.. En sitä silti tee, ainakaan viel.
"jos sä tahdot niin, olen virhe joita tapahtuu"