Jatketaanpa edellisen tekstin innoittamana syitä, seurauksia ja elämänviisauksia rakkaudesta.
Ensinnäkin hullu tiedemies utelee sisälläni pää keinuen "What is Love"?
Se on sarja tuntemuksia. Rakkaus voi kohdistua itseesi, toiseen ihmiseen, tai vaikkapa hyvään rommipulloon. Näistä kannatan tietysti intensiivistä hetkeä, rakkaudenjulistuksia kaikin kielin rommipulloa kohtaan, mutta vaikka kaikin kielin, ei kieltä kannata kuitenkaan koittaa uittaa pullosta sisään. Edes espanjaksi, ellei kyseessä ole vaikkapa erinomainen Angosturan 1919 tai 1824 rommi. Sinuna olisin jo uittamassa ja rakastamassa tätä.
Rakkaus on myötäsyntyistä, se asuu meissä kaikissa ja on yksi niistä universaaleista asioista, hyvistä asioista, joita ihminen tuntee.
Ellet sitten ole psykopaatti ja rakasta kaasukammioita, kivityksiä ja polttopulloja?
Rakkauden tunne syntyy minun käsittääkseeni lähinnä hormoneissa. Näissä ihanissa vartalossa surraavissa liskomiehen ja alkuasukkaan aivojen jäänteissä. Dopamiini, Testosteroni, Estrogeeni, Serotoniini ja toki myös Oksitosiini.. You name it. Nämä mahtavat psykedeelistä mielihyvää tuottavat aineet saavat pääosin aikaan rakkauden tuntemuksia sinunkin kehossasi. Niiden pitoisuudet vaihtelevat kuitenkin henkilöittäin ja aihetta on tarkemmin tutkittu ja ihmiskokeiltu. Esimerkiksi minun kehossani dopamiinilla on hentoinen yliote muista, mutta olen hämmentävän tasainen tässä muuten, mikä taas ei ole ymmärtääkseni ihan tavanomaista.
Entäpä parisuhteet? Niin.. parisuhde ei synnytä rakkautta maagisesti, kaksi ihmistä synnyttää sitä itsessään. Ihastuminen on siis yhdistelmä kemiallisia reaktioita nupissasi, sekä tämän päivän modernia tietoisuutta, kuten arvomaailmaa, pehmeitä sänkypuheita ja sellaista. Eli.. Siinä pitää olla sitä oikeanlaista kemiaa. Tämä kemian puute on itsessäni kiintoisa piirre. Tavallaan olen täysin on/off sen kanssa, jos sitä ei vaan ole, en osaa kiinnostua ihmisistä (mihin keveästi introvertti luonteeni kannustaa muutenkin). Taas jos se kipinä syttyy, niin kaivan kaikki ässät, temput ja muut jutut hihastani, koska luolamiesaivot päättävät että miehen tulee tehdä aloite ja vietellä.
...Silti.. Herrat.. Olkaa luovia, kääntäkää tilanne niinpäin, että yhteyden luotuanne laittakaa neidit kilpailemaan. Tai paremmin todettuna, todistamaan että he ovat sinun arvoisiasi. Keinot tähän saatte löytää itse, mutta kerran kuullessani suhteen kanssani olevan kuin työhaastattelua, tiedän tavallaan onnistuneeni. Minun pitää olla varma, täysin tietoinen pitkässä juoksussa että pysyn sitoutuneena.
Mitä se parisuhde sitten tarvitsee? Minulla on teoria. Se vaatii intohimoa, läheisyyttä ja sitoutumiskykyä. Yksinään mikään näistä ei toimi. Myöskään se ei toimi jos ihmisillä on erilaiset tarpeet ja tavat osoittaa näitä ominaisuuksia. Tästä syntyy parisuhde, parisuhteessa on rakkautta, vetovoimaa toista ihmistä kohtaan...vähän aikaa.
Luonto on ovela ja sen tavoite on vain suvun jatkaminen, joten vetovoima kestää vain tovin. Tämän jälkeen alkaa ns. todellisuus. Silloin rakastuminen muuttuu rakastamiseksi.
Ai mitäkö eroa näillä kahdella on.. Perustavanlaatuisesti rakastaminen on tahtolaji, se ei roiku enään pelkästään hormoniryöpyssä. Sinun pitää siis itse löytää tunteistasi ja järjestäsi syyt olla ja rakastaa jotakin.
Miten näin tapahtuu? Minä koen, että vaikka elämmekin tasa-arvoisessa maailmassa on tavallaan sukupuolirooleilla vielä arvoa (hyyyiii mikä sovinisti). Kyllä, nyt voitte feministit laittaa pään palavaan pensaaseen siilitukkineen päivineen.
Nimittäin jos suhteessa aletaan liikaa tasapäistää sukupuolijakoa, jolloin siinä onkin kaksi androgyyniä kaveria ja kämppistä se ei toimi. Siinä pitää olla sitä jännitettä, jota kaksi eri sukupuolta synnyttää. Mies on mies ja nainen on nainen.piste.
Se muuten ei tarkoita nyrkkiä ja hellaa, tai naisen euroa, tai sitä miksi on palomiehiä, eikä palohenkilöitä, tai palonaisia, vaan sitä että olemme erilaisia, hyväksymme sen ja elämme sen roolin mukaan.
Minä haluan olla kuningas ja haluan viereeni kuningattaren. Molempien tulee siis kohdella toista tämän roolin mukaisesti, jotta jännite pysyy.
Kyllä saatte olla ystäviä, saatte asua yhdessä, tehdä kotityöt haluamallanne tavalla, mutta älkää unohtako toisianne, tarpeitanne, kunnioitusta, keskustelua ja jännitystä.
Muistakaa rakastaa, ehdoitta, koska se on humaania. Se on tarve joka meillä kaikilla on, rakastaa ja olla rakastettuja. Sitä voi antaa, sitä pitää antaa ja sitä pitää myös saada. Valitettavasti tässä kohtaa me kaikki eroamme toisistamme, kuten varmaan päättelit jo edeltä. Rakkautta voi siis saada ilman parisuhteita. Osa saa samoja tunteita kaverisuhteista, lemmikeiltään, perheeltään, työstään, rommipullosta, sitä on kaikkialla, kun sen vaan huomaa. Se ei synny tyhjästä, ei vaadi toista ihmistä, koska edelleen..
Se parisuhde on tästä erillään, mutta toimiakseen se on asia jossa sinun on luotava rakkautta toista kohtaan itsestäsi ja vastavuoroisesti saatava sitä toisesta, mielellään haluamallanne tavoilla.
Suhde ei luo rakkautta, vaan rakkaus luo suhteita. Näin on luonto päätänyt.. Ja hyvä niin.
Oltais muuten kadottu tältä pallolta kokonaan (näin hormonaalisesti ja esi-ihmistä ajatellen).
Meinaan koko romanttisen rakkauden konsepti on syntynyt vasta kauan näiden aikojen jälkeen, kun piti jotenkin luoda pidempiä suhteita. Toisaalta jopa joutsenet pystyy tähän, et silleen..
Lopulta me emme tiedä tästä yhdestä kaikkia yhdistävästä tekijästä paljoakaan, eli kaikkeen pätevää "Rakkauden teoriaa" ei ole. Ehkä kivempi niin, voidaan jokainen funtsia tätä rommipulloa rakastaen ja sieltä pohjalta ne parhaat teoriatkin lähtee.
Et silleen. Gonzomiähen päiväkäsky ilman miekkoja kuulukin: Rakastakaa toisianne, myös niitä jotka on assholeja, tai Altian rommipulloja, koska jos siihen pystyy, löytää sisältään kauniin rauhan, kaikkialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti