Kööpenhaminassa olisin varmaan uponnut kokolattiamaton pehmeyteen, mutta täällä joudun tyytymään hukuttautumista sohvalle. Trubaduurikaksikon veistellessä mielenkiinnottomalle massalle "Whiskey in the Jar:n" alkuriffejä kuulen jo toverini toteavan: "Matkakumppaninasi ja pullonpyörittäjäystävänäsi määrään meidät poistumaan toisaalle, kenties kölin ali". Toiset ovat niin kovin kriittisiä taustaraidan suhteen, tai kenties merenpohjan äänimaailmassa on jotakin svengaavaa. Keskustelemme siis sukeltamisesta, mustasta vedestä, suurista haikaloista, maailmantalouden tilanteesta ja piipuista. Sosiaaliongelmista, hallituksesta ja vapaamuurareista.
Samalla pähkäillen mitä lestadiolainen pääministerimme toteaisi nähdessään Tallinan lauttojen paheellisuuden? Valtion tukemaa laivaliikennettä, Eestin lipun, alla (Hämmästelin ettei tämäkin ole siirtynyt jo Panamaan) kuljettamassa meitä, isänmaan Toivoja ja Tiinoja hakemaan pakettiautoittain kotimaista alkoholia Etelä-Helsingin varastoista kuluttakseen sen sitten kotonaan. Talvi on pitkä, pimeä ja kesälläkin sataa räntää. Katsellen Bernerin sakset kädessään; voisiko näistä veroäyreistä joskus saada jotakin kotiin, vai tulisiko tämä laiva leikata sukellusveneeksi?
Mietin mielessäni samalla taulua, jonka haluaisin kotiini, virastoihin ja varastoihin. En ole kaksinen maalaaja, mutta en myöskään kasvata pieniä viiksiä ja puolisoni mukaan myös kassini vaikuttavat säällisesti normaaleilta. Siinä taulussa olisi juurikin tällainen lautta. Se matkaisi paitsi Suomen, mutta myös minkä tahansa veroparatiisin lipun alla. Kapteeni Sipilä ei pääsisi koskaan ruoriin, koska takkia ei saa käännettyä kuin kahdesti, eikä ruoriakaan voi leikata puoliksi ja kuvitella siitä kasvavan lisää: "Niin hyvää ruoripuuta". Perämies Stubb:lla olisi pyöräilyshortsit jalassaan ja kiikarit tiukasti kohti EU:n tähtikiekkoa ja edeltäjänsä nykyistä palkkapussia kohden, ansiot maan eteen ovat kuitenkin kiistattomat, molemmilla. Toinen perämies Timo taas ei näe jalkapallohuivin takaa mitään, tai näkisi, mutta hänen takkinsa jäi kolmanteen luokkaan käänneltäväksi, joten hän ei ole edes paikalla.
Samalla kansituoleilla norppataljoissaan makaava kotimaan kerma sniffaisi kokkelia ammattiliittojen selästä. Keskustellen miten muuten seuraavat satojen miljardien osingot saisi jemmattua ulkomaille. Samalla fistbumbaten päällystön kanssa ja kiittäen hyvästä työstään. Pitäähän suomalaisen kilpailla työn halpuudesta Indonesialaisten lapsityöläisten kanssa kuitenkin.
Toisessa luokassa matkaavat keskitason suomalaiset taas eivät uskalla hyteistään ulos, sillä käytäväpalvelijat on huhujen mukaan korvattu mamuilla ja kannelle matkan estäisi viimeistään Bernerin sakset, koska kenties hytin koostakin voisi ottaa vähän pois?
Ruumassa matkaava köyhällistö taas kuuntelee vasemmiston puheita kuin piru raamatun lukupiirissä. Unohtaen kuulleensa samat tarinat kansipäällystöltä vasta hetkeä aiemmin. Ne ketkä suostuvat leikkimään leikkausleikkiä tyhjästä saavat ehkä luvan siirtyä joskus seuraavan tuhannen vuoden aikana toisen luokan portaille. Muut poltetaan laivan höyrykattilassa polttoaineena.
Samalla laiva vetää perässään pelastusvenettä johon on ahdettu koko kotimainen media, että seksiwowjulkkikset. Juttujen taso ja totuus riippuu tietysti siitä kenen lompakosta tarinat maksetaan.
Havahdun setämiehen todetessaan, että: " Ei tolla ole väliä, kunhan kaikki on myynnissä ja kaikilla on oma aasi, jolla ratsastaa kuutteja nuijimaan. "
Amen, totean ja pyhitän seuraavankin kasteveden. Tai pyhittäisin, mutta Zanussin jenkkikaappia muistuttava herra pyytää poistumaan alukselta. Tiedättehän: Lyhyt, leveä, mutta kodinkoneen valkoinen. Totean minulla jo olevan Siemensin vastaava, mutta suosin oranssia. Samalla roiskautan vahingossa juomastani jäitä jääpalakonetta kohden. Marssin nauraen kohti satamaa, superalkoa ja viinarallin tuomaa vapautta kohden. Lokit kirkuvat taas korvissani. Ajattelen että onneksi ne eivät ole papukaijoja, koska muuten ne osaisivat toistaa koko liudan kirkkaiden ja värikkäiden juomien nimiä. Samalla tajuten, että siinä voisi olla piilevää nerokkuutta, koska käytös ei poikkeaisi matkaseurueemme keskusteluista. Niin monta olutta on kuulemma tänään pakko maistaa.
Pelkään illasta ja viikonlopusta tulevan kohtalokas kansantaloudellisesti, mutta epäilen brutto-onnellisuustuotteen kasvavan samalla.
Päivä kääntyi jo iltapäivän puolelle, kun väsynyt kaksikkomme lähti vaihtamaan paperia paperiksi, eli lippuja rannekkeiksi. Sisäinen tietotoimistomme oli kuullut faksilla villin huhun, että Põhjalan helposti puhuvassa (Speakeasy) ravintolassa tämä onnistuisi. Fistbumppasimme ajatukselle, että pääsemme jonottamatta sisään, kuin rokkitähdet konsanaan. Tämän ajatuksen kunniaksi piti nauttia Rimistä eurolla haalittuja ja shanghaijattuja mallasjuomia. Samalla ynnäillen, että pelkkä alkoholivero ei voi selittää hintaeroa kotimaan hintatasoon.
Päädyimme ottamaan taksin, joka lopulta löysi tämän ravintolaksikin kutsuttavan vanerihäkin.
Kieltämättä rappioromanttinen matkamme alkoi jo neuvostomaisista lähiöistä, mutta tämä lastulevystä ja aaltopellistä kyhätty työmaaparakkia muistuttava koppi olisi siis Viron upeimman panimon ravintola. Cool. Kiiltoa sen mattamustassa pinnassa ei ainakaan ole.
Paitsi meidän silmissämme. Olimmehan alunperin Kouvolasta.
 |
| Speakeasy. Lastulevyä ja raksatyömaata |
Sisätiloissa vaikutti olevan pientä tungosta molempien sisällä olevien asiakkaiden muodossa, joten siirryimme terassin puolelle. Terden kaapelikeloista ja vanerilevyistä kyhätyt pöydät ja vieressä olevan rakennustyömaan fallistiset koneet saivat minut kaivamaan laukustani suojakypärän, lasit ja hanskat.
Tunnelmaan päästyäni löysin muita korkeamman syöttötuolin, tai kuninkaanjakkaran ja nostin bootsini reteästi pöydälle. Odottaen että kauniit virolaistarjoilijat kantavat kylmää juomista huulilleni ja leyhyttelevät palmunoksilla hipiääni tässä etelän keväässä. Anniskelualuetta rajaava järeä aita sai olomme turvalliseksi. Nyt eivät kaiken maailman pikkulapset kirmaa alaikäisinä ravintolaan aivan työmaan lävitse etsimään sitä hassua haipulloa janoonsa. Fistbump tällekin.
Havaitsimme kuitenkin Rolexissa ajan juoksevan, (mainos?) joten kengitimme keppihevosemme ja ratsastimme kohti festivaalialuetta. Lähietäisyydellä alkoi kuitenkin paitsi janottamaan vietävästi, mutta myös hetkellinen ajatus eksymisestä kalvamaan mieltämme.
Onneksi järjestäjät olivat uhranneet muutaman kyltin ja ohikulkijan matkanvarrelle, joten janoiset tietäjät saapuivat ilman suitsukkeita perille.. Jonottamaan.
Tämä oli tietysti valtaisa pettymys, koska blogin maine ei ollut yltänyt etelään, saati edes ravintola Tigerin VIP-alueelle asti. Olin jo varautunut laittamaan tukan hyvin, koska kaverillani näkyi kello ja marssimaan suoraan sisään. Onneksi jäimme ulos.. Sillä jos ravintola edusti rappion hekumaa, niin tämä Noblessersadamin rakennus oli kuin pyyhkäisy menneisyyteen.
Fiilistelin talonvaltausta entisen Suuren ja Mahtavan satama-alueella olevan niin Punkkia, ettei Brewdogin tiskillä käy kukaan. Rappeutunutta betonia, teollisuusmaisuutta, jätesäkkejä ikkunoiden paikalla koleassa alkuillan tuulessa ja hippejä. Tanskalaisia ruutupaitoja vahattuine viiksineen en nähnyt ja aloin välittömästi kehittelemään Tuopin Ääressä-Olutfestari bingoa; ainakin ruutupaidasta, kokoparrasta, vahatuista viiksistä, TBone:sta, läppäristä ja valituista termeistä(IPAmainen, Citra, kaakaoinen, karhulippis, Mikkeller, jne) saa kirjaimen. Vaviskaa kesän SOPP:t.
Sisältä paljastui jotain vielä upeampaa. Nimittäin rakennuslämppäreitä, noita isojen käsien kuivaajia, joiden edessä helikopterikin pyörii paremmin kuin pelkässä kevättuulessa. Loppuillasta havaitsin parhaiden bileiden olevan lämppärin luona, jossa eksyneet sielut kaipasivat hieman lämpöä. Ja tunnetusti olenhan hyvin lämminhenkinen ihminen jakamaan lämpöä.
 |
| Kylmää, harmaata, teollista, kaunista |
Havahduin ajatuksesta absinttitynnyrissä kypsytetystä Saisonista, kun tajusin kuulevani suomea. Suomea kaikkialta, tuttuja punakoita ja pönäköitä naamoja, muita tuttuja piirteitäkin alkoi hahmottumaan verkkokalvoilleni. Ammattialkoholisteja, harrastajia ja panomiehiä. Pelästyin, että olenkin Blade Runnerin uusintaversion kuvauksissa, jossa kaikki muut ovat androideja. Päätimme soluttautua taas sekaan ja tarrasin pikkiriikkiseen kuppiini lujasti.
Tarvitsin olutta ja se minua. Onnekkaasti paikalla oli tätä jumalaista juomaa yllinkyllin taltuttamaan janoani. Samalla tajuten näiden olevan jälleen yksi sellainen tapahtuma, jossa mukini ei tyhjene mitenkään. Suurin huoleni oli kuitenkin erään tiskin etäisesti tutun sedän aivan liian suuri hipstermuki. Se oli falloksena suurempi kuin meidän kuolevaisten ja tämän vanhan rokkitähden aurakin säteili niin kirkkaasti, että varasin aurinkolasit seuraavalle päivälle.
Katselin massaa. Suomalaisia. Tuntien heidän, meidän, juomatapamme, että loppuillasta saattaisi paikallisen AA-yhdistyksen feissareilla olla kysyntää.. Ruuhkaksi asti. Harmi kyllä en muista loppuillasta tällaista, sillä en lopulta muistanut siitä mitään. Paitsi sen faktan, ettei kokkelia kannata edes kokkelivetkulien sniffata levylautaselta, ihmiset eivät osaa päättää seuraavaa juomaansa ja että olen punainen nallekarkki. Tapahtuneesta on olemassa videomateriaalia, mutta se on lähes yhtä palonarkaa, kuin edellinenkin blogipostaukseni, tai sitten eräs vyöperäinen näytelmä viime keväältä?
Tuttuja tuntui illan mittaan riittävän; kättelyitä, tarinointia, korttien jakoa, pussin puristeluvinkkejä, nimikirjoituksia rintoihin, selkääni taputeltiin useasti, tai sitten se oli kaveri joka halusi saada minut oksentamaan? Miten outoa, en yleensä laatoita juodessani. Ylipäänsä kannatan kaakelointihommien jättämistä ammattilaisille aikoina, jolloin hometalot pääsevät otsikoihin heti Haluatko Miljonääriksi ja seksiwowklikkaamua-uutisten perään. Totuus ja tutkiva journalismi on kuitenkin aikamme ja median hienoimpia asioita.
En tiedä miten selvisimme hotelliin, mutta epäilen vauhtia olleen tarpeeksi. Jotenkin jäi niin paheellinen fiilis siitä, ettei alueen ympärillä ollut 3km korkeita aitoja natolangalla, tarkka-ampujatorneilla ja maihinnousukenkäisillä Kekkosilla susikoira Roi:neen päivineen.
Lompakkoa ei tarvinnut, ei seteleiden taikomista kolikoiksi, tai pullonkorkeiksi. Ei kuittikasoja aamulla, ei jonottamista Visaa vinguttamaan, vaan kertarykäisyllä sisään ja juo niin paljon kuin haluat, tai ehdit.
Moraalinen krapulahan tästä vapaudesta seurasi. Sen verran hyvin on kansanterveyslaitos, sosiaaliministeriö ja muut "asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta päätetään siitä kuitenkin" järjestöt, puskat ja muut hoitaneet asiansa. Jouduin heti aamusta pyllistämään, kumartamaan muutaman kerran kohti posliinipilaria, tekemään ave mariat ja katumaan syntejäni. Valitettavasti en oppinut puhumaan kielillä norjaa, joten jokin tässä yhtälössä oli vialla.
Syytin katkerasti myös käsittämättömiä jonoja niille parille nakkikioskille, joita tapahtumaan oli saatu. Olen kuitenkin erittäin huono kansalainen, enkä lähde jonottamaan Burger Kingin avajaisiin, saati ilmaisten Orthexin ämpärien perään paikalliselle Tokmannille räntäsateeseen. Ehkä ensi vuodelle varaamme retkikeittimen ja maistuvan pussikeiton mukaan. Sekin pieksisi muutamien festareiden ylihintaiset mozzarellatikut.
 |
| Pilsneriä aam..iltapäivään |
Aloitimme toisen päivän Põrgussa. Jo sisään mennessä havaitsin tuntevani puolet paikalla olleista krapulaansa hoitavista ammattilaisista. En tiedä millä eväin he olivat selvinneet yöstä, mutta oma selviämiseni alkoi vasta päivän toisella aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Põrgu, eli manala on Tallinnalainen todella tyylikäs kellariravintola, sellainen jokaisen itseäänkunniottavan tulevan maailmanvalloittajan koti, johon päivä ei paista. Täydellinen niihin suunnitelmiin siis, jotka eivät kestä päivänvaloa, mutta silti haluat keskiaikaisen miljöön ja pari maukasta suodattamatonta pilsneriä kylkeen.
Koska päivä oli muuten liki edellisen toisinto, muttei crescendo, ei festareilta parane mainita kuin ehdottomasti parhaat oluet. Nimittäin heti paikalle kaasuttaessamme havaitsimme kaukoputkesta Tallinan Crap Beer Festival olevan menossa täyttä häkää. Niitä ihanan miehekkäitä 1,5l muovipulloja täynnä halvinta ja vahvinta bisseä janoisille. Ilman mitään helkkarin Sherry-tynnyreitä, maustekaappia ja liito-oravannahkapulloja. Sellaista jolla voi firman saunaillassa pönkittää varastomiehen egoa Vantaalta ja lyödä pöytään litran Karhua isomman falloksen.
Seuraavana aamuna ryöväsimme Stockalta reput täyteen juomista ja pörrässimme SuperAlkossa katsomassa laatikkoleikkejä. Kotiin vaappuessani jäin kelailemaan kotikatuni pimeyttä katulamppujen ollessa pois päältä. Joten kilometri pimeydessä metsän ympäröimänä ja tähtitaivaan alla sai mieleni todella runolliseksi.Osin pohtimaan asioita, jotka ansaitsevat oman postauksensa.
 |
| Thanks TCBW |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti