Määrittelemättömät kaiut vuosien takaa

Muistatko sen määrittelemättömän ajan jolloin ei ollut eternaalisia krapuloita, joissa taistelukissa ei ratsastanut aamiaispekonin voimalla huutaen ”I have the vomit”. Ajan jolloin oltiin täysin kuolemattomia. Kannoimme toisiamme junaan, välillä saatiin monosta, tai virtsakilpailun aikana sähköpaimenesta. Kirjaimellisesti; Don't cross the streams. Sen kesän kun hypättiin junaan ja reilattiin ilman suuntaa, ilma päämäärää, rahatta ja nukkuen lehtiroskiksissa. Kuljettiin festareilta mökeille ja takaisin. Kotona vaihdettiin vaatteet ja pyykättiin. Kuolleiden huonekasvien rivistö, mätääntyneet karhukirjeet postilaatikossa ja uuden evoluution kokeneet maksalaatikot juoksivat jääkaapista postiluukun kautta väljemmille vesille omin jaloin.

Sinä kesänä sniikattiin futisstadionille potkimaan jurrissa palloa. Ruoho oli kosteaa ja valot hiljaisia. Oltiin ei ehkä sankareita, mutta ainakin Litmasia kaikki. 

Yö alkoi ja päättyi joskus aamulla, kun perkeleet puissa soi. Aina ei oltu kivoja, mutta aina komeita.

Sitten tuli se syksy ja autettiin muutoissa. Yhtäkkiä läsnä oli kiire, puoliso, lapset, asuntolaina, autolaina, kaksi koiraa, kissa ja talo maalta. Joskus ehkä nähdään, juodaan kaksi olutta urheiluravintolassa ja kerrotaan samat tarinat, kuin ennenkin. Kolmannen kohdalla suunnittelemme jo kiivaasti uutta valloitusta. Alkaen sieltä mistä kaikki muutkin sotaretket alkavat: ”Ajetaan jollain satasen autolla täältä Kaspianmerelle uimaan”. ”Todellaki”. 

Heräät seuraavana aamuna neljännen viskishotin jälkeiseen kuolemaan. Lakanat märkinä täynnä vapinaa ja kiipeileviä liskoja. Vaimo heittää ylävitoset ja jättää sinut ihmettelemään tärinässä riisimurokulhoja ja piirrettyjä juoksukaljojen ja epätoivoisen darrapaneskelun sijasta.
Mietit miten tässä kävi näin?

Miksi kukaan ei halua oikeasti irroittaa sokkaa ja heittää?
Ottaa ja lähteä?

Nauttia ja elää?

Vai onko tämä nykyisyys elämää?

Onko se sellaista elämää, jota halusimme elää?

Silloin, sinä kesänä?

Miksi ihanteet kuolevat?

Miksi vapaus kuolee, jos sitä ei käytä?

Miksi valheet ja laiskuus ohjaavat meitä?

Onko marraskuinen sohva ja tempparien ties mones kausi elämää?

Loputon masturbointi, kalsarikännit ja räntäsade elämää?

Onko elämä Työmiehen lauantaita vai Jack Kerouacia?

Onko neljän viikon loma heinäkuussa elämän tarkoitus?

Voisiko pyyhe, hullut ystävät ja koppa bisseä olla mahdollisuus?

Vai onko paluu huolettomuuteen, aurinkoon ja mananaan pelkkää uhkaa?

Päivystän puhelimen ääressä odottaen viestiä: "Lähtisitkö kanssani.. No, fuckin mihin vaan, paitsi tänne. Tietämättä missä ja miten heräämme huomenna". I'm all in.
#liisaihmemaassa

 " Ei pelätty lainkaan

Ei kelattu liikaa
Autobaanil vaihde kuudenteen
Nyt pelätään liikaa
Eikä meil oo aikaa
Elää sellast kesää uudelleen

Me oltiin kuolemattomii
Oltiin elossa, mut täynnä mustelmii
Kun lähetään voitte hautakiviin kirjottaa
"Se oli kaikki tai ei mitään", eiks niin"