Kaarnalaivailua elämän aallokoissa

Neljä tuntia kelailua takana tässä yössä. Keskustelu sai minut uppoamaan syvälle, pohtimaan asioita. Joskus tilanteet ovat kiperiä, joskus taas kaikki on selvää, mutta katalyytti puuttuu. Sen löytyessä uppoaa.

 Raha, Työ, Tarkoitus. Laskuja, Muki Keisarin morsianta, ahaa elämyksiä. Note to self: Pitää aamulla varmistaa vielä kirjanpitäjältä, että paljonko minulle jäikään hilloa käteen?
 Kelasin itse pitkään mihin paalu katoaa. Meinasin antaa kirjanpitäjälle vähintään monoa takalistoon. Kunnes... Tajusin, että se menee matkustamiseen. Olin tyytyväinen, mutta tsekkaan vielä tilikirjat itse ennen bookerin hirttämistä. 
Kelasin asioita. Mitä ihminen katuu viimeisellä pysäkillä? Mitä arvostaa? Mitä haluaa? Muistot, kokemukset, sattumat, ihmiset, paikkojen näkeminen, oleminen.. Muttei omistaminen, paitsi jos on faarao ja minä en ole edes Kleopatra. 
Tajusin myös etten ole koskaan nauttinut töistä, kertaakaan ei ole ollut kiva lähteä töihin. Älkää ymmärtäkö väärin töissä ollessa on joskus ihan hauskaa, muttei se liity työntekoon, vaan muuhun perseilyyn työpaikalla. Mietin onko vika vain minussa, duuneissa, vai missä? Ja nyt kun tämän tajusin alkoi masentaa ja elän hetkeä jolloin "Life is a lemon and I want my money back".

Tähän minun lääkkeeni on ollut tavallisesti nostaa kytkintä, vaihtaa maisemaa, pakata mustalaisleiri seuraavalle matkalle kohti tuntematonta. Eskapismia. Nyt olen selvästi taas tämän kynnyksellä, haistelemassa tuulta, tuijottamassa tyhjyyteen vain havahtuakseni ajoittain todellisuuteen jossa en haluaisi olla. Huonokin päätös vaikuttaa paremmalta kuin päättämättömyys ja paikallaan junnaaminen.
 Samalla huomaa itsessään väsymystä tähän leikkiin. En haluaisi enään pettyä, aloittaa alusta ja rakentaa pesääni alati. Helpoin päätös kutittaa taas korvaani. Pakkaa, myy, lähde, unohda, jätä.Joskus palatessa voi sitten aloittaa alusta, mutta kun en jaksa kulkea lähtöruutuun aina uudestaan. Laskin huvikseni muuttaneeni elämäni aikana jo 12 kertaa.  
Vanha ja keskiluokkaisuutta kaipaavako minusta on tulossa? Tuskin, haluaisin vain olla onnellinen, en vain tyytyväinen.Tee loppuu, minua kaivataan, mutta minä en kaipaa nyt ketään. Työ vapauttaa, vaan ei täällä. Velvollisuudentunto potkii minua ylös, sieluni ahteria särkee. Ristiriita sisällä hämmentää ja ärsyttää, kriisipalaverin paikka, kompassini kaipaa suuntaa, purjeeni uutta tuulta ja elämäksi kutsumani laivan kapteenilta on rommi lopussa, peräsin korjaamatta ja pulloposti lähettämättä. Siinä lukee: "Vie minut turvaan, anna minulle suunta".

Kautta helvettien tiedän kulkevan sen joka eilistä jäi etsimään

Maaliskuu epätoivon kuu. En tiedä miksi juuri maaliskuu laittaa sydämeni laulamaan, tai pikemminkin se pakottaa ja hiillostaa, kuin halvan pallogrillin hiillos mieltäni. Se tunne, se näky.. Lumet sulaa, sepeli puhkoo renkaat, useasti. Valoa, vähän lämpöä. Toivon kipinä kasvaa sisällä. Kyllä talvi alkaa taittumaan. Tuskainen vuosi takana, lasillinen viskiä lämmittää istuessani avoimen ikkunan äärellä polttelemassa vesipiippua, koska sydän sanoi niin.

Olen viimeisen vuoden aikana kasvanut ihmisenä, muuttunut ja kulkenut kriisini lävitse. Pitkään tuntui että elämä junnaa samoilla kiskoilla, samassa mustalaisleirissä. Ajoittain iloista, silti mollivoittoista, kaihoisaa aikaa. Jotkut puhuvat kolmenkympin kriisistä. Voin kevyesti alleviivata, en tussilla, mutta lyijykynällä. Viimeinkin tein muutoksia, ne eivät ole helppoja, mutta joskus tuuli vain kuljettaa ja on tehtävä kipeitäkin päätöksiä. Yksi pitkä vaihe elämästäni päättyi onneksi sovussa. Olen pahoillani kaikesta väärästä jota tein, sekä siitä että junnasin liian pitkään umpikujassa.

Luen lopputalven yössä vuosihoroskooppia. En usko niihin, mutta.. onhan näitä hauska lukea. Oivaltava, totuudenmukainen ajatus: ”Sinun on opittava ensin elämään yksin”. Oikein. Silti luonteeni on tähän haastava, kuten sanoin olen oppinut itsestäni paljon. Olen varmempi, parempi ja vahvempi nyt. Voisi jopa sanoa sinut itseni kanssa. Minä olen introvertti. Tai vähän ambivertti. Välillä on vaikea kiinnostua muista, silti koen tuskaa päivittäin. Olen tunteelinen, en ajattele mitään järjellä. Intuitioni on vahvin luonteenpiirteeni ja ohjaajani. Se on mukavaa, minusta, ei niistä joita rationaalinen järki ohjaa. Teen asioita hetken mielijohteesta, kokeilen testaan. Haluan nähdä reaktioita ihmisissä ja oppia. Silti minussa elää hyvin vahva käsitys vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Ken rikkoo minun korkeaa moraaliani, saa minut suuttumaan. Siksi koen tuskaa ihmiskunnan, ympäristön, maapallon tilanteesta. 

Raha, tai valta ei minua kiinnosta, silti haluaisin tehdä jotakin hyödyllistä, olla avuksi, olla merkityksellinen. Olen pohjaton idealisti, oikeastaan ollut aina. Herkkä innostumaan taistelemaan hyvän asian puolesta. Ihminen voi valita aina hyvän ja pahan väliltä. Miksi niin monet valitsevat oman edun tavoittelun ja saavat muut kärsimään ja kuolemaan? Jokainen sota, ristiriita ja väkivaltainen tilanne saavat minut pois tolaltani. Aivan turhaa, väkivalta ei ole koskaan ratkaisu, se synnyttää vain lisää väkivaltaa ja kaikki kärsivät. Sopu, harmonia, yhdessä ponnistelu parempaan ovat minua. Se lähtee ymmärtämisestä ja auttamisesta.

 Meillä on vain yksi koti, maapallo. Se on meidän kaikkien, eikä vain ihmisten. Tuleva vuosisata tulee olemaan ihmiskunnan kannalta ratkaiseva, maapallo selviää ilman meitäkin, mutta kuinka paljon haluamme kotiamme raiskata, kuinka paljon pitää viattomien kärsiä, kuinka paljon olemme valmiit uhraamaan omaa etuamme niiden edestä jotka tulevat jälkeemme? Millaisen kodin tarjoamme, millaisen maailman jätämme taaksemme, kuinka paljon pitää muuta ympäristöä tuhota? Silti.. ”tavallisen” ihmisen halut ovat hyvin samanlaiset, lapset ovat kaikkialla samanlaisia, turvan ja rauhan kaipuu on universaali. Mitä sinä voisit tehdä sen edestä?

...Huomaan taas innostuneeni.

Elämäni on saanut hieman lisää suuntaa muutosten myötä. Olen viimein päättänyt jättää tämän kaupungin kadut, jotka eivät koskaan toivottaneet minua tervetulleeksi. Eipä siinä, vika on itsessäni. En antanut suurta mahdollisuutta ympyröille. Uusi elämä, toivottavasti se viimeinen sellainen on edessäni. Paljon työtä, paljon Laura Voutilaista laulamassa ”Kerran”. Olen kuulemma sielultani joutsen. Se sopii. Pidän linnusta paljon, kuten linnuista ylipäätään. Ne ovat aina viehättäneet, paitsi taidollaan lentää vapaana minne haluavat, mutta myös sympaattisella luonteellaan. ”Lentää siivin puhtain valkein kuten joutsen” Rautavaaran Suomi saa minut aina kyyneliin. Aika ei ollut helppoa, mutta jotain maalaisromanttista on ajatuksessa repussa ja reissumiehessä, ikuisessa kesässä ja onnellisessa laulujoutsenessa lentämässä pesälammelleen. Sitäkin minä olen, romantikko. Joskus rakkaus sattuu, mutta elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Kyllä. Tässä alkaa huomaamaan itsessään hyvin keskiluokkaisia piirteitä. Haluja joita ei ole koskaan ollut. Siksikin joutsen sopii. Kai tässä alkaa tajuamaan oman elämänsä rajallisuuden, rillumarei vuodet alkavat olla taakse jäävää aikaa, koska ns. pitäisi alkaa tietämään mitä haluaa olla isona. Minä haluan parantaa maailman kaikesta pahasta. Se on unelma ja vain unelmilla on siiv..siis niiden ei mielestäni tarvitse olla realistisia, kunhan niitä on. Koska maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Kauniita sanoja, joiden mukaan tässä realismissa on välillä vaikea elää. Silti pitäisi muistaa että tässä maailmassa on myös paljon hyvää. Hyvyys on pieniä tekoja, pieniä päätöksiä. Älköön kenköön ajatelko: ”Jos eivät muutkaan, niin en minäkään” Vaan Jos minä, niin muutkin.

Muutosten vuosi on siis viimeinkin ohitse. Liidettyäni oudosti ajassa huomaan ettei se ollut unta, mutta mäntyjen tuoksu ja juhannusyö.. Sitä ei pyyhitty pois. Ja sammaliin laitettu sirkukseni pyörii, pahvinen leijani on korkeammalla kuin koskaan. Lumilinnat ovat kuitenkin kaadettu, ne ovat siirtyneet pilvilinnoihin, joita rakennetaan teräsbetonista, ilman J. Aholaa, sori. Kesä tulee ja aion elää sen kovaa, enkä hyytyä syksylläkään.

Blowin in the wind of change

Elämän muutoksen tuulet puhalsivat syystalvessa. Kylmä halla kouraisi ensin rintaani silloisen avopuolisoni lähtiessä omille teilleen. Jäin yksin vieraaseen kaupunkiin autioon taloon ja se minua niin ravisti.

Käytin vähiä penninjenejäni huonolaatuisiin huonekaluihin, kiroilin kasausohjeiden, puuttuvien osien ja vituilleen porattujen reikien keskellä. Osien valtameri velloi ympärilläni. Ikävänä, synkkänä ja liimaisena. Huuruisia kuvia, itkua, särkyneitä sydämiä, epätoivoa. Tunne-elämän vuoristorata kulki kohti viimeistä alamäkeään, lujaa, turvakaari auki ja ilman jarrumiestä. Kaikista lähtökohdista huolimatta selvisin ihmeenkaupalla. Shanti.

Muutin toiseen asuntoon, inhoan muuttamista. Tavaroiden roudaus on iisiä, no brainer duunia. Pakkaus, laatikkotetris ja kaikkien niiden tuhansien pikkunurkkien nuohoaminen, siivous, rättejä, moppeja, juuriharja, kauhua yössä ja karhunkielessä. Koitin hukuttaa tämän fiilikseen klooriin, mutta se vain valkaisi kaiken. Paljon saa ihminen nöyrtyä, maksaa menneistä virheistään vain oppiakseen kurkottamaan uudestaan kohti tähtiä, tulevaisuuteen.

Sitten alkoi arki, säätäminen, raataminen. Kunnes sattuma puuttui peliin yhteismaan potkiessa päähän. Vapauduit juuri vankilasta kortti osui käteeni. Vieraantuneena kaikesta aloin hitaasti ja epävarmasti kasvattamaan sosiaalista lihastani. Laitoin Eye of the Tigerin soimaan ja juoksin elämän rappusia ylöspäin, en kuitenkaan kohti maallista menestystä, joka ei ole koskaan kiinnostanut. Liikaa ruskeita kieliä, ikäviä mieliä. Pokkurointia, vääriä arvoja joiden joukoissa en seiso. Vaan kohti uutta elämää. Hitaasti, opin taas kävelemään ja puhumaan. Tuskainen taival ilman kivirekeä perässä alkaa jäämään taakseni. Uudet haasteet kiinnostavat, uusi elämä.. Maistuu suloiselta, makeimmalta viiniltä pitkään aikaan. Löydän taas positiivisen, ilakoivan puolen itsestäni, silti kyynisyys muistuttaa alati olemassa olostaan, kutsun sitä järjen ääneksi. Silti juuri nyt, haluan pitää tuplakuulonsuojausta päässäni tältä oman elämäni ihaa-aasilta. Haluan vain nauttia, olla iloinen, elää ja rakastaa. Onko se liikaa pyydetty? Sattuuko erehdyksiä vielä? Onko ilmassa kaasua, vai vodkaa? Vain tähdet kertovat.

Alkoholin markkinointikielto(laki)

Vuosi 2015 tulee syöksemään maailman ahdinkoon ja kadotukseen. Vapauttani pitää, kommentoida ja ottaa vastaan minulle suunnattua markkinointia kuningas alkoholista rajoitetaan. Hallitus on vankka ja kätyrlauma sankka kertoi, että TURHAA lainsäädäntöä tullaan poistamaan. Samaan aikaan, kun vasen käsi antaa, niin oikea käsi ottaa. Koska mielestäni vapaus kuolee, jos sitä ei käytetä, aion nyt puhua tästä ja ratsastaa keppihevoseni kera kohti tuulimyllyjä.

Sinne kaivanut oon, Pykälä viidakkoon..

Siis mitä oikeasti on tapahtumassa? EHYT, THL ja STM tämä suomalaisen kukkahattuilun pyhäkolminaisuus, joka muodostaa jollakin laskentatavalla paholaisen numeron ja se numero on 1.1.2015. Tämä kolmikko on ilmeisesti pelästynyt järkevistä, kohtuullisista lauseista mitä eduskunnassa on puuhailtu mm. pienpanimoiden ulosmyynnin helpottamiseksi. Nämä paholaisen vankkurit ja valkyriat ovat syöksyneet pelottelemaan ja maalailemaan piruja sinun edustajasi seinälle. Lapset ja nuoret tuhoutuvat ja sulavat, kuin lumi juhannushelteellä, jos näkevät vaikkapa Sinebrychoffin sympaattiset hevoskärryt, Laitilan Kukko kuumailmapallon, MINUN arvioni ravintolan facebook seinällä, jossa kommentoin mitä tahansa muuta juomaa, kuin Coca-Colan makua. Oletan nyt näkeväni ainakin camel bootsit ja alkoholittomat oluet mainoksissa.. "Ai kato, karhun lippis, taitaa olla I-laatua."

Yhtä aikaa tämä haavoittuvainen ja paheille altis nuoriso..Juo vähemmän viinaa kuin isänsä ennen heitä. Pitäisikö näistä sivistyneemmistä juomatavoista päästä raittiustalebanien ja sosiaal-Isiksen mukaisesti takaisin Kieltolakiin. Ettekö te lue siellä Ehyt Ry:ssä yhtään historiaa? Vai koostuuko teidän historia käsityksenne samoista valituista paloista, kuten Yhdysvaltain keskilännen uskonnon opetuskin? Kyllä, minun Jeesukseni ratsasti velociraptorilla roomalaisia karkuun, eikun.. Kieltolain jälki aallosta syntyivät kotimaan historian kosteimmat sukupolvet. Näin, nyt se on sanottu. Muuttuiko maapallo nyt litteästä pyöreäksi? Vai vieläkö se aurinko kiertää maata ja oppineet vaiennetaan?
Eli voitteko te traumatisoituneet suurten ikäluokkien rakkaat pölhöläiset nyt ymmärtää, että nuoret juovat fiksummin, vaikka mainonta on jo nyt tarkkaan säädeltyä.

Koska täällä Ryysyrannassa on totuttu luomaan kieltoja, niin tekö järjestätte ylikuormitetulle Valviralle tarvittavat virkamiehet hengaamaan Facebookissa? Olisi edes työllisyyttä tukeva vaikutus, koska nyt haluatte ampua pienyrittäjiä jalkaan, jotka ovat jo kiinni teidän pallossanne.
Vai millä luulette sen 24/7 työskentelevän pienpanimoyrittäjän elävän, saati mainostavan mainioita tuotteitaan? Olette jo luonneet sellaisen pykäläviidakon, ettei pienellä ole varaa ostaa niin suurta machetea, että mainostaisi missään muualla, kuin sosiaalisessa mediassa.

Ensi vuonna blogataan limusta niin maan penteleesti?

Hauskintahan tässä: ”mainostajan pitää estää sosiaalisessa mediassa jakaminen ja tykkääminen käytettävissä olevilla keinoilla”. On se, että koko helkkarin media koostuu juuri tästä: Tykkäämisestä ja jakamisesta. Te varmasti saatte vaikkapa Facebookin poistamaan “Jaa” ja “Tykkää” napit koko kirjasta.. Onnea yritykseen purjehtia Burj Khalifan huipulle kaarnalaivallanne.
Samaan aikaan tuleva kieltolaki ei koske ulkolaisia toimijoita. Se siitä EU:sta, tasapuolisuudesta ja muista ihmisoikeuksista. Epäilen Viron rahaa liikkuvan näiden näennäisten raittiusintoilijoiden taskuun, sillä tämähän on vain kannuste tehdä "Sorit" ja alkaa yrittäjäksi Viroon. Sinne vaan, sieltä saa sitä kieltotavaraakin halvalla, eikä näy edes tilastoidussa kulutuksessa, nääs. Eli lähdetäänpäs joukolla jäätä särkemään tilastojen tieltä. Samaan aikaan voivotellaan kun Suomessa ei osata markkinoida paikallisia palveluita.. Ei tule seuraavaa BrewDogia Suomesta, ei.

Teretulemast Soomi yritykset Eestiin

Se mitä tulette tarjoamaan tavalliselle kuluttajalle on ainakin repiviä otsikoita ja kyynelsilmäisiä yrittäjiä, jotka ovat joutuneet poistamaan terassinsa “liian räikeät” aurinkovarjot, koska paikallinen mielensäpahoittaja ja paholaisen kätyri on sitä mieltä. Siinä ei paljoa työpaikat paina, kun kakarakortti pelataan. Kyllä minullekin tuli teininä mieleen, että kun näen sen Karjalan tekstin aurinkovarjossa, että onpas pakko vetästä kauheat lärvit samantien.. Saati ne kerrat kun olen neljä vuotiaana juonut Aurinko Jaffaa karsinan terassilla ja kiroillut miksi sen kaljan kittaamisessa menee vanhemmilla aina niin kauan. Eipä tullut mieleen, että: "Hemmetti, pitäis varmaan itsekin tilata Lahen A:ta".

Sopivasti olette kieltämässä myös olutjohdannaisten, mikä sana, tuotteiden markkinoinnin. Leipomot kiittävät varmasti, kun ei mainiota mäskistä tehtyä limppua saa mainostaa missään ihmisten ilmoilla. Pitäisikö tämä muuten eläinrehuksi menevä tavara saada myös varoitustekstin lehmiä varten, etteivät ratkea ryyppäämään tätä syödessään?
Sopivan kaksinaamaisesti olette tehneet ennenkin vähintään kyseenalaisia ja enintään naurettavia päätöksiä, vai toisinpäin. Tuoreimpana Fifty-Sixty lonkeroa ei saa kaupata, mutta Kotiteollisuus, Iron Maiden, Motörhead ja muut bändioluet eivät kehoita nuorisoa dokaamaan? Mietin hetken kumman teinit tuntevat paremmin, muinaisen mäkihyppääjän hokeman vai pari MAAILMALLA suosittua yhtyettä.. Ai, mutta lapsethan kuuntelivat kiltisti vain hevisaurusta ja haloo helsinkiä. Just joo, ja vissiin myös Mattia. On tää melkoinen yllätysten yö, samurait heiluvat silmille.
Flying Dogin Gonzoakaan ei saanut kaupata, etteivät perheen pienimmät innostu tupakoimaan.. Kyllähän lapsiasiakkaat viihtyvät Alkossa usein.
Voi Valvira ja muut virastot, kyllä minä säälin teitä ja tulevaa ryöpytystä. Pääsyyllinen on silti MINUSSA ja SINUSSA. Me houkat olemme päästäneet sosiaali ja terveysministeriöön sellaisen harhaanjohdetun lauman rakentamaan kultaisia vasikoita, että vaalien koittaessa sitä tulevaa Moosesta tarvitaan. Kapina sosiaalisessa mediassa jatkukoon, se on meidän vapautemme. Silti.. tulevissa vaaleissa on myös sinun, äänekäs #viskiystäväni aika katsoa millaista hattua äänestät päättämään SINUN asioistasi. Ja nyt: Elämä jatkukoon entisellään ja olut virratkoon mediassa, kuin lohet Tenojoessa papan kertomuksissa ainakin.

Ajankohtainen, taas

ps. Tätä tekstiä tehdessä yhtään murmelia ei pahoinpidelty, vaikka hyppivätkin nyt silmille. Myöskin Alkosta poistettu, mainio, Auchentoshan Three Wood pysyi kiinni. Sitä saa muuten hintaan 65,50€ ja paljon halvemmalla muualta. (Joko Alko kaatui?)

Ryöstöretki Isolla Kirkolla

Heinäkuu. Helteinen ilmamassa valui hitaasti ympäri. Se taivalsi tavalla, jonka piti olla jo pala kadonnutta Suomea. Se vaelsi, kuin maankiertäjät, Helismaat ja Rautavaarat, reissumiehet ja kissat. Vaellellen pitkin maata ja valellen tulikuumaa tekstiään jokaiselle. Helle aiheutti janoa ja tuskaa kaikille täällä normaalisti viileässä pohjolassa. Taivaalla ei ollut hattarapilveäkään tuomassa varjoa, ei sadetta tuomassa hetkellistä helpotusta.

 Siispä sitä oli lähdettävä etsimään. Pakkasin hellekypärän, kartan ja kompassin reppuuni. Otin suunnan kohti länttä, sillä juuri idemmäs en päässyt. Edes itänaapurin vodkaan menevä tullimies ei lämmennyt, kun pyysin maahantuomaan vilvoittavaa siperialaista pilveä. Lopulta bussikuljettaja heitti minut ulos laukkuineni keskeltä jylhää graniittiviidakkoa. Luulin hetken olevani Kouvolassa, mutta ihmispaljous kertoi, että ei oltu aivan kotipuolessa, jossa eteläisen naapurin Meripäivät olivat tyhjentäneet kadut ja kuppilat.

 Otin jostakin suuresta kirkosta suunnan ajatuksenani rosvota ja ryöstää pyhien miesten viinivarannot janooni. Astellessani tuon mammutin varjoon ajatukseni lakkasi kulkemasta. ”Herramunjee, jättiläisiä” Suoritin pakoittavasti pikamarssin eteenpäin. Olin kuullut lännen ihmeistä, mutta mistä nämä olivat saaneet neljä vihreää jättiläistä vartioimaan suurta kirkkoa ja vielä aseistaneet nämä megalomaanisilla järkäleillä. En halunnut kokea Indiana Jones ilmiötä ja juosta ratikan alle jättimäisen kiveksen vyöryessä perässäni.

Lähellä näin kuitenkin aidatun alueen täynnä ihmisiä. Mietin hetken oliko tämä paikallinen ”työ vapauttaa” leiri, mutta laiskanpulskeista ja ilmeisen tyytyväisistä ilmeistä päättelin tämän olevan etsimäni paikka. Selvästi paikallisten salakuljettajien, rosvoroopejen ja muiden kuivan maan piraattien pesä. Täällä voisin rauhassa punoa juoniani viinivaraston tyhjentämiseksi ja kenties vien muutaman vereän nunnan mukanani?

Ovella seisoi jo huomattavasti pienempiä jättiläisiä. Oudoittavasti rihkamahelyjä, rommipulloja ja savannivarusteita täynnä olevaa laukkuani ei haluttu penkoa, mutta jätin sen silti tarkkailun alle. Kaappasin pöydältä tyhjän lasin, sillä halusin sekoittua massaan. Kaikilla muillakin näytti olevan samanlainen esine kädessään, joten sen oli oltava jonkinlainen kerhotunnus. Otin umpimähkäisesti suunnan ensimmäisen teltan alle, kun tukossa olleet hajureseptorini aukesivat, kuin taivaan portit Einolle, Penalle, sekä Johnille. Olutta, paljon olutta. Kuinka saatoin missata tällaisen havainnon. Ilmeisesti kirkon viinivarannon, kultahelyjen ja nunnien sokaisema mieleni oli ruosteessa, tai sitten se oli edelleen jättiläisistä järkyttynyt.

Teltassa havaitsin tutun kasvon lukuisista ”Wanted” ilmoituksista. ”Sehän on internetin pohjattomista vesistä tuttu rosvoprinssi Jaska”. Herra oli laskeutunut omalla tavallaan keskelle aluetta. Tiskin takaa alkoi näkyä tuttuja kasvoja ja pian lasini olikin täynnä hyvän Maku:ista olutta, suoraan salakuljettaja Revon yksityisestä varastosta, jotakin humalahakuiseen juomiseen soveltuvaa. Harhaisissa muistikuvissani kävin myöhemminkin täyttämässä lasiani tästä varannosta. Sain kutsun rosvoprinssin yksityispöytään, jonka otin mieluusti vastaan. En tiennyt kuinka kohtalokasta olisi kieltäytyä, mutta loppuillasta ajattelin myös suostumisen käyneen kohtalokkaaksi ainakin selviämisen kannalta.

 Pöydästä löytyi useampi pahemman ja pahimman luokan Bucaneeri, Bukowski ja Boheemi. Ammattilaisia tyhjentämään pulloja, juonimaan ja partiopoikain lailla aina valmiina auttamaan kohtalotoveriaan pulasta. Myöhemmin naapuripöytäkin kansoittui muilla heimopäälliköillä, paikalla kävi jopa Itä-Siperian kauppakomppanian edustaja, harmittavasti pilvikauppani meni puihin, sillä tätä harvinaista tuotetta ei ollut ruumasta saatavilla.

Lasit täyttyivät ja tyhjentyivät. Tarinat rönsyilivät humalista, jumaliin ja takaisin sadonkorjuuseen, vaatimuksiin ja myötätuntoon. Kuhina kävi, aurinko paistoi kuumasti ja virvokkeita kului. Joku ehdotti, että Keskisuomesta löytyisi Pohjoisen Jättiläinen, joka vetäisi vertoja jopa näille Ison Kirkon jättiläisille. Muistelin kohdanneeni tämän jätin jo tuulisessa kaupungissa. Epäilin hetken liian pitkään, sillä betoniviidakon jättiläiset voivat olla jääräpäitä ja vaikeita tapauksia, jopa Pohjoisen edustajalle. Lisäksi havaitsin usean muunkin havittelevan tätä puolelleen. Myös Porilaisen hulluuden edustajilla kävi kohina. Jotakin maalaismaista vapaaherraa oli tarjolla, mutta raparperista ei olisi asetta jättien isoille kuulille. Toisekseen herraskaisen tapoihin kuului kuunnella punajuurien soittamaa Matteus-passiota, joten kertakokeilu riitti. 

Kävin tiedustelemassa vapaakomppanian palkkausta osuutenaan osa ryöstösaaliista. Lopulta aloin muodostamaan tätä erikoista likaista tusinaani. Sourniemestä löytyi yksi, joku taisi olla vahtimestarikin ammatiltaan. Länsirannikolta löytyi yksi DIPA, outo nimi, mutta omasta mielestään pätevin kaikista. Tuumasin, että paikallista taitoa ainakin tarvitaan. Palkkasin hetken huumassa myös kaksoset Motuekan ja Simcoen, vain huomatakseni katkerasti että veljessarjan Amarillo olisi ollut vahvempi ehdokas. Virheitä sattui, joten paikkasin tätä Mustalla Cascaadilla, kuulemma lähes Barbaari tavoiltaan, vaikkei aivan kaikille lavoille nousekkaan.

 Aarteiden etsintään löysin kullankaivajan varsin helposti, mutta jokin tässä Viikkiläisessä veijarissa kuitenkin epäilytti. Hän vaikutti enemmänkin onnenonkijalta, kuin Viikingiltä, jota odotin. 

Hellekypäräni kesti säteilyn, mutta jano yltyi kuumassa ja oli pakko löytää keidas muikkuineen ja omenaporeineen. Vettä ei kuivassa keitaassa ollut kuin sattumanvaraisesti. Tämä viimeinen ehtoollinen, ei piiskannut, mutta hyväili mieltä. Olin jo hetkeä aiemmin ehtinyt hourailemaan. Huusin nimittäin Suomenlinnasta tukea ja turvaa, mutta sieltä vastasi vain Kaiku.

 Päädyin palkkaamaan lopuksi vielä Amerikan Serkkuni mukaan, oli kuulemma opiskellut oranssipäisten saksien valmistusta sitten viime näkemän. Mukaan olisi halunnut myös Metsän Henki, mutta urbaanissa ympäristössä pelkäsin hänen olevan vain tiellämme ja epäilin jo oman habitukseni lähentelevän astraalisia sfäärejä siinä määrin, ettei henkimaailman hommia tarvinnut yhtään enempää. 

Viimein komppaniaamme tarjoutui kuusikymmentäkuusi vapaaehtoista. Tämä oli erinomainen vahvistus, sillä kaikilla oli valmiiksi oman kylän saappaat ja puhelimet.

Lopulta kävimme toimeen, koska aika oli kortilla ja aurinko laskusuunnassa. Hyökkäyksemme sujui hyvin, kunnes jouduimme ansaan. DIPA oli myynyt sielumme kolmestakymmenestä hopearahasta ja Ison Kirkon vartijat pääsivät piirittämään meidät täysin. Hylkäsin värikkään seurueeni ensimmäisestä mahdollisuudesta ja jouduin jättämään kaiken kiiltävän rihkamani kirkon säilöön. Lopulta löysin itseni ympyräisestä kaupungista siltojen alta. En tiedä vieläkään, miten selvisin, sillä en ole vielä selvinnyt. Lokaaleista lehtileikkeistä päätellen kansa halusi mieluummin vapauttaa muualta tulleen ryövärin, kuin jonkun Kalliolaisen maailmanparantajan. Vapaakomppaniastani ei ole tietoakaan, paitsi että minut kiellettiin mokoman Viikkiläisen onnenonkijan toimesta kolmesti.

Parempi onni seuratkoon meitä seuraavalla kerralla, jolloin toistamiseen rooma poltetaan ja Iso Kirkko ryöstetään.

 The End.

Till Fra To Freedom

Vapaus...

On elämän suurin päihde, tuo narkoottinen tila jota halajan alati. Porttihuume, joka koukuttaa kerralla. Se on voimakkaampi, kuin tiedon puun omena, Eevasta nyt puhumattakaan. Kerran sitä maistanut haluaa lisää, uudestaan, kokoajan.

Tuuli laulaa kutsuaan. Samalla kadehdit taivaan lintujen vapautta lentää minne vaan ja jättää taakseen paikan, kuin paikan. Olen kuullut, että kuollessaan ihminen katuu, ettei ole nähnyt sitä ja tätä. Olemme täällä vain kerran ja minä en halua katua kyseistä asiaa. Vaikka saattaisinkin katua montaa muuta asiaa elämässäni, en ole kuitenkaan kirjoittamassa synninpäästöäni, padre mia.

Olen narkomaani ja pahasti. Haluan lisää vapautta. Pois tästä oravanpyörästä, kauas pois "etsimään itseäni, syvältä itsestäni”.

Jättää kaikki taakse, pakata rinkka, menolippu. Jeesys, miten hyvä ajatus. Ei vastuuta, ei siteitä, vain minä ja tie.

Minne tie vie? Suuria kysymyksiä. Epäilen kaiken takana olevan yksinkertaisesti humaani halu olla osa jotakin suurempaa, mutta en tiedä mitä. Sen tiedän etten nykyisellään sitä löydä. Aina voi elää omassa kuplassaan, jossa on..no ”Ihan kivaa”. Työ, perhe, farmariauto, koira, omakotitalo, velat, lisää perhettä, lisää velkaa, enemmän siteitä, verkko, eläke, hauta. Ei, ei. Nauttikaa elämän kuplasta, perisuomalaisista kiskoista ja mielikuvista tavallisesta elämästä. Se vaan ei ole minua varten. Kadun vain sitä, että löydän itseni ja tämän näin myöhään, niin monta vuotta olen tuhlannut ylläpitääkseni regular lifen kulissia. Nyt on aasilta selkä katki, se ei pysty pitelemään tätä yllä, vaan on oikeasti tehtävä jotakin.

Raha? Sitä ei ole, mutta en välitä. Suomalainen pärjää aina, olkoon maailmanvalloittajan typerin mottoni.. Tai sitten ei.

Ehkä harhailen, kuvittelen ja fantasioin paikasta, jossa nurmi on kauniin vihreää ja salo sinertää ja kaikki on niin rauhaisaa? Jolloin elän vapauden kuplassa. Haluanko sen puhkaistavan, haluanko kohdata elämän julmia realiteetteja? En, sillä en syyllistä niitä, jotka ovat onnellisia omassa maailmassaan, mutta tämä majoriteetin edustama täydellinen maailma ei ole minun täydellinen maailmani. Tiedän lähtökohtaisesti loukkaavani syvästi monia ihmisiä, pahoittelen. En halua teille mitään pahaa, mutta: Antaa kaikkien kukkien kukkia, myös omani haluaa ulos nupustaan.

• VaroIttavat esimerkit kunniaan. Eilen pohdimme mystiikkaa, vai oliko se vain massaa:
   Miksi elää spartalaista lisäaine elämää, jossa miettiä jokaisen suupalan ravintotieteellistä koostumusta iljettävien protskupirtelöiden, salisukkahousujen ja instagram "kato ku mä treenaan nyt" kera? Etenkin jos voi vaihtoehtoisesti naattia tästä ajoittaisen hookoon blöön, muutaman terveellisen maltaisen/viini/viskilasin ja ajoittaisen paheellisen sipsipussi/kouvolalakritsan kera. Kyllä, minä suoritan joka kerta näitä paheita harjoittaessani muutaman ave marian, ennenkuin piiskaan itseäni pimeässä nurkassa ajatellen että en saa missään nimessä olla tyytyväinen itseeni ja komeaan habitukseeni. Onneksi maailmasta löytyy muitakin tapaisia esimerkkejä: Menestyneitä, multikultturelleja nauttijoita, jotka pärjäävät halutessaan missä vain ja vähemmän halutessaan miten vain. Havaintojeni perusteella useimmiten molemminpäin, eli väärinpäin. Tämä taas johtaa käsitykseen vetovoimaisista ihmisistä. Aikani pohdin kaavaa tähän, mutta näin se menee:
   v_{e}={\sqrt {2GM \over r}} .
  Tässä yhtälössä siis g on gravitaatiovakio M on sen kappaleen massa, josta ollaan etääntymässä ja r on kappaleiden painopisteiden välinen etäisyys. Tämä aiheuttaa avaruusfyysisen dilemman, henkilöistä joita ei pääse pakoon, eli etääntyminen on mahdotonta, heidän vain vetäessä puoleensa.
   Tämän etäisyys, eli ympyrämuodossa "säde" saadaan kaavasta sijoittamalla nopeuden paikalle valon nopeus c ja ratkaisemalla kaavasta r.
  
  Koska yhtälö osoittautui elämää kiinnostavammaksi rankaisin itseäni jälleen, useasti. Otin ensin lasin viskiä ja päätin punnertaa minuutin verran, otin toisen lasin viskiä ja totesin punnertamisen olevan typerää, koska lyhyellä toistolla kappaleeni massa ei muutu, mutta painopisteen välinen etäisyys vaihtelee. Viski suljahti nopeasti alas, eli gravitaatio oli vakio. Se on toki aina vakio, moukat.. Nyt en tiedä jatkanko vai siirrynkö vatsalihaksiin, mikä muuten tällä suvun kimkardashianmalesize (eli überupea, muttei homolla tavalla) perseellä sattuu lattialla, mutta koska kipua piti tuottaa spartan takia olen mahdottoman dilemma edessä. Massa ei voi kasvaa, joten painopisteideni välinen etäisyys pysyy samana. Gravitaatiovakio viimeistään muodostaa yhtälöstä kummallisen, olen itsekin ajautumassa tilaan, josta ei voi etääntyä. Säteeni ei ole vielä niin suuri, kuin muilla, mutta lopputuloksena, minuakaan ei voi vastustaa. Nyt jään pohtimaan tätä äärettömän kiintoisaa yhtälöä. Ja jos epäilit, niin tätä kirjoittaessa juotiin vain tasan yksi bischoshoffen, Ihmemaa Sotchin kisojen ja neljän olympiarenkaan, että yhden lumihiutaleen kunniaksi.