Sekavia lomatunnelmia

Laiska lomapäivä vaihtuu hitaasti jälleen yhteen laiskaan iltaan. En ole viimeisen muutaman päivän aikana tehnyt oikeastaan mitään. Vain ollut, nauttinut ja vaihtanut aamupäivällä toimistoni sängystä sohvalle ja takaisin. Ei herätyskelloa, ei aikatauluja, ei kalenteria, ei ketään kertomassa mitä pitäisi tehdä. Olen jatkuvasti sekaisin päivistä. Pidän tätä hyvänä merkkinä loman kulkemisesta hitaasti omalla painollaan rullaten.

Silti on ollut pakko suorittaa pakollisia ruokavarastoni täydennyksiä. Nopeita iskuja lähikauppaan vyöryen ja vauhdilla takaisin. Huomaamattomasti, kuin kameleontti. Pukeutunut vain mukaviin kotivaatteisiin ja välillä en jaksa edes pukeutua, vaan heiluttelen helikopteria ikkunan edes.. Ehkä en.

Huomaan hälyttävästi kaipaavani liikuntaa ja rommia. Rommivarastoni näyttää uhkaavasti kutistuvan ja yritykseni saada kaikenväriset ja kokoiset rommini lisääntymään keskenään on epäonnistunut. Kenties rommi on rasistinen alkoholi, mutta ainakaan vielä se ei ole sekaantunut viskiin.

Edellisviikon pitkän roadtripin jäljiltä olen kaivannut omaa aikaani, omaa tilaani hämmentävän paljon. Silti muutaman päivän boottauksen jäljiltä alan etäisesti kaipaamaan ihmisseuraa. Toistaiseksi olen koittanut kommunikoida puutarhassani vaeltavien muurahaisten, pienten hämähäkkien ja yhden mustarastaan kanssa. Nämäkin yritykseni ovat olleet melkoisen kehnoja, vaikkakin mustarastaalla olikin asiaa. Koitin soittaa sille Cat Stevensin Morning has Brokenia. Tiedättehän sitä biisiä jossa mustarastas on puhunut. Sain vain virneen ennenkuin mustapukuinen ystäväni päätti suunnata naapurini katolle. Se pitää naapurini katosta paljon.

Katsahdan kalenterini edenneen jo tiistain kohdalle. Hämmentävää. Lämmin ilta, muttei niin lämmin vieläkään että pääsisin riippumaton asennukseen. Pelkään näiden talkoiden jäävän tulevaan kesään. Mikään ei voita laiskaa tunnetta kun saa lämpimänä päivänä köllöttää puolialasti hammockissaan. Polttaa piippua ja nauttia kylmiä juomia kenties kirjan kera. Kenties parasta mitä voi housut jalassa tai kiltti päällä tehdä?

Päätän jatkaa downshiftausta vielä ainakin huomisen verran. Torstai olkoon toivoa täynnä.

Havaitsen mansikka coolerin ehtyvän ja piippunikin kaipaa täyttöä. Jäänpä siis toivottamaan hyvää kesää kaikille. Doctors order: Muistakaa nesteytys ja ihmiset ympärillänne ajoittaisten erakoitumisten jälkeen.

Ai kävin heittämässä frisbeetä. Ylväässä yksinäisyydessäni. Eli liikuntakin hoidettu, nyt hedonismia, tack.

Kuka minä olen? Persoonallisuuden arviointia

Paitsi että olen kuluneen vuoden aikana muuttunut. Kuulemani mukaan paljon on sitä mielenkiintoista analysoida. Oikeastaan syythän eivät minua kiinnosta, niitä on paljon. Lopullinen syy on oikeastaan itsensä hyväksyminen ja ymmärtäminen.
Auringon taas paistaessa ja vesipiipun kärytessä vieressä voimmekin pohtia omaa persoonaani. Omaani tietysti, onhan tämä oma hengen tuotteeni, pohjattomien syvyyksien ja sielunelämän blogini.
Ensimmäinen pieni huomioni muuten on sellainen, että minulla hei, ei ihan oikeasti ole mitään tarvetta päteä. Jätän sen muille, minua se ei kiinnosta. Oliko tässä ristiriita, toki on. Asia on tarkemmin niin, että minua ei aina kiinnosta kuka tai mikä on oikeassa ja mikä väärässä, mutta minulla on tarve olla asioista jotakin mieltä, se ei tarkoita että minun tulisi olla oikeassa. Mieltäni saa muuttaa jos osaat perustella sen tarpeeksi hyvin. Toinen seikka on minulle vaikea myöntää. Luulin olevani rationaalinen ajattelija, todellisuudessa en ole. Olen tunteideni ohjaama tuuliviiri. Spontaanius, fiilistely ja intuitio ovat ohjaajiani. En yksinkertaisesti jaksa miettiä asioita liikaa, vaikka olenkin syvällinen, en mieti logiikan kannalta. Minun sisäinen maailmani on yleensä vain kiintoisampi kuin ulkoinen ja sinne voin upota varsin helposti. Mikä siis olen?
Psykologit, nuo tosielämän huijarit ovat määrittäneet tämän luonnetyypin: INFP:si. Meitä on n. 4% väestöstä.
"INFP:t ovat tunteellisia idealisteja, joiden ensimmäinen funktio on sisäänpäin suuntautunut tunteellisuus. Tämä tekee heistä erittäin herkkiä ja sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä, joiden elämää ohjaavat pääasiassa tunteet rationaalisuuden sijaan. Se ei kuitenkaan tee heistä tyhmiä ja usein he ovatkin varsinaisia tunnemagneetteja, jotka pystyvät halutessaan ymmärtämään ja vaistoamaan muiden tuntemuksia ällistyttävän hyvin."

" He näkevät yleensä maailman pinkkien lasiensa läpi ja uskovat ihmisten hyvyyteen jopa silloin, kun rationaallisemmat ihmiset ovat toivonsa jo heittäneet. Se on samaan aikaan mahdollisuus ja riski."

"Toiseksi vahvin funktio INFP:llä on ulospäinsuuntautunut intuitio. Tämä tekee INFP:stä erittäin taiteellisia, avomielisiä ja joustavia ajattelijoita. Aika usein he käyttävät intuitiotaan jonkunlaiseen taiteellisuuteen, jossa he kanavoivat sisäisiä tuntemuksiaan luodakseen jotain oli kyse sitten maalaamisesta, piirtämisestä, musiikista, runoudesta tai kaunokirjallisuudesta. Jos jokin aihe kiinnostaa heitä, niin heidän intuitionsa tarttuu kyseiseen aiheeseen hanakasti ja usein hän pystyykin päänsä sisällä yhdistämään asioita hämmästyttävän nopeasti ja sponttaanisti. Usein he myös näkevät asioita uusista näkökulmista, jotka eivät välttämättä olisi tulleet muiden mieleen.  "

"Kolmantena funktiona on sisäänpäinkääntynyt tosiasiallisuus, joka tuo vakautta INFP:n elämään. Työskennellessään heillä onkin usein erinomainen keskittymiskyky, jolloin he sulkevat muun maailman ulkopuolelleen. Sisäänpäin suuntautunut tosiallisuus yhdessä tunteellisuuden kanssa saa heidät tavoittelemaan harmoniaa elämäänsä ja heille onkin tärkeää, että kaikkien mielipiteitä kuullaan ja kaikilla on kivaa. Kyseinen funktio ei kuitenkaan ole INFP:llä kovin vahva ja sen vuoksi he eivät useinkaan ole kovin käytännönläheisiä ja tämän vuoksi heillä saattaa olla ongelmia arkielämän kanssa. Heillä ei yleensä riitä kärsivällisyyttä minkäänlaisiin pidempiaikaisiin rutiinitöihin eivätkä he ole kovin organisointikykyisiä. INFP:t eivät myöskään pidä perinteitä tai lakeja kovin suuressa arvossa. He seuraavat mielummin päänsä sisällä olevaa moraalikoodistoa, joka onkin usein vahvempi ja reilumpi kuin ympäristön sanelemat säännöt."

"Usein heidän on vaikea perustella mielipiteitään rationaalisesti, koska tunteet painavat vaa'assa niin paljon enemmän. Stressitilanteissa heidän ulospäinsuuntaunut ajettelu saattaa kuitenkin napsahtaa hyökkäystilaan, jolloin tuleekin kerralla "tuutin täydeltä". Tämä saattaa tapahtua myös, kun heidän ydinarvojaan loukataan jollakin tavalla. Jälkikäteen he kuitenkin katuvat tätä purkausta ja palautuvat nopeasti omaksi rauhalliseksi itsekseen. Tämän funktion heikkouden vuoksi INFP:t ovatkin erittäin herkkiä kaikkea kritiikkiä kohtaan, jonka he ottavat usein henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka kritiikki olisikin tarkoitettu rakentavaksi."

" Kun he pohtivat miten jatkaa eteenpäin, he nojaavat kunniaan, kauneuteen, moraaliin ja hyvyyteen. INFP:itä ohjaa heidän aikomustensa puhtaus, eivät palkinnot tai rangaistukset."

"

Me tiedämme mitä olemme, mutta emme sitä, mitä voisimme olla

Parhaimmillaan nämä ominaisuudet antavat INFP:ille mahdollisuuden kommunikoida syvällisesti muiden kanssa metaforia ja vertauskuvia käyttäen, ymmärtäen ja luoden symboleita joilla jakaa ajatuksia. Tällaisen intuitiivisen kommunikaatiotavan voima johtaa kohti luovaa työtä, eikä olekaan ihme, että monet kuuluisat INFP:t ovat runoilijoita, kirjailijoita ja näyttelijöitä. INFP:ille on tärkeää ymmärtää itsensä ja paikkansa maailmassa, ja he sukeltavat näihin ajatuksiin heijastamalla oman itsensä heidän työhönsä.

INFP:illä on lahjoja itseilmaisuun ja oman kauneutensa ja salaisuuksiensa paljastamiseen metaforien ja fiktiivisten hahmojen kautta."

 

"INFP:t uivat usein syvissä ajatuksissa ja rakastavat hypoteettisia ja filosofisia pohdintoja enemmän kuin mikään muu persoonallisuustyyppi. Jos INFP:itä ei tarkkailla, he helposti menettävät kosketuksen arkeen ja siirtyvät “erakkomoodiin”, ja heidän vetämisensä takaisin todellisuuteen voi viedä rutkasti energiaa heidän ystäviltään tai kumppaneiltaan. Onneksi INFP:iden kiintymys, luovuus, epäitsekkyys ja idealistisuus palaavat aina takaisin kuin kukat keväisin, ja ne palkitsevat heidän ja heidän rakkaansa – ei ehkä logiikalla ja käytännöllisyydellä vaan maailmankatsomuksella, joka inspiroi myötätuntoa, ystävällisyyttä ja kauneutta kaikkialla minne he menevät."

Ja jotta en erakoituisi tämän vyöryn alle tarjoile kattauksen tuttuja nimiä samasta persoonasta. Näitä muita vaikeita henkilöitä:

Jean-Jacques Rousseau, J.R.R. Tolkien, A. A. Milne, Vincent van Gogh, William Shakespeare, Hans Christian Andersen, J.K Rowling, John Lennon, Jim Morrison, Kurt Cobain, Tim Burton, Johnny Depp, Björk, David Lynch, Andy Warhol, Jude Law, Heath Ledger, Tori Amos, Virginia Woolf, Robert Pattinson, John F. Kennedy, Diana, Nuuskamuikkunen, Fox Mulder, E.T, Lassi (Lassi&Leevi).

Rauhan, vai pelon ja vihan aika?

Miksi viha on rakkautta vahvempi tunne niin monelle?

Missä on myötätunto? Miksi konservatiivisuus ja rehellisesti junttius ovat nostaneet viime vuosina päätään? Missä ovat mielestäni fiksusti ja laveasti asioita katsovat ihmiset? Maailma ei ole mustavalkoinen, ei ole hyvää ja pahaa, ei oikeaa ja väärää. On vain tuhansia sävyjä, yhtä monta totuutta, kuin kertojaakin, lakeja, jotka suosivat eniten maksavaa.

Antropologi sisälläni kertoo tämän johtuvan siitä, että kivikaudesta on liian vähän aikaa. Se aika jolloin Kikan villit apinamiehet hallitsivat ja vahvimmat mulkut selvisivät. Ne jotka söivät toisten kipoista, tappoivat kaiken jota eivät ymmärtäneet ja naivat kaikkea mikä liikkuu.

Kuulostiko se kuitenkin kovin modernilta tulkinnalta?

Koska itse kaihdan konflikteja ja väkivalta saa minut suunniltani pidän ääriliikkeitä suunnattuna vain yksinkertaisille. Tai niille jotka ovat tippuneet kelkasta, tai joilla ei ole mitään menetettävää, vain halu kuulua johonkin itseään suurempaan, ensimmäiseen joka tarjoaa helppoja ratkaisuja ja hyväksyy mukaansa. Silti yhä useammin näen muuten fiksuina ja hyvinä pitämiäni ihmisiä tällaisessa touhussa mukana. Erilaisuus pelottaa, totta kai. Mutta onko oikea tapa juosta sitä karkuun, sulkea se kokonaan pois. Lisää aitaa, vartijoita, poliiseja, pelolle valtaa, vihalle valtaa, tiiliskiviä, palavia autoja ja napalmin tuoksua aamussa. Haluammeko maailman, jossa minun tulee pelätä jokaista erilaista ihmistä, rotuun, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon, tai mihinkään muuhun lokeroon katsoen?

Mitäpä jos hyväksymme tällaisen olemassaolon ja otamme erilaisuuden vastaan, yritämme ymmärtää vieraita tapoja ja kulttuureja? Vai rakentaisinko kuitenkin vallihaudan ja eläisin omassa kuplassani? Anteeksi.. Mutta haluaisin vain puhkaista sen kuplasi ennen sen puhaltamista. Kuplat eivät kehity, ne taantuvat ja sitten puhkeavat.

Me olemme kaikki ihmisiä. Samanlaisia. Meissä on hyviä, meissä on huonoja, mutta mitä enemmän erottelemme toisiamme ja mitä kauemmaksi yritämme globaalissa maailmassa linnoittautua, sitä kauemmas juoksemme itsestämme. Piirrämme keinotekoisia rajoja, maalaamme kankaita lipuiksi, luomme symboleja pönkittämään kansallista egoamme. Asevarustelemme siinä pelossa että joku muu haluaa tuhota kaiken? Miksi ihmeessä? Ei tavallinen ihminen halua sotaa, kuolemaa, kauhua, pakolaisuutta, köyhyyttä, pelkoa, nälkää.. Kenen rajoja, kenen rahoja me muka turvaamme? Kuka kontrolloikaan lopulta pelkoa, kuka tekee sillä rahaa, kuka omistaa median, kenen propagandaa uskomme totuutena? Ei pieni ihminen ainakaan. Ihminen haluaa vain rauhaa ja onnellisuutta. Universaalisti. Meillä on vain yksi koti, yksi kansa. Se on planeettamme maa ja sen asukkaat.

Mitäpä jos ei olisi valtioita, ei symboleita jonka puolesta kuolla, tai tappaa? Ehkä sinne on vielä matkaa, mutta... Se matka on jo alkanut. ”Give peace a chance” ja hyväksy ulkoinen erilaisuus, se ei määritä kuka sinä olet, se ei myöskään määritä ruuhkabussissa istuvaa ulkomaalaista. Jos kylvämme vihaa ja pelkoa, sen saman me myös niitämme. Jos puuhun mahtuu yksi mätä omena, se ei tarkoita että kaikki omenat jokaisessa erilaisessa puussa, kuin siinä sinun takapihasi puussa ovat pilalla. Lopuksi.. Ihminen kykenee kamaliin tekoihin, mutta aina on mahdollisuus valita. Valitsetko itse rauhan vai väkivallan?

Lähtisitkö kanssani matkalle elämään?

Pää on tyhjä...sydän liian täynnä.
Juhannus lähestyy kovaa vauhtia klassisella tavallaan. Sateista, viileää, mutta silti Suomi juhlii, tanssii, soi ja hukkuu. Itse jään töihin korjaamaan potin kotiin. Pitäähän jonkun valvoa maailman rauhaakin samalla, kun sinä ryyppäät illan kolmatta jaloviinapulloa, ajat perheen hankeen ja hukut pikitielle paluuliikenteen keskelle?
Itse odottelen viimeistä käskyä, vapautusta nykyisestä tuskasta. En vielä tiedä millaisena se saapuu, mutta näen sen olevan tulossa.
En tarkoita kaulakiikkua, anteeksi, vaan pääsylippua pois tästä ympyröiden maailmasta. Olen jonottanut sitä jo kauan. Seissyt tällä bussipysäkillä katsomassa auton peräpeiliä, onnellisia kasvoja matkalla tuntemattomaan.
 Vaan onko tämä polku se onnellinen Disney elokuvien loppu? Saako prinsessa prinssinsä puhuvien pikkulintujen sirkuttaessa taustalla? Kuka tietää, onnelliset eivät ole ainakaan palanneet takaisin tänne murheellisten laulujen maahan.
Lainaan vähän Hesarin Nyt.fi:tä tähän ja sen haastattelua onnellisuusfilosofi Frank Martelan kanssa: "Mitä jos kaikki meneekin pieleen?"Sitten menee. On parempi kokeilla ja epäonnistua kuin olla koskaan kokeilematta."
Onko tosiaan? Onko olemassa tieteellistä tutkimusta, että se on parempi?"Hahhah! Se on kontekstisidonnaista. Ei välttämättä kannata kokeilla benji-hyppyä ilman köyttä. Mutta jos kokee olevansa onneton väärän työn takia, niin kyllä realismin rajoissa olevia unelmia kannattaa tavoitella, riskeistä huolimatta."
"
Nyt olemme asian ytimessä. Hyppy tuntemattomaan on aina parempi kuin loputon empiminen. Alan hiljakseen näkemään oman polkuni, ne asiat jotka oikeasti haluan. Tällä matkalla on luonnollisesti useita pysäkkejä, kuten kaikilla matkoilla, mutta tärkeintä on lähteminen. Matkasuunnitelmakin saattaa muuttua, voi olla että hyppään bussista paria pysäkkiä suunniteltua aiemmin ja jään fiilistelemään uutta, outoa ja spontaania. Voi olla, että jokin pysähdys osoittautuu toista pidemmäksi, koska se tarjoaa minulle elämyksiä, nautintoa, kauneutta. Jokaisen muiston kannan silti loppuun asti, jokaista tavallaan vaalien. Joillekin pysäkeille voi palata takaisin, joiltakin pysäkeiltä voi matkalle ottaa mukaan jonkun tärkeän.. Matka on kuitenkin tärkeämpi, kuin päämäärä.
"
Kukaan ei ole oman onnensa seppä. Ihminen on enemmänkin oman onnensa keskushyökkääjä: jos tiimi ympärillä ei tue, on vaikea tehdä yksin maalia.""

Hahmotan hiljakseen matkan ääriviivoja.  Taivaanrannanmaalari ei koskaan näe, eikä halua nähdä, taivaalleen rajoja, mutta ehkä värien sävy on muuttunut vuosien varrella. And the roaaaad iiis loonngg..

Kesä ja kimalaiset ovat täällä tänään

Suvituuli puhaltaa kasvoille, pääskyt aloittivat lentonsa, lihavat kimalaiset pörräävät ja nurmikko on ajettu. Tuore.. Vasta-ajeltu ruoho tuoksuu nenässä. Loistava hetki siirtää toimisto loppupäiväksi nurmikolle ja nauttia.
Avaan jääkaapin. Ei lawnmover bisseä purkkia, pulloa, eikä kegiäkään. Sekoittelen siis siirtomaaisännän lailla itselleni Gin&Tonicia peloissani. Maailma lämpenee, kenties tänä kesänä malaria iskee jo Ryysyrantaankin? Lataan vesipiipun täyteen ColaDragonia. Cola mitt Energie, todella maistuva tupakka, joka viimeistään muutaman tunnin session jälkeen saa mielettömän nikotiinirushin päälle. Energie auf Deutchland/Turkish Deutchland.
Viimein istun ruoholla. Se tuntuu hyvältä, mustarastas lauluaa naapuritalon katolla veikeästi. Kaivan läppäriltä jotakin ristiriitaista saundia ärsyttääkseni naapuruston pikkusieluja ja löytääkseni jonkun joka ymmärtää ja haluaa muuttua. Muuttaa elämänsä pois sen uomista. Niistä synnynnäisistä kiskoista ja saamaan ajattelemaan omilla aivoillaan. En maailmanpankin, en hallituksen, en suurvaltioiden ja muiden kolonistien aivoilla. ”Tehkää maailmanvallankumous” huutaa matkaradio.
Kirjoitin omaa bucketlistiä, eli lusikkalistaa. Laitoin yhdeksi kohdaksi: ”Eroa systeemistä”. Olen tutkiskellut itseäni. Havainnut muuttuneeni paljon. Näen globalisaation ilman perussuomalaisia laseja. Se on haaste, se on riski, mutta se on mahdollisuus jota odotan. Se hetki että koko ihmiskunta alkaa ponnistella yhteisvoimin rauhan, ympäristön ja keskinäisen rakkauden puolesta. Huomaan että minusta on tullut pasifisti. Pohdinkin siis tulisiko minun irtisanoutua armeijasta jo ihan yleisen ärsytyksen vuoksi?
Silti kesä on täällä tänään. Pienet päämäärät elämässäni saattavat syksyllä käydä toteen. Kenties saan viimein jätettyä tämän cityn ympyrät taakseni? Eräs suuri mies totesi ”If U can dream it, U can do it”.
Kimalainen pörrää vieressäni surullisena etsimässä kukkasia. Olen leikannut ystäväni voikukat. Lohdutan hyödyllistä pyöreää ystävää, että aion istuttaa kyllä kukkia, kasveja ja yrttejä kunhan kesä etenee hieman. Minttua ainakin, koska kesä alkaa todella vasta ensimmäisestä helteisestä päivästä kun saan lasillisen Mojitoa riippumattooni. ”Saimme niellä rakkautta” laulaa matkaradio taustalla. Kyllä.. tämäkin on tarkoitukseni. Lusikkalistani ensimmäinen asia on ikuinen toive, se kaikista tärkein asia: Rakastaa aina täysillä. Opiskella huolella hengen ja ruumiin suhdetta.

Alan tuntea pientä päihtymystä, nousua, Elämä on loputon kasvun paikka hyvyydelle, rakkaudelle ja pienille onnellisille asioille. Pyytteetön hymy, pienet asiat, yllätykset.. Ja se, ettei koskaan hyydy nauttimaan vain saavutetuista hedelmistä unohtaen edellisen. Mikään ei ole pysyvää, jos ei ponnistele sen eteen. Rakkaus, parisuhde vaatii aina kaksi. Kaksi alastonta valmiina hyppäämään yhdessä tuntemattomaan. Välillä vaikeaan, välillä antoisaan elämään kahden. Antaakseen kaikkensa pyyteettä kohti parempaa, jotakin itseään suurempaa.. Onnellisuutta, tuota meidän kaikkien päämääräämme kohden. Euforiaa, hyvänolon tunnetta, dopamiinia, perhosia vatsassa, jalat alta, iloa, naurua, läheisyyttä..
Kimalainen pörrää jo iloisempana, sekin tietää mikä on elämän tarkoitus.

Voikukan keltainen toukokuu

Toukokuu tikittää kovaa vauhtia kohti kesäkuuta.

Välillä tuntuu että elän limbossa, jossa päivät seuraavat päättömästi toisiaan samanlaisina kohti lopullista ratkaisua. 

Välillä aika matelee hitaasti, vaikka maailma ei antaisikaan sitä kaikkein parastaan. Yön hitaat ja hiljaiset tunnit, hiljaisen musiikin katkaisee vain uskollisen kirjoituskoneeni naputus alkavan kesän yössä. Pihamaan pikkulinnut ovat vaienneet, muksut eivät potki palloaan terassilleni ja minä koitan jälleen epätoivon vimmalla pitää itseäni hereillä Suden hetki. Näin tänään kevään ensimmäisen voikukan, mihin tämä aika katoaa. Kohta on jo juhannus.

Outo kevät. Opettavainen talvi.

 Maailma on ollut jo pitkään matkalla kohti helvettiä, mutta hei..mehän olemme jo perillä. Maalle on valittu perskeko hallitus, joka tulee lukemaan talouden madonlukuja tavoilla jotka eivät lupaa pienen ihmisen hyvinvoinnille mitään hyvää, toistaen muiden jo koeteltuja keinoja, vailla toimivia ratkaisuja. Raha on kadonnut maailmasta. Ekonomit kiistelevät kenen taskuun, ei minun ainakaan ja kohta he saapuvat viemään loputkin. Eräs ihminen totesi vasta hetkinen sitten, talvella, että vain ahneet, kusipäät ja itsekkäät pärjäävät täällä. He joille mikään ei riitä.

Poltan ketjussa vesipiippua, otan viskihuikan. Se lämmittää alkavassa vesisateessa. No kevätsade puhdistaa.. En usko ihmiskunnan selviävän tällä tahdilla ja pelkään meidän vain kiihdyttävän omaa tuhoamme. Jeesys, toivottavasti minun ei tarvitse olla näkemässä viimeistä romahdusta. Silti olin jo päättänyt elää ikuisesti, tai kuolla yrittäessä.

Oma elämäni matelee oudosti. Hyppäsin kohti tuntematonta, taas. Tajusin, että ei ole mitään järkeä jarrutella turhaan. Sielu, sydän, järki, tunteet, jne. Ristiriitoja, mutta tunneihmisenä en pysty holdaamaan mitään kauaa. FR David lauloi aiheesta joskus, vissiin moni muukin.

Näen haasteita, jotka onneksi tunnistan itsessäni. Antakaa minulle voimia ja älykkyyttä usvaiseen päähäni, että osaisin joskus pitää osan tyhmistä nokkeluuksistani itselläni. Antakaa minulle voimaa luottaa muuhunkin kuin itseeni. Tämä polku on tarpeeksi raskas yksin kulkea, mutta taakkaa on vaikea jakaa. On aina ollut. Antakaa voimia, etten pelkää enään. Pelkoa, että välitän liian kovaa, pelkoa että kaikki kaatuu ja minuun sattuu taas, pelkoa että käy kuten..viimeksikin. Pelkoa, että pelkään näin käyvän, enkä uskalla..Rakastaa täysillä? Siilin dilemma kummittelee mielessä, sitä en halua. Ristiriitoja taas, mutta onneksi kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa?

Silti.. Paljon työtä, paljon tahtoa, paljon antamista ja hyväksymistä. Tähän haasteeseen haluan tarttua ja unohtaa elämän julmat realiteetit, synkän maailman ja muut vittumaiset pikkukivet polullani. Haluan tanssia sateenkaaressa, kesätuulen puhaltaessa hiuksiini elämäni aallokossa toisen samanlaisen kaarnalaivan kanssa. Vaihtaa mieleni harmaasta..keltaiseen. Ystävät. Sanon sen taas. Tästä tulee hyvin mielenkiintoinen kesä. Näen edessäni polun, joka on jotenkin niin tuttu, silti aivan uusi. Polku, jonka jotenkin tunnen, mutta epäilen, että en tiedä mistään mitään. Silti haluan tutkia, löytää ja tuntea siitä kaiken. "Nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
Ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan"

Sadepäivän ihmisistä suvituulen puhallukseen

Elämä kulkee omia raiteitaan hitaasti.. No näin sitä lapsena fiilisteli. Ikuinen kesä vaihtui skoleen ja muuhun systeemiin. Aika jyrää armotonta me-nooo-aan eteenpäin. Ehkä se johtuu vaan siitä, että kulunut vuosi on ollut sitä suurten muutosten ja kasvun aikaa. Jokainen kuukausi, viikko ja päivä tuntuu uudelta seikkailulta. Täynnä värejä, tunnetta ja outoja tapahtumia, joista voi vain kompuroida, nousta uudelleen suurempana. Tänään olen hymyillyt. Ei minulle mikään tavallisin olotila. En osaa hymyillä teennäisesti, tai muuten vain. Kun minä hymyilen, koko maailma hymyilee, aurinko paistaa juuri minulle kirkkaampana kuin kenellekään, mieli laulaa ja minun..minun on hyvä olla, kuin ekstaasissa ratin takana keskellä yötä sukeltamassa kohti äärirajoja ja niiden yli. Jos näet minun hymyilevän tiedät katsovasi onnellista ihmistä, jos virnistän..juokse =D Sillä rakastan kanssaihmisten hämmentämistä, testailua, psykologisia kokeita ja vittuilua.

Tunnen sen hetken vieläkin. Kävelin kaupasta kotiin. Kevät päätti avata märät holvinsa ja sataa koko vaalit kärsineen maan päälle.

Miksi kärsineen? No, ehkä minussa asuu sen verran pessimistiä, että en kaipaisi uutta porvarihallitusta. Koska minä kannatan hyvinvointivaltiota, jossa ihmisestä välitetään ja autetaan. Kannatan vapautta ja tasa-arvoa rotuun, uskontoon, taustaan ja kulttuuriin katsomatta. En halua kiistellä, vaan luoda hyvinvointia kaikille, mutta luonto ja ympäristö huomioiden. Loppuu tämän planeetan, meidän kaikenkarvaisten ja höyhenpukuisten kodin raiskaaminen. One people, one planet, one chance. 

Asiaan.. Idealisti sai yliotteen asiasta, vaan ei vielä Aasiasta.

 Minä astelin märkänä kotiin. Vesi litisi vaellustossujen alla innokkaasti ja sade rummutti pisaroillaan varjoani. Silti.. Hymyilin, lauloin ja singing in the rain jäi tällä matkalla kakkoseksi. Sillä juuri minun uitettuun risukasaani paistoi se ainoa lämmittävä ja kesäinen auringon säde. Se ei ollut pahoillaan, vaan hymyili kanssani. Pikkulinnut lentelivät puissa, talitintti pariskunta sirkutti iloisena toisilleen ja radiostakin kuului vain hyväntuulista musiikkia: ”Vie mut minne vaan, taivaanrannan taa”. Päätin samalta seisomalta jatkaa taivaanrannanmaalailua, joka onkin yksi lempipuuhistani.

Korkkasin oluen sohvalla kesken tuulimyllynlämmittämisen. Kotipolttoinen tuote, joka pesee, pieksee ja pyyhkii pöytää ah..niin monella muulla vastaavalla kaupallisella. Jälleen se tunne, joka huutaa: ”Antakaa mahdollisuus, niin voin näyttää kuinka syvälle minun kaninkoloni vie”. Tiedän olevani hyvä tässä. Tarkka makuaisti, ymmärrys raaka-aineista, prosessista ja tarpeeksi luovaa hulluutta, joka on tietysti vahvin osa-alueeni.. Kenties jonakin päivänä..

Koen olevani eräänlaisessa ja hyvin kiintoisassa risteyskohdassa. Mieltäni kutkuttaa niin moni mahdollisuus joihin voisin tarttua. Tosin tiedän, tai epäilen tarttuvani siihen joka tuntuu parhaimmalta ja oikeimmalta juuri nyt. Haluan törmätä elämään kuin seinään ja niellä sitä rakkautta. Hymyillä myös huomennakin.