Lahtivatit are U ready for me?

"Se päivä muutti kaiken"

Heräsin tuoreeseen Suuret Oluet, Pienet Panimot aamuun kerrankin Lahdesta. En Haminasta, tai Kouvolasta. Silmät turpeina tartuin puhelimeeni. Naputin sängyssä maatessa ja aamuauringon loistaessa ikkunasta luuristani erittäin ratkaisevaa tietoa. Nuuhkaisin rohkaistuksesi viereiseltä tyynyltä töihin paenneen neidon huumaavaa tuoksua rohkaistukseksi. Meillä kaikilla on paheemme ja tapamme juopua. Tämä tapa on mielestäni kaikkein vaarallisin ja silti koukuttavin. Unisuutta, aamupanetusta, feromoneja, ominaistuoksua ja eilistä hajuvettä. Kaikki sovussa tyynyllä kuin huutaen tulemaan luokseen. Liha on heikkoa, etenkin hetkinä, kun kuvittelen aamuista takkutukkaista Tina Turneria...eiku:D
Hetki on kuitenkin myös jännittävä. Kiipeän puhelimitse suoraan Tuomiovuorelle valmiina pudottautumaan alas ilman "One beer to rule them all:ia". Odottaen vain pahinta. Näppäilen pankkitunnukset sisään ja päivittelen palvelun hitautta ja kankeutta. Kunnes tajuan, etten ole itsekkään tähän aikaan aamusta-puolenpäivän aikaan-parhaimmillani.

Laitan kuitenkin hetken kuluttuani puhelimeni pöydälle tuulettaen. Tein sen mihin en uskonut itsekkään.
 Koira katselee suurilla nappisilmillään touhuani ja kipittää lähemmäs kerjäämään pakollista aamuista rapsutusta. Kerron Archie the foxy doggie:lle hyvät uutiset. Pölyhuiska innostuu myös kuulessaan minun olevan pian jatkuvasti nuolukivenä. Olen yhtä hymyä.
Päätän samalta seisomalta lähteä ottamaan ystävästäni ja monivuotisesta SOPP-veteraanista; Pastori J:stä kopin vähän etuajassa. Marssin liki helteisen Lahden ostamaan kukkia muistaen etteivät ruusut selviä tässä taloudessa koskaan. Kerrankin sääkin suosii. Aina ei tämä kaupunki ole suosinut, mutta nyt.. Kerrankin tähdet ovat oikeassa asennossa. Vaapun hikisenä kukkien kanssa vihreän taulun talosta sisään ja joudun jonotushommiin. Päätän valita tarkkailupaikan tolpan takaa ja heti kun rouva edestäni katoaa hyppään salamana esiin. Sekunnit vaihtuvat minuuteiksi ja jälkisoija valuu, kuin sadevesi Salppurin hyppyrimäistä ukonilmalla. Sellaista on ilmassa tänäänkin. Viimein hyppään piilostani esiin. Ojennan kukat erittäin hämmentyneelle ihmiselle ja kysyn: "Hei kaunis neito. Muutetaanko syksyllä yhteen?"
Poistun yhtä nopeasti hakemaan matkajäätelön ja tapaamaan töistä karannutta pastori J:tä. Hän huomaa riemuni, joten päätämme yhdessä pyhittää vähän vettä ja kastaa suuta. SOPP-Lahti siintää edessäpäin.

Kyllä.. Syksyllä minusta kuoriutuu lahtelainen. Yhtä aikaa ilmassa olevat kuviot tulevasta vuodesta vaikuttavat todella kutkuttavilta. Samalla muistelen vuosien takaisia kirjoituksiani; pyristelyitä ulos täältä.
Nyt sen viimein ollessa edessä sitä on vaikea ajatella.. Pientä haikeutta, suurta riemua ja uusia haasteita.
Tähän hetkeen en voi muuta, kuin lainata Goonin "Kaiken ei tarvitse"-biisiä:



"Kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Kaiken ei tarvitse mennä, niinkuin On etukäteen suunniteltu, niin Kuin tähtiin kirjoitettu. Joskus Täytyy elämän potkia turpaan niin, Että sattuu kunnolla, muuten ei Voi onnea oikeasti tuntea ja kun Se sattuu kohdalle, niin se tuntuu Siltä, niinkuin joku päästäis kädet Kurkultas ja sanois: "Nyt saat Hengittää.""

FiXit: Final Exit, BrExit ja muut karkumatkat

"Mihin päätätte päivänne?" Kaikui korvassani työpäivän lähestyessä viimeisiä metrejään sen ryömittyä, kuin etana estejuoksukisan vesiesteessä. Hitaasti, räpiköiden, kohti lopullista päämäärää. Tiesin työtoverin ja esimiehen tarkoittavan tällä kysymyksellä jotakin aivan muuta ja vastasin tietysti.. Jotakin aivan muuta. Kuuntelin tasaisen monotonisena liutana valuvaa virkakieltä. Ei yllätyksiä. Pelkkää tasaista harmautta. Hetken ajattelin istuvani kotona Kouvolassa. Pohjolatalon kannen alla kuuntelemassa harmauden keskellä tasaista tuulen suhinaa pitkin rakennuksen betonielementtejä ja teräskaiteita. Havahduin omaan vuorooni nojaten toiseen teräskaiteeseen: "Päättäisin päiväni riippumattoon palmujen väliin. Rommipullo sylissä, kainaloissa kaksi sairaanhoitajatarta". Jätin virallisesta osiosta pois lopun: Toisella käsissään mitä tahansa kipua poistavaa psykedeeliä viimeiselle tripille ja toisella viimeistä voitelua varten hierontaöljyä. Lämmin tuuli puhaltaisi Valtamereltä, hiekka olisi kuumaa ja hienoa. Olotila raukea, päihtynyt ja kaikin puolin tyydyttynyt. Pitkä eletty elämä takana.
Elämänhän ei ole tarkoitus olla pitkä matka akselilla koulu-työ-velkavankeus-farmariauto-nojatuoli-monttu. Pikemminkin suurella vauhdilla, pölypilvi takana, sivuluisussa, täynnä mustelmia ja maaliviivalla huutaen: "Wow-mikä kyyti".
Ja melkoista kyytiä tuntuu olevan valtapolitiikka maailmallakin. Brittien kinatessa ollakko EU:n (Ei siisEspoo United:n, vaan sen toisen) kavereita ja faneja kärhämöi toinen elossa oleva suurmaavalta omasta johdostaan. Entistä Uutisvuoto juontaja Peter Nymania lainatakseni: Kuulin eilen mehevän vitsin Yleisradion ruokalassa. Haluatteko kuulla sen? Ei se mitään kerron sen silti. Tiedättekö mitä yhteistä on Game Of Thrones sarjan Hodor hahmolla ja Donald Trumpilla? Molemmilla on kaikkiin ongelmiin yksi ja sama vastaus ja se on molemmilla heidän oma nimensä.
Tosin huhut suolaisen meren takaa kertovat Donaldin kamppanjan olevan talousvaikeuksissa ja tällä kertaa Diiliin ei kuulu oman nimen huutaminen kovempaa, kuin muut, vaan varojen pyytäminen muilta. Toimitus jää seuraamaan alkavaa kaaosta tämän, Republikaanipuolueen käsillä olevan repeämisen ja reilusta jalkapallofanituksestaan tunnetun saaren käänteistä. Rommipullo tiukasti toisessa- ja pussillinen popcornia toisessa kädessä. Ainoa mikä on varmaa on se, että tämä poliitinen sirkuspellehermanni tulee jatkumaan pitkään. Käsiä pestään, kaveria puukotetaan, talous kärsii ja tavallinen tallaajakin kärsii vielä ennen pitkään. Globaali maailmanpolitiikka heijastuu ennen pitkään tänne samalla tavalla, kuten olemme jo tottuneen sähköyhtiöiden hinnoittelussa näkemään: Jos sataa, hinta nousee, jos on kuivaa, hinta nousee. Jos on kylmä, hinta nousee ja jos on lämmintä, no tiedätte kyllä. Sitä ennen; hyvää Juhannusta toivottaa hän ja ratsastaa keppihevosella auringonnousuun toivoen näkevänsä siinä joskus pilkahduksen maailmalta heijastuvaa järkeä, toivoa ja iloa. Ehkä sitten sielä riippumatossa viimeistään?

Odottava kesäkuu

Odotusta.
Olen raskaana.
Söin liikaa jäätelöä.
Vaikka epäilen ettei jätskiä vaan yksinkertaisesti voi syödä liikaa. Ei ainakaan, jos se on "oikeaa" jäätelöä, Gelatoa. Tiivistä, venyvää, rikkaan makuista. Ja lämpö hyväilee ihoa tavalla, jolla se ei hyväillyt aiempana kesänä.  Tuulikin on lämmin ja puhaltaa hellästi kesäiltaan, palmut huojuvat ja maailma nauraa. Hetkeksi, pieneksi sellaiseksi voi ihminen kokea mieletöntä euforiaa astuessaan onnellisuuden kuplaan ja koittaessaan unohtaa kaiken muun. Kaiken.. Maailman vaanivan pahuuden, suhmuroinnit, epäkohdat vapaudessa, veljeydessä ja tasa-arvossa. Viva.

Palaan takaisin Suomeen. Odotan edelleen. Keskikesän juhla on ovella, mutta koska olen tästä pyhästä hölmöilystä ja irtiotosta kirjoittanut aiemmin ei tarvinne sitä laulua laulaa ja levyä soittaa gramofonista tässä uudestaan. Savikiekko on silti olemassa ja vinyylitkään eivät koskaan poistu muodista isoine kansineen.
Odotan muutakin.
Korkeakouluhakujeni tuloksia ja yhden projektin etenemistä. Koen pientä poltetta ja intoa näissä kuvioissa.. Josko viimeinkin tähdet olisivat kohdallaan ja planeetat konjunktiossa (opin muuten termin Turtlessista vuonna 1991). Josko viimein.. Voisin tän leikin lopettaa. Lopettaa ja astua ulos, levittää siipiäni kauemmas ja tarttua mahdollisuuteen.
"Kaupunki on täynnä muistoja,

(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja mä tiedän, tää on typerää.
(mun pakko päästä pois)
Mä en jää.
Mä en jää."

Silti odotan. Työkuvioiden lisäksi odotan yhtä toistakin asiaa. Sellaista joka ehkä avaa lisää asioita, ovia odotettavaksi. Kaikella on aina aikansa ja jokainen ovi elämässä on mahdollisuus. Mahdollisuus tarttua kahvaan ja kulkea kynnyksen yli, katsoa, kokea, elää. Tietäen, että usein yhdestä kuljettuaan sulkee toisen takana. Tämä nimenomainen asia on klassinen "Entä jos" lause, jonka pohtiminen on inhimillistä, mutta aivan turhaa. Toisaalta jos elämässä pitäisi elää dolce vitaa ja viimeistä päivää tässä ja nyt murehtimatta huomista ja haikailematta mennyttä, niin eikö se ole aivan perhanan vaarallista?
Ajattelu, harkinta, ennakointi? Vs Spontaanius, heittäytyvyys ja tässäjanyt? Vai onko vastakkain asettelu tässäkin turhaa?

Asiallisesti sanoen uskon kaikella olevan paikkansa ja hetkensä. Minä odotan myös sellaista hetkeä, jolloin voin toistaa erään illan sanani. Sinä iltana oli pimeää, etelän yöt ovat pimeitä, parvekkeella oli lämmintä, hymyä, musiikkia, suklaata ja juomista.
Sanoja.. Sanoja joista jätin viimeisen lauseen mainitsematta kertoen senkin hetken kenties joskus tulevan, mutta sitä ennen on odotettava. Maltettava tutustua, hioa särmiä, katsoa miten todellinen arki toimii. 

Vaikka elämä on monien kauniiden asioiden odottamista täynnä on ihmisen elettävä, eikä vain jäätävä junnaamaan "Huomenna hän tulee" tunnelmaan. Kukaan ei pelasta sinua, kukaan ei hae sinua siitä atk-laitteen ääreltä. Elä ja unelmoi siekin, niin miekin teen. Ja tiiätteks.. Se on upeaa, vaikka välillä vähän haastavaa. Ainakin silloin, kun on napa täys jätskiä.

Fifty-Sixty

Juon viimeistä Tonicia ennen lomaa. Maistan sen suloisen karvauden, raikkaan pistävyyden ja katkerahkon jälkipotkun. Siirtomaherra sisälläni hymyilee. Ainakin malarialääkitys on kohdallaan ennen reissua.
Reissua niin.. 
Rinkka pakattuna, lähtökuopissa ilman merirosvolippua.
Kuinka paljon olenkaan odottanut tätä hetkeä, tätä matkaa. Samalla olen käynnyt yhdessä asiassa sisäistä kamppailuani jo tovin tietämättä kohta mikä on oikein ja mikä ei. Se voi olla väärin, se voi olla väärin, mutta sen pitäisi olla oikein. Kaivetaanko kuitenkin vain kuoppaa ?
 Tämäkin saattaa lähteä hanskasta ja silloin sydämet syttyvät. Näin huutaa Resistance taustalla. Lyriikat suoraan ajatuksistani. 
Jäät poksuvat lasissani muistuttaen nestetasapainon ylläpidosta. 
Viikko edessä Balkanin taivasta, slaavilaista kulttuuria, kaupunkeja, kirkkoja, museoita, rantoja, saaria, metsiä, puistoja ja hetkiä kahden.
Bussimatkailua, outoja ruokia, jokunen maltainen, eväitä, välimerta, lämpöä, rakkautta ja sulaa hullutta.
Hulluus hieman jännittää. On hetkiä ihmisen elämässä, jolloin olisi helppoa olla kaikkea muuta kuin tunteva, spontaani ja intuitioonsa luottava. Niinku sellainen järkevä, maanläheinen ja analyyttinen. Malttava, jäykkä.. Tai no jäykkähän mie jo olen, ainakin selästä. 
Googlailen aihepiiriä löytämättä järkevää näkökantaa kysymykseeni. Vastaukset muistuttavat entisen kenttäpäälikön lausetta: "Vedetään tilanteen mukaan". Ei oikeita vastauksia, vain vääriä. Jokaisella on oma mielipide, eikä synergiaa löydy.
Näitä ongelmia ratkoessa kulttuuritekijät asiassa saivat minut käymään metsässä etsimässä sopivaa raaka-ainetta, vaan ei, ei, ei. Harmi. Mietin otanko tämän enteenä? Ettei kannata edes yrittää? Ettei hetki ole oikea? Itikoitakin on ja korvaa kutittaa väärästä kohtaa. 
Eletään mielenkiintoisia aikoja siis. Nykäsen Masalla oli kanssa joku elämän viisaus näihin asioihin: "Se on ihan fifty-sixty miten käy."
GT loppuu lasissani. Asia kiusaa vieläkin. Luulen sen kiusaavan mieltäni vielä pitkään. Onko soveliasta, onko liian hätiköityä, joidenkin mielestä on aina? Silti tiedän tismalleen mitä haluan, mihin tämä kaikki on johtamassa ja se on vähän hassua se. Pitäisi jännittää? En osaa, se on turhaa, kun en tiedä lopputulosta. Se on aina arvoitus. Kuten elämäkin. Tää on sattumaa, tää on kohtaloo, tää on kaikki tässä ja nyt. Muuttuuko asiat vetkuttelulla? Joskus. Joskus eivät? Vaikea ammentaa ainakaan menneestä kokemuspohjasta tällä kertaa.
No.. Ilman paineita, kohti tuntematonta.
----------------
Niin mitäkö?
No helkkari mietin mitenhän kesäoluen käy yksin kotona käymässä ja koko erää muutenkin. Outoja raaka-aineita, silti tuttuja, haaveita täydellisyydestä ja sillee.
Eiks je.
Mitä lie aattelitte?

Tiimalasin viime sannat ennen lomaa

Toukokuun valuessa loppuun mietin kulunneita viikkoja ja taas sitä mihin aika katoaa niin vauhdilla. Oikeasti peläten kesän juoksevan Boltin lailla ohitseni. Sen sijaan haluaisin kesän olevan, kuin tavarajunat lapsuudessani. Ne tulivat vakaasti puksuttaen jostakin, kestivät ja kestivät. Pitkiä hetkiä täynnä dieseliin sekoittuvaa puutavaran tuoksua kesähelteisellä mäntykankaalla. Ja kun lopulta näit viimeisen vaunun huiskuttamassa jossakin kaukana; ikäänkuin huutaen: "Palaan vielä pidempänä".
Minne katosivat sellaiset päivät? Vasta hetki sitten tuntui että kesään olisi taas madeltava valovuoden verran, vaikka vastahan se huristi kovaa ohitseni. Syksy oli synkää. Talvi jäi onneksi tyngäksi ja kuinka hemmetin opettavainen tämä pitkä kevät onkaan ollut.
Toukokuu itsessään on ollut varsin juhlahumuinen tiivistyen viimeiseen spurttiin näin loppukuusta. Ollaan nyt yhdessä juhlittu sukujuhlia ja omia juhliakin. Seisty yhdessä edustamassa onnellisina, mutta erillisinäkin.
Töitä riittää ennen hetken vapautta. Oikeita töitä ei onnekseni enään pahemmin ole. Muutama huonosti ajoitettu ja osuva vuoro vain. Mutta pääsykokeet, työhaastattelut ja loman odotus ja esivalmistelut stressaavat.
Kuinka odotankaan sitä hetkeä, kun pääsen kaikkeni antaneena kesäkuun ensimmäisellä viikolla erään minulle tärkeän ihmisen kera nauttimaan pitkistä hetkistä aivan kahden. Tiedostaen toki sen, että yhteiset matkat ovat riskaabeleita ja vanhentavat suhdetta. Silti tiedän molempien odottavan tätä ensimmäistä, yhteistä lomaa ja ulkomaanmatkaa tietäen ansaitsevansa sen ja toisensa.
Tai sitten vaan sitä, että saa toviksi karistaa kotimaan tomut tossunpohjistaan ja haistella vähän ilmaa Kaakkois-Euroopassa.
Ennen sitä minun on annettava kaikkeni. On vaikeaa olla vanha ja viisa.. Korjataanpa näin: Liian vanha muistaakseen matikasta, fysiikasta, tai kemiasta mitään. Ainakaan  miten asioita lasketaan. Taantuminen on ollut nopeaa ja huomaamatonta, joten.. Lähden taistelemaan ja raapimaan niitä pisteitä toden teolla. En siksi että se olisi helppoa, vaan koska se on vaikeaa. Vaikeaa muuttaa elämääni, mutta teen sen siksi, että haluan. Haluan päästä pois nykyisestä umpikujasta.
Haluan tehdä elämästäni parempaa ja toisenlaista, ainakin vähän. Eihän miulla hätää ole tässä itsekseni. Silti tiedän tien vievän toisaalle ja se antaa energiaa. Toisaalle, jossa haluan alkaa rakentamaan yhteistä elämää rakastamani ihmisen kanssa.
Minusta on siis tulossa vanha, pehmeä ja porvari? Ja se ystäväiseni on hyvin, hyvin outoa, mutta jotenkin lohdullista ja antoisaa.

Se nousee, se nousee, vai muuttuuko mikään?

Valtiovalta aikoo, ellei takki käänny epolettien kera jälleen.. Muuttaa alkoholilakia fiksumpaan suuntaan mm. nostamalla alkoholirajaa ruokakaupoissa ja tarjoamalla pienpanimoille 12% ulosmyyntioikeutta, sekä lukuisia, viimeinkin, ravintolaelämää helpottavaa sääntöä (vaan eipä näkynyt alkon sunnuntai aukioloaikoja vielä..). Nice.

Toisaalta voidaan todellisuudessa kysyä suosiiko mahdollinen päätös/tuleva laki vain makroteollisuutta, jos rajaa jää vain 5,5%? Kolmas epävarma seikka on luonnollisesti lonkero/limuviinapuolella. Tulevatko Breezerit Saleen siis? Ainoa varma asia on THL:n, EHYT&co paheksunta, lobbaus, pirun maalailu mediassa, kaduilla ja toreilla. Maalailu siitä millaiseen kaaokseen, anarkiaan, juoppohulluuteen, turmioon ja saatanaan tämä maa menee.
Koska olen talven raiskaama suomalainen, niin en näe tässäkään lievennyksessä mitään aihetta ilakointiin. Mietin perusnegatiivisesti jotakin kuivakan sarkastista läppää, jolla katkaista siivet ja tappaa koko aihe pystyyn?
Kuitenkin kun pilsneri ja hiivakakkuiset nisukaljat tulevat markettiin vähän rotevampina, niin se K(okoomus)kauppias haluaa siitäkin rotevan hinnan, katteen ja kerman kuohuineen, jolla rakastella ja onanoida koko pimeän talven ylitse.
Kotimaista pienpanimoliruakin voi sitten ostaa omalla pullolla ravintelin likaisista hanoista, tai jostakin jumalan selän takaa. Sieltä Turku-Helsinki tien maalaispitäjien navetoista katkeraan ylihintaan. Jotakin sellaista katkeraa, flättiä hiivakakkuista ipahtavaa, karamellinhavuista hiivaleipälientä, joka saapuu kenties modernisti liukuvärjätyllä etiketillä.
 Mut hei, taivaalle kiitos, että saan kohta ostaa oikeaa lonkeroa kaupasta, eikä niitä pelkästään niitä esanssisotkuisia kiljupohjaisia liemiä. Sekin varmaan kovempaan hintaan, mitä Alkossa. Hille laittaa lähialkot kostona kiinni viel kehä III:n ulkopuolelta. Bissen, lonkun ja limuviinan myynnillä kilpailu kun on heille iso pala ja paikka. Se siitä vuosien kokemuksesta, palvelusta, valikoimista ja asiantuntemuksesta monopolissa. Ei pärjää paikallisen Salen kesähessun kassapojun asiantuntemukselle, palvelulle ja valikoimille kaupata lonkkua ja nelosta.
Mut hei, onneks nettikaupoista ja Tallinnasta saa kaiken mitä ihminen tarvitsee päihtyäkseen. Aikoina, jolloin raha on kadonnut, kuin päivänsäde menninkäisen maailmasta. Hinta ratkaisee.

----

Tai sitten näen tämän pienenä valona ja siinä, että valtiovalta ottaa vähän päätä pois puskasta. Oikeastaan olisin ymmärtänyt tämän touhun paremmin vaik heti kuntavaalien alla. Odotan naamioidaanko tässä nyt kansan silmissä vakuutuskuoret ja muut porvarihallituksen kovasti ajamat asiat? Etenkin hetkenä, jolloin media ei työnnä muuta kuin kaiken pelastavaa ja synneistä päästävää jääkiekkomaajoukkueen pyhää antia perinteisen klikkihuoraamisen lisäksi toki. 

Popcornia ja unettomia öitä

Pitkä hetki tabula rasan kanssa on todella kiusaavaa. Yleensä pystyn aloittamaan tekstini jostakin kohtaa. Edestä, alusta, keskeltä, välistä, lopusta.. Nyt en vaan kykene. Rinnassani painaa yöttömät yöt, huonot unet, Osa näistä on alkanut toistaa itseään saaden yhä rumempia yksityiskohtia.
Viime yönä nukuin kuin pieni lapsi..bullshit.. Pienet lapset eivät nuku, ne valvottavat. Minä nukuin, uneksin asioista joita en haluaisi nähdä. Heräsin aamuyön usvassa hikisenä lakanoiltani, kuten niiiin usein ennenkin.  Oli pakko nousta. Tassutelin voipunein askelin keittiöön juomaan ja selvittämään päätäni. Olisi oikeasti tehnyt mieli oksentaa. Voin pahoin, ilman alkoholia ja muita metabolisia substansseja. En halua avata untani enempää, koska tämän kirjoituksen on tarkoitus poistaa sen tuottama tuska sydämeltäni. Kuin olisi kuunnellut koko Manowarin Achilles, Agony and Ecstasyn väärinpäin lävitse, useasti. Samojen kuvien vilistäessä silmissäni ilman filminauhoja, keloja, projektoria ja popcornia.  Join vettä, hikoilu jatkui. Yöt ovat muuttuneet hitaasti helvetiksi jossa pelkään uniani. Aluksi ne olivat vain outoja, nyt ruokottoman rumia. Näen itseni tekemässä asioita joita en haluaisi tehdä ja oudosti paikka on liki aina etäisesti samankaltainen. Selaisin unikirjoja, mutta ne tarjoavat vain toinen toistaan oudompia käsityksiä ristiriitoineen. Trust me, I know. Elämässäni on joskus hetkiä, että pelkään flippaavani lopullisesti. Sellaista tanssia päällä hulluuden nuoran, tasapainoillen taidokkaasti tällä tasapainolla.. Jeesus, olisin ottanut Spedeltäkin pataan viidensadanmarkan haasteessa, jos pitäisi ottaa jalasta kiinni nyt. Ja laittaa silmät kiinni..nyt.

Kamalaa, absoluuttisen kamalaa. Silti valveaikana ajatukseni, elämäni, kaikki on paremmin kuin koskaan? Ehkä tästä syystä yön pedot haluaisivat saalistaa? Vaistoten viimeisen hetken nuuhkia haaskaa, yön varjoja. Niitä muinoisia haamuja elämästäni etsien sijaansa, heikkouksia, kulmaa josta purra vesikauhuisena toivoen minun muistavan jokaisen haavan, ruoskan iskun ja tappurakruunun ennen kerta kerran jälkeen saapuvaa naulitsemista kärsivään katajaan kalliolla. Se ei katkea, mutta taipuu nousten aina uuteen.

Kukaan ei ole synnitön, kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei ole elänyt täysin kultainen lusikka perseessä ilman naarmuja. Ja hyvä niin, en ehkä haluaisi nähdä maailmaa täynnä miljonäärilapsia hipsteriviiksineen toteuttamassa itseään, vain "koska mä voin". Sellaista leipää ja sirkushuveja, eli orgioita, Caligulan ja parin hevosen kera rakastelemassa aidan seivästä, sukulaisia ja hovinarreja.
Heräsin aamulla nähden samaa unta. Mietin hetken kaivaakko puhelin esiin ja vittuilla ihmisille, siitä että tunkeutuvat uniini. Seuraavalla kerralla olen vastassa sir 7,62x39:n kera, just to warn You all. Pyyhin hikeä otsaltani, tuskan hikeä. Silti minun pitäisi olla hiljaa, nöyrä ja kiltti. Kärsimykseni, en kehtaa edes puhua kärsimyksestä, mutta pitää näihin juttuihin saada vähän väriä, on niiiiin pientä muihin verrattuna. Jonain toisena päivänä itkisin sen tähden. Tänään en itke, edes omasta puolestani. Pikemminkin ihmettelen, kuten edeltä saattoivat molemmat järkevät kansalaiset lukea. Muut juuttuivat viimeistään päivittelemään popcornin puutetta.
Helkkari päivittelen itsekkin, vaikka kaapissa olisikin korkkaamaton, neitseellinen pussi jotakin poppamiehen popcornia eräältä timanttisen jyystön ystävältä. Ja ei en puhu edes seksistä, vaan musiikista, valitettavasti. Minun miettiessäni aihepiiristä: Jos ihmisellä on sisäsyntyinen tapa rakastaa ja olla rakastettu. Niin onko silloin rakkaus oikeasti Jumala? Kaverini miettii onko Matti Airaksinen jumala? (Vastaus molempiin on = )

Sekavaa eikös? Ollaan päästy jo unista Airaksisen jumaluuteen. Kenties se on katsantakannasta kiinni. Meanwhile somewhere around the city full of streets that wind up like a circle, even without acid... Mietin tulevaa. Ensi viikonlopun megalomaanista haastetta järjestää melkoiset yhteisjuhlat, mutta silti ajatukseni laukkaavat siinä ajassa ja hetkessä, jolloin olemme molemmat lomalla. Minulla on haaveita, ajatuksia, pelkoja.. Latausta ja draivia. Outoja asioita, jäsentelemättä. Tiedän mitä haluan ja miten vähään kykenen. Silti.. Helkkari, on outoa saada olla pieni, tai samalla suuri toisen rinnalla vice versa. Oikeesti mulla on hyvinkin selkiintymässä oleva näkemys monestakin asiasta, joista en halua julki huudella. "Uuuu, sillä on yksityisyyttä". Tietysti on. Te syötte kädeltä, uskotte sanaa, mutta näettekö pilkistävää ironiaa, sarkasmia, totuutta, liioittelua, tikkurilan värikarttaa? Olemassaolosta, rakkaudesta, toisistanne, elämästä? En minäkään, mutta mikään ei estä kirjoittamasta ajatuksiani äänellä jolla haluan puhua.
Nyt te popcorn-ihmiset mietitte mikä oli jutun pointti? Samalla ne kaksi muuta älykköä tappelevat kilpaa siitä miten mikäkin asia pitäisi tulkita.
Kerron vain, että tämä on assosiaatiovapaa blogi, jossa vain rakkaus elämään, maailmaan, oikeuteen, vapauteen ja mojitoon on tosi. Aina valmiina ruoskimaan itseäni, politiikan kaksinaismoraalisuutta, itsestäänselvyyksiä, niitä jotka juoksevat kaivoon vain koska "joku muu käski", mutta älkää hätäilkö kyllä minä sen kannen suljen sen käskijän perästä. Laulaen resupekkarokkia rakkaudesta ja valmiina maalaamaan utopiaa, pilvilinnoja, sateenkaaria ja taivaanrantaa. Kaikki on kiinni vain hetkestä, tunteesta ja intuitiosta. Nyt se on hyvä, ikäänkuin olisi saturnuksen renkaita ja kuutta kuuta kaivattu taas; Mikäänhän ei hulluttani muuta? Vai nouseeko se musta aurinko kuitenkin, ilman popparia?


"Katso ulos. Näätkö sen:
toiset tappaa toisiaan.
Alla veristen vaatteiden
loiset tappaa loisiaan.
Ole minulle ihminen,
kun toiset tappaa toisiaan.
Rakasta minua,
minä rakastan sinua.

Ja sinä hymyilet ja katsot noin.
Viet minut aamuun uuteen
kuin kevään ensimmäiseen sateeseen.
Sinun sieluusi kiinni päästä voin.
Viet meidät tulevaisuuteen."