Polttelee
ja pahasti. Halu paeta todellisuutta. Juosta kauas pois vaivaa mieltä
alituiseen ja on jälleen aivan sietämätön. Pakonomainen tarve
pakata reppu ja lähteä. Hit the road jack.
Juon
rommia tyhjään oloon ja selaan lentoyhtiöiden sivuja, kuullostaako
tutulta? En vaan voi sille mitään. Haluan kokea hiekan varpaiden
välissä, pilvettömän taivaan ja auringon laskevan kauas
valtameren taakse. Grillata kalaa nuotiolla, hörpätä tropiikin
pimenevään yöhön parit huikat paikallista "viskiä" ja
parantaa maailmaa. Olla kaukana poissa..
Irtiotto
arjesta, järjettömästä oravanpyörästä kutittelee mieltäni.
Pakonomaisesti virittelen riippumattoa parvekkeelle, jonne kevään
ensimmäiset lämpimät auringonsäteet paistavat ja sekoittelen
mojitoa kaveriksi. Ihminen kaipaa rentoutumista. Meillä jokaisella
on omat tarpeemme ja tapamme purkaa stressiä, sekä hoitaa sitä.
Omani on lähteminen.
Silti
istun persaukisena tässä tietokoneen ääressä, edelleen. Jotkut
viisaat sanovat että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näillä
suunnitelmilla olen siis kiertänyt tämän pallon jo useasti; hitto
vaan kun ei kuvia jäänyt todisteeksi etelänavan
pingviinisafarilta, eikä siitä kerrasta kun kusin kiinalaisia
poliiseja silmään Tiibetissä. Ihme jengiä, kun ei muka Dalai
Laman kunniaksi saa kuppia nostaa teehuoneessa. Todellisessa elämässä
varaton joutuu etsimään jostain Torremolinoksesta reissujaan,
kesälomaa on oravanpyörän uhrille vain kerran vuodessa ja ne pari
viikkoa tulee käyttää tehokkaasti lomailuun, ei matkustamiseen.
Silti...
Olin vuosia köyhä opiskelija ja työtön. Nyt olen työssä,
paikassa johon en kuulu. Työni on itseään toistavaa, inhottavaa
itsensä myymistä ja alati vaikeammaksi menevää. Liikaa sääntöjä,
liikaa valvontaa ja liikaa pilkun naintia. Ei vapautta toteuttaa
itseään, ei edes klassista "Tee duunis ja muuten oo kuin ellun
kana". Palkka on onneton, eikä se muutu mihinkään. Silti
pitäisi olla jollain tasolla onnellinen kun riistäjän ruoska
selkääsi soittaa.
Kuitenkin
olen kuin tyhjä kuori, riistetty, raiskattu ja sataa silti vettä
solkenaan, enkä ole edes vapaa kulkemaan. Elämme siis synkkiä
aikoja ja muita lainauksia. Bullshit. Salaa päätin kesälomien
jälkeen lyödä rukkaset tiskiin ja etsiä jotakin ihan muuta.
Vaikka huora saattaisikin tehdä mitä vain saatuaan tarpeeksi paalua
tiskiin, niin minulla nousee tiski pystyyn ja kuppi täyteen jossakin
välissä. Etenkin kun tämä raha ei omaa taskuani polta, vaan
jonkun ihan muun. Silti haaveilen edelleen siitä että olisi
oikeasti rahaa lähteä. En edes tajua mistä osa tovereistani repii
kaiken massin matkusteluun. En ole ostanut uusia nahkasohvia, en
omista pirssiä, enkä juurikaan baarittele. En omista kotiteatteria,
en moottorisänkyä, en edes stereoita. Silti olen duunissa lähes
koko ajan, eikä käteen jää muuta kuin vitutusta ja usko
paremmasta huomisesta. Mutta..Mitä pidemmälle mennään, sen
pienemmäksi usko..paskat tässä mitään uskoa, toivoa ja muuta
pyhää henkeä ole paremmasta. Alas mennään niin että ropina käy.
Kaadan rommia lisää ja selaan karttakirjaa. Köyhän päiväunelmat..
Vielä jonakin päivänä lähden ja pyyhin persettä kaikella.
Ei
ole niinkään väliä minne lähden, kunhan pääsen irti tutuista
kuvioista ja arjen rutiineista. Voin aivan hyvin suunnata
naapurikaupungin paikalliskuppilaan, heittää repun selkään ja
suunnata kohti suomalaista korpea, sitä erämaata, kuin etsiä
halpaa lentoa Indonesiaan. Onneksi kesä tuo helpotusta, mutta
lisääntyvä auringonpaiste kaivaa sisäistä seikkailijaa esiin.
Safaritakki ja hellekypärä päällä kokee elävänsä, uusien
asioiden tutkiminen koukuttaa. Olen narkkari enkä edes halua
parantua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti