Maaliskuu hyökyi taas kiireisenä
ylitseni. Tajuten sen muuttuvan hitaasti kohti huhtikuuta. Kiire,
kiire, painaa, painaa, kirjoittaa, lukee, raportoi..
Viimeisiä puristuksia ennen niin
kutsuttua kesää. Vieläkään tietämättä mitä sen kanssa teen.
Otan huikan olutta ja mietin.. Ei en
oikeasti haluaisi ajatella mitään. Sellainen täydellinen punaisen
”Reboot” napin painaminen tuntuisi hyvältä. Harmikseni tajuan,
että alkava kevättalvi ei ole tuonut mukanaan tuttua tunnetta:
Kaukokaipuuta ja elämän filosofoinnin tarvetta. Ei pitkiä
sessioita vesipiipun kera, Sonin soidessa taustalla. Huikka rommia
sieltä, olut tuolta. Jumittelua ja välähdyksiä ilman kiirettä.
Väsymys on täällä. En jaksaisi
kiinnostua ja pahoittaa mieltäni mistään, vaikka aihetta olisikin.
Kymmenen vuoden laman jäljiltä mielensä pahoittaminen, halpa
tv-viihde, ääriainekset.. Koko ilmasto on muuttunut kylmemmäksi ja
vihamielisemmäksi, vaikka sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla
kovaa vauhtia lämpenemässä. Valtiovalta.. En jaksa ees aloittaa..
Mitä jää jäljelle, kun ihmisiltä otetaan kaikki pois? No se
halpa tv-viihde, aivottomuus, toivottumuus. Lohduton tulevaisuus
ikuisena luuserina, köyhänä, hylkiönä. Kakkosluokan kansalainen
ja valmista kauraa orjatyöluokkaan. Oikeastaan valtion tulisi
kustantaa leikkaus ja kohennuspäissään ilmaista luotia ja köyttä
kaikille kelkasta pudonneille. Ihan vaan koska ihmisyydestä on
tullut pelkkä kustannustekijä.
Huuh..
Mihin tää pallo oikeasti menee?
Periaatteessa. Voitaisiin sanoa
tulevaisuuden syntyvän aina tuskasta. Jos olemme viisaita tuosta
tuskasta kypsyisi aina parempi maailma. Meidän tulisikin oppia, ettei
meillä yksinkertaisesti ole varaa toistaa menneisyyden virheitä.
Diippii shittii, eli maaliskuu.. U did it.
Onneksi sentään soundi pysyy vakiona ja tippa rommia lämmittää edes vähän väsynyttä mieltä.
Oon silti edelleen sitä mieltä että pitkä lämmin loma ja nollaus.. God that I miss them.
