perjantai 4. maaliskuuta 2016

Huomioita parisuhteen kynnysmatolla



Maaliskuu. Tämä kuukausi on yleensä oman elämäni kääntöpiste. Niin usein se saa mieleni levottomaksi, kirjallisen tuotantoni pulppuamaan hämmentäviä tarinoita elävästä elämästä ja kadotetuista mantroista, tai tulevista haaveista. Istun pitkästä aikaa kahvimuki kädessä ja katselen kotoani ulos. Ilmassa on kevyesti kevättä ja fiilis on mainio, keveä ja huojentunut.
Edellisen kolmen viikon aikana olen viettänyt tasan kaksi vapaapäivää kotona ja ollut sen n. 15 päivää aivan muualla. Kodistani on tullut kämppä, jossa käyn pyykkäämässä ja kastelemassa poloisia huonekasvejani. Suunnitelen niille jo automaattista kastelujärjestelmää, tai kenties kaktus tai kivipuutarhaa? Onneksi kasvini ovat kaltaisiani, vaikka välillä vituttaisikin, niin aina ne lähtevät uuteen kukoistukseen ja nousuun. Pidän juuri tästä ominaisuudesta paljon.
Viimeisen kolmen viikon aikana ehdin poiketa saapasmaassa kesällä naimisiin menevän serkkuni kera, joten keskusteluaiheet kääntyivät välillä kuittailusta häihin ja takaisin. Samalla mietin omaa suhdettani ja sen vaiheita.
En aikanaan olisi mitenkään arvannut tämän johtavan tähän kaikkien vaiheiden jälkeen. Mutta voin kertoa, että jo ensimmäisistä treffeistä lähtien tunsin jonkin palan loksahtavan eri tavalla kohdalleen. Yleensä aikaisemmin ilmassa on kipunoinnut jo alusta lähtien, mikä on mielestäni ajannut minun luonteeni tilaan, jossa olen kenties ihastunut tunteeseen ihastumisesta ja antanut sen kasvaa vaaleanpunaisten lasieni takaa.
Nyt kerrankin painoin jarrua. Halusin nähdä ja oppia tuntemaan aidosti toisen ja holdasin tunteitani. Vaikka välillä olikin raotettava tulvaporttejani, jotta.. No ikuinen romantikko-osuutenikin ja tunneihminen sisällänikin nauttisi. Voi meitä hedonisteja..
Pidin sinusta jo alusta lähtien. Vaikutit sopivan erilaiselta, silti samanlaiselta. Tuoden tasapainoa niille alueille, joihin sitä varmaan kaipaan. Samalla minä tuon, nyt jo todistetusti, sinun elämääsi paljon taas vastavuoroisia asioita. Luonteiden tasapainoisuus, sekä ns. goodperson pointsit sopiessa yhteen oli aika testata muutamia asioita..
”Mitä haluat elämältäsi”
Halusimme pitkälti samoja asioita.
”Suhde läheisyyteen ja tavat näyttää se”
Asia, jonka tulkitsen kenties isoimmaksi ongelmaksi edellisessä suhteessani. Hassusti.. Tällä kertaa olemme tässä samanlaisia. Oma järjestyksenihän tässä on: Kosketus/fyysinen läheisyys, sanat, teot, läsnäolo, lahjat.
Hitaasti kaikki kääntyi siihen, että minun oli aika tavata uuden kumppanini sukulaisia. Oli pakattava kamat ja suksittava puolikuntoisena Kuopioon. Olin sairastanut viikon influenssaa, joka oli todella tiukka. Tämän viikon sairastin vielä aivan toisaalla ja minut paremmin tuntevat tietävät, että jos en nauti olostani, en ole kauhean hyvää seuraa. Lisäksi viikon viettäminen muualla, toisten ihmisten luona ei yleensä toimi, ainakaan tässä vaiheessa. Viikko meni... Seesteisesti, kumpikaan ei kyllästynyt toisen naamaan, tai minun lievästi huonovointisuuteeni. Pidän tätä paitsi outona, mutta myös äärettömän hyvänä merkkinä tulevasta.
Reissulta palatessani pyöritin asioita päässäni. Tutkaillen vieraan perheen sisäistä dynamiikkaa ja niitä asioita, jotka hieman hämmentävät. Näin kumppanissani myös sellaisen piirteen, joka sai minut ihastumaan hieman lujemmin..
Nokkelimmatpokkelimmat teistä ehkä näkevät minun olevan äärettömän tyytyväinen. Jotkut varmaan käyttäisivät sanaa onnellinen. Kolmannet termiä rakastunut.
Ja tiiätteks.. Tää kaikki tuntuu menevän kokoajan jotenkin liian hyvin. Liian helposti. Odotan pikkuisen sitä hetkeä, kun tämä kaikki tavallaan muuttuu ja todellisuus alkaa. Koska silloin.. Silloin punnitaan pohjatyöt, yhteensopivuus, sekä aidot tunteet, halut ja se päätös.. Päätös siitä rakastaakko toista aidosti, niin aidosti, että haluaa jakaa elämäänsä?
Ehkä kerrankin.. Tämä maaliskuu ei muuttaisi elämääni, ainakaan tämän suhteen suhteen.
Aijoo, tänään talviolympialaisiin mökille. Ensimmäisistä kertaa 8v myös tyttöystäväni suostuu mukaan. Osoittaa rohkeutta, kun tietää olosuhteet:D 
Havaitsen kahvini loppuneen ja kellon juosseen niin paljon, että minun pitäisi olla jo pakkaamassa kari-pekkakyröt ja muut varusteet mukaan. Silti istun tässä, saman ikkunan äärellä ja hymyilen elämälleni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti